#29 Tobe Hooperin Mortuary

Katselen paljon elokuvia. Itseasiassa katselen niitä aivan liikaa. Usein sitä kykenee päättelemään jo elokuvan kannesta onko kyseinen tuote katsomisen arvoinen vai ei. Joskus taas hälytyskellot eivät soi riittävän voimakkaasti. Kuten joku nokkela on jo ehkä otsikosta päätellytkin, niin olen katsonut elokuvan Mortuary. Elokuva on Tobe Hooperin, tuon Teksasin Moottorisahamurhien ja Poltergeistin tekijän DVD:n kansitietojen mukaan vuonna 2005 ulostama pökäle. DVD:n kansiselostukset eivät hyvää lupaa sillä sen lisäksi että siinä kehuskellaan edellämainituilla kahdella tuhat vuotta sitten valmistuneella mestariteoksella, niin kanteen on myös lämäisty jonkun Michael J. Heinin arvostelu jossa väitetään Mortuaryn olevan Tobe Hooperin parhaita elokuvia. Tosi uskottavaa. Kaikesta huolimatta halusin ottaa riskin ja kokeilla mitä mestarilla olisi nykyään tarjolla. Seuraava teksti tulee pitämään juonipaljastuksia.

Ihan ensimmäiseksi näemme pikkutytön istumassa autossa nalle sylissään. Tyttö vaikuttaa hieman yli kymmenvuotiaalta, mutta on meikattu huoran näköiseksi. Tobe setä taitaakin olla aikamoinen pervo. Sen lisäksi että tyttö näyttää huoralta hän on myös todella paska näyttelijä. Hyvin pian käy selväksi että tässä on nyt perhe aloittamassa uutta elämäänsä ja toiveikkaana matkalla kohti uutta alkua ja tulevaisuutta. Auto saapuu paskaiselle pihalle ränsistyneen hautaustoimiston eteen jossa kepin kanssa klenkkaava ja tauotta mielipuolisesti naureskeleva mieshenkilö ottaa heidät vastaan. Tässä vaiheessa henkiöhahmojen yliampuvuus läimii kasvoille kuin viikon vanha haiseva lahna. Hullun lailla ja saatanan ärsyttävästi hekottelevan hepun kertoessa rakennuksen tilasta porukka tutkii keittiötä ja käy ilmi että vankien olisi pitänyt tulla laittamaan paikkoja kuntoon ja siivoamaan, mutta että rakennuksessa olevien kemikaalien takia vankeja ei kuitenkaan voitu käyttää. Mitä vittua? Ja tällaiseen kemikaaleilla kyllästettyyn puolivalmiiseen siivoamattomaan paikkaan tuodaan asumaan huoran näköinen pieni lapsi! Lastensuojeluliitto! Unisef! Joku! Help!

Käsikirjoittajat ovat siis päättäneet että perheen on tarkoitus kunnostaa ränsistynyt hautaustoimisto. Paikkoja kuitenkaan sen kummemmin siivoamatta perheen äiti tulevana hautausurakoitsijana ja nokkelana naisena varastoi ruokatarvikkeita samaan tilaan missä ruumiit käsitellään. Ilmeisesti ruumiden käisittely on varsin energiaa kuluttavaa puuhaa tai sitten äidillä ei ole mitään käsitystä siitä mihin hän on ryhtymässä. Jälkimmäisen selityksen puolesta puhuu se, että ruumita käsitellessään äiti lukee suoritettavien toimenpiteiden ohjeet kuvakirjasta ja aina toimenpidettä suorittaessaan asettaa kirjan avonaisena ruumiin päälle odottamaan. Tämä on jo niin urpoa että katsoja alkaa tuntea jälleen pientä toivoa elokuvan suhteen, sillä mitään tämän typerämpää tämä kikkare tuskin tulee enää tarjoamaan ja se on jo jotain. Tosi ”hassu” tilanne koetaan kun hautausurakoitsijamme yrittää pumpata ruumiin valtimoista sisään ilmeisesti jonkinlaista säilöntäainetta. Litku ei tahdo oikein lähteä liikkeelle mutta onneksi kirjassa lukee että painetta pitää lisätä. Huonosti kiinnitetyt letkut kuitenkin irtoavat ja vihreää myrkkyä ja verta alkaa roiskua hautausurakoitsijamme päälle ja itseasiassa ihan joka puolelle. He he!

Kaiken kruunaa aivan rakennuksen takapihalle sijoitettu hautausmaa ja jos sinne pimeällä menee voi olla varma että kovat äänet joka puolella vilahtelevat varjot täyttävät aistit. TODELLA nokkelaa Tobe. Nuo kovat äänet ja yllättäen voimistuva musiikki takaavat sen että katsojalle ei missään vaiheessa jää epäselväksi milloin pitää olla varuillaan ja milloin pitää säikähtää. Pieniä mokia on myös tasaisesti sijoiteltu pitkin elokuvaa. Esimerkiksi kun hautausmaalle yöllä tunkeutunut porukka alkaa sotkea spraymaaleilla muistomerkkejä ja patsaita ja näitä sitten taskulampunvalossa tarkastellaan, niin osa sotkuista onkin yllättäen poissa. Leikkaspöydän ääressä on ilmeisesti tullut hätä kun on huomattu että tämä ja tämä kohtaus puuttuvat kokonaan ja että jostain pitää saada kuvaustiimi hoitamaan nuo kuvat purkkiin. Tehtävään valitulla kuvaustiimillä ei tietenkään ole ollut mitään käsitystä siitä mitä edellisessä kohtauksessa on näytetty.

Mainitsinko muuten että perheen tytön rooliin valittu huoran näköiseksi meikattu pikkulikka on aivan perkeleen huono näyttelijä. Itseasiassa KAIKKI ovat huonoja, mutta tuon pikkukakara vie tekonauruirvistyksineen ehdottomasti voiton kaikista. Tämän lisäksi käsikirjoitus on niin surkea että itku on lähellä ja juonen ja jännityksen kehittelyn suhteen ohjaaja on ollut täydellisen kuutamolla. Kuvakulmat ja kohtauksiin sijoitellut hahmot ovat kuin 3 vuotiaan piirustuksista ja itseasiassa elokuvan yleinen ote on yhtä taidokasta kuin jos kuvauksesta ja ohjauksesta olisi ollut vastuussa lauma mielisairaita simpansseja.

Älä katso tätä elokuvaa. Se on samaa ydinjätettä alusta loppuun. Ihan kokonaan.

#28 Radiokanavan säätäminen

Voi perkele että voi ihmistä riepoa turha ja pieni asia. Riepoo niin että tekisi mieli repiä korvat päästä, kuivata ne ja syöttää naapurin susikoiralle. Minulla on nimittäin työhuoneessani radio. Sitä on mukava kuunnella työn ohessa ja leppoisan paikallisradion puheohjelmien ja musiikkiesitysten lomassa työnteko sujuu kuin itsestään. Tuolla paholaisen välikappaleella on kuitenkin yksi äärimmäisen vittumainen ominaisuus ja se on tapa jolla radio aivan yllättäen saattaa aloittaa hyvin kuuluneen kanavan kohdalla perkeleellisen rutinan ja sihinän. Ominaisuus sinänsä on normaali ja vastaaville laitteille varsin tyypillinen ja johtuu luultavasti jostain niinkin "normaalista" kuin auringonpilkut, pilvet, huono sää, paksut seinät, mieliala, kuun asento, kiinalaisten lukumäärä ja USAn Irakin vierailu.

Aikaisemmin radioni oli sellainen vanhanaikaisella analogisella pyöreällä kanavanhakunapilla varustettu malli jota vääntämällä kanavat vaihtuvat tyyliin psssshhhkss.... kotka rankki....psskhssshhhh.... ohutta yläpilveä.... shhshhhhhh.... kekkonen, kekkonen, kekkonen..... pshhhhhshhkshhh.... ja koskaan se saatanan kanava ei ollut ihan täsmälleen kohdallaan. Sitten hankin digitaalisella virittimensäädöllä varustetun mallin ja kuvittelin kaiken olen hyvin, mutta paskanmarjat.

Kaikista vittumaisinta on se, kun yrittää säätää kanavaa ja antennia paremman kuuluvuuden toivossa ja kun siirtyy laitteen lähelle niin kanava alkaakin yllättäen kuulua aivan hyvin. No miten helvetissä sitä voi silloin enää säätää? Sitten kun ottaa hieman etäisyyttä niin rutina ja sihinä voimistuvat jälleen, mutta silloin ollaan jo liian kaukana koko laitteesta. Perkele että tämä kaikki ärsyttää ja joku kerta minä vielä heitän se paskalaitteen ikkunasta parkkipaikalle.

#27 Epäluotettavat pierut

Pierut voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan: niihin jotka tulevat ulos yksin ja niihin jotka tulevat ulos varren kanssa. Koska ikinä ei voi olla varma siitä tuleeko pieru yksin vai kaksin johtaa tämä siihen päätelmään, että pierut ovat epäluotettavia. Epäluotettava pieru taas on suorastaan perseestä.

Pieruhan on näkymätöntä paskaa. Se on suoleen kuolleen paskan haamu joka viimeisellä matkallaan kulkee pimeän tunnelin läpi kohti valoa ja lopulta perille päästyään muuttuu varsinaiseksi pieruksi taivaalle leviten ja jättäen jälkeensä vain hajun. Silloin tällöin kuitenkin käy niin, että pieru ei halua päästää irti maallisesta olomuodostaan, vaan ulos tullessaan raahaa mukanaan ektoplasmamaisen kehonsa. Näin kun tapahtuu on hauskaa kaikilla muilla paitsi yhdellä.

Pieruun luottaminen ei tee ihmisestä optimistia vaan tyhmän. Tämän oppii viimeistään silloin kun pierun lisäksi kalsareihin pamahtaa kasa paskaa juuri silloin kun on ystäviensä kanssa viettämässä iltaa ulkona ja tarkoitus oli vain käydä kusella. Naisilla vastaavaa ongelmaa ei ole. Heillä kun peräpää osoittaa esteettömästi aivan oikeaan suuntaa jo valmiiksi ja jos vedenheiton ohessa sattuu tulemaan muutakin niin sinne ne solahtavat samaan paikkaan. Tämäkin on siis vain meille miehille jonkin suuremman jumalvoiman määräämä vitsaus. Jotta kiitoksia vaan vitusti siitäkin.

Sanotaan, että älykäs selviää tilanteesta johon viisas ei edes joudu. Pieruihin tämä pätee siten että jos on vähänkään epäilystä ulostulevan tavaran olomuodosta, niin älykäs yrittää tuhnua kun taas viisas pidättelee. Tyhmä taas päräyttää pierunsa ulos täysin ilman kontrollia ja lopputulos voikin sitten olla lähes mitä tahansa.

Maailmassa pärjää hyvin kun muistaa kolme sääntöä:
1.Älä juokse saksien kanssa
2.Älä syö keltaista lunta
3.Älä luota pieruihin

Tsekkaa myös Kova paska.

#26 Lintukodon mureneminen

Suomi ei ole enää se lintukoto jollaiseksi olemme sen joskus mielikuvissamme kuvitelleet. Tämä on viime vuosina käynyt hyvinkin selväksi ja sen ovat meille opettaneet niin Pekka-Eric Auvinen, Matti Juhani Saari kuin Petri Gerdt. Se mikä saa nuoren ihmisen repeämään sisäisesti ja tappamaan väkivaltaisesti useita ihmisiä on jäänyt toistuvasti hyvin epäselväksi. Tekijän omaiset, uhrien omaiset ja itse kohtaamisesta hengissä säilyneet ovat jääneet vaille vastauksia joiden saaminen olisi tärkeää paranemisprosessin kannalta. Oli syy sitten yhteiskunnassa, lapsuudessa, vanhempien kasvatusmetodeissa, omissa turhatumissa ja pettymyksissä, liian helposti saatavilla olevissa aseissa tai tähtien asennoissa, niin yksi asia on selvää; me haluamme kiihkeästi että tuo syy on olemassa. Helpointa on väittää aselain olevan viallinen, vaikeampaa taas on myöntää että lapset ja nuoret ovat henkisesti hajoamassa. Se kun on meistä kaikista eikä vain päättäjistä kiinni.

1001ajv ottaa syvästi osaa 23.9.2008 Kauhajoella tapahtuneen kouluammuskelun uhrien omaisten, sekä tekijän omaisten suruun.

#25 BB

Pieni tarkennus näin alkuun: BB:llä tässä tarkoitetaan Big Brother nimistä tosiTV ohjelmaa, ei Brigitte Bardot nimistä näyttelijämallia.

Muistan joskus vuosia sitten katselleeni jotain saksalaista kanavaa jolta tuli käsittämätöntä ohjelmaa jossa ihmiset ottivat aurinkoa pienellä piha-alueella ja kävivät keskenään täysin mitäänsanomatonta ja epätärkeää keskustelua. Epätärkeää sillä tavalla, että kun elokuvassa tai TV-sarjassa joku sanoo jotain, niin sillä on oikeasti jotain merkitystä itse elokuvan ja sen juonen kannalta. Tässä näkemässäni järjettömältä tuntuvassa esityksessä jutustelu ei johtanut yhtään mihinkään ja tuon tylsän small talkin lisäksi ohjelman kamerakulmat olivat täysin staattisia ja kohtaukset tolkuttoman ylipitkiä. Mitään ei tapahtunut pitkää aikaan ja minä en ymmärtänyt mistään mitään.

Nykyään tuo suomeenkin rantautunut formaatti tahkoo luultavasti miljoonia tuottajilleen ja saa iltapävälehdetkin kommentoimaan tapahtumiaan. Ohjelmaan osallistujista tulee ainakin hetkeksi julkkiksia ja parhaassa tapauksessa he saavat jopa töitä samalta kanavalta jolla showta esitetään. Jonkinlaisesta yhteiskunnallisesta alennustilasta tämän täytyy olla varoitus.

Mikä tuossa sitten vituttaa? Siinä vituttaa se, että minä en voi olla katsomatta sitä. Minä kykenen arvostelemaan sitä, näkemään sen puutteet ja todellisuuden jota se heijastaa ja siitä huolimatta minun on pakko sitä katsoa. Se on kuin huume jonka haittavaikutukset tuntee mutta jota ei voi olla käyttämättä. Säälittävää mutta totta. Olen osa sitä viihdeketjua jota olen aina inhonnut ja tulen aina inhoamaan.

Lopuksi BB vitsi. Vitsi EI kerro tosiTV ohjelmasta nimeltä Big Brother.

Nainen halusi yllättää miehensä tämän syntymäpäivänä ja koska mies oli kova Brigitte Bardot fani tatuoi hän pakaroihinsa kirjaimet BB. Toiseen pakaraan toisen B:n ja toiseen toisen B:n. Illalla sängyssä valojen sammuttamisen jälkeen nainen ehdotti seksiä ja kujersi miehelleen vielä haluavansa takaa päin. Nainen kävi pimeässä kontilleen miehensä eteen ja juuri kun mies oli asettunut asemiin naisen taakse sytytti tämä valot. "Hyvää Syntymäpäivää!" nainen sanoi ja pyllisti miehelleen rehevät pakarat levällään. Mies katseli hetken edessään leviävää näkyvä ja kysyi sitten hieman hämmentyneenä: "Kuka hiton Bob?"

#24 Kutiava kantapää

Keskivertomiehen ihon pinta-ala on noin 1,5-2 m2 joka on senteiksi muunnettuna 15 000 - 20 000 cm2. Jos kutiavan ihoalueen pinta-ala on noin 5 cm2, niin näitä alueita mahtuu rotevan miehen karvaiselle ja paksulle iholle 4000 kpl. Siis 4000! Ei siis mikään ihme, että jostain löytyy jatkuvasti alue jota kutittaa.

Kutiavan kantapään ongelma on siinä, että kantapää on niin julmetun kaukana käsistä, usein tehokkaasti suojattu, monesti liikkeessä ja monta milliä paksun ihon ympäröimä. Oletetaan että kantapää alkaa kutista kävellessä. Kiire on niin kuin aina, jalat ovat toiminnassa ja eteenpäin pitäisi päästä. Yht'äkkiä tuo jalan pikku möhkäle alkaa lähettää aivolle kuti kuti signaaleja, mutta miten helvetissä ruuhkassa ja liikkeessä voi kengän pois ottaa? Sitä yrittää iskeä jalkaansa maahan hieman voimakkaammin ja kiertää samalla kantapäätä kengänpohjaa vasten. Lopputulos vituttaa enemmän kuin helpottaa.

Hieman paremmalla tuurilla kutiaminen alkaa esimerkiksi kokouksessa. Tällöin voi rauhallisesti ja ajan kanssa hinkuttaa jalkapohjaansa kenkää vasten ja kenties huomaamatta jopa työntää sormensa kengän sisään. Tulos ei ole yhtä laiha kuin kävellessä, mutta kaukana tyydyttävästä.

Parasta tietysti on jos kutiaminen alkaa vaikka kotioloissa. Tällöin kantapäähän pääsee kunnolla käsiksi ja sukankin saa pois, jolloin jos sormien kynnet eivät ole täysin syöty voi aloittaa reilun rapsuttelun. Mutta voi perkele! Kantapään nahka on tarkoituksella paksua ja paksua on myös sen orvaskesi. Muutaman raavintavedon jälkeen kaikkien sormien kynnenaluset ovat täynnä kantapään kuollutta ihosolukkoa. Raapimista ei voi kuitenkaan lopettaa kesken, sillä kantapää osaa olla kutiamisen suhteen sitkeä pirulainen.

Lopulta kun kutiaminen on helpottanut on tunne kuin olisi juonut tai syönyt liikaa. Tarve on tyydytetty, mutta olo on vastenmielinen. Sormet ja kynnet ovat paskaiset ja puutuneet ja jos hyvin käy niin seuraavaksi alkavat kutista silmät.

Välihuomioita osa 7

Tähän mennessä vitutuksen aiheista on tullut juttua enemmän kuin sudelta paskaa. Tähän tulee nyt muutos. Seuraavaksi käsitellään muutama kevyt ja nopeasti pureskeltava vitutus eikä niihin tuhlata bittitilaa muutamaa riviä enempää. Olkaa hyvät, seuraavaksi sarja pikavitutuksia.

#23 Tietotekniikka

Kuinka voikaan jumalauta yksi asia saada otsasuonet pullistelemaan kuin tukittu puutarhaletku, hermot ratkeamaan miljooniksi pillunpäreiksi ja sulakkeet ja hihat palamaan sellaisella roihulla, että alkusammutustyöt voi suosiolla jättää väliin ja niiden sijasta soittaa suoraan palokunnan kaikki sammutusyksiköt kerralla sammuttamaan tietotekniikan edessä henkisen kiinailmiön kokenutta ihmispoloa? 

Ensimmäiset kotimikrot tulivat markkinoille 80-luvun alkupuoliskolla. Vic20 oli ihan saatanan kova juttu jolla mainosten mukaan rakennettiin Rooma päivässä ja lopuksi poistettiin vielä syöpä ihmiskunnan vitsauksena ja kehitettiin tähtienvälinen matkustus. Itse sain oman koneeni järkyttävällä määrällä kitinää, ruinausta, rukoilua ja käsittämättömiä sepustuksia ja esitelmiä siitä kuinka tietokonetta voi koko perhe käyttää ja äitikin voi sille tallentaa kaikki sekalaiset eri lipuilla ja lapuilla olevat ruokareseptinsä. Pettymys oli suunnaton kun paskalaite ei tehnytkään yhtään mitään ilman ohjelmia ja ainoa mitä sain aikaiseksi oli virheilmoitus ”Syntax Error”. Jos joku asia on syöpynyt noilta ajoita mieleen niin se on juuri tuo perkeleen virheilmoitus joka kertoo että annetussa komennossa on ollut niin sanottu kieliopillinen virhe. Ensimmäiset yhteiset kollektiiviset hermojen menettämiset koettiin suomalaisissa kodeissa parin joulun aikana vuosina -81 ja -82 kun pukin lähdön jälkeen pienessä maistissa olevat isät yrittivät saada perheen pilteille ostettua tiekonetta toimimaan. Sen jälkeen hermojen menettämisiä on tapahtunut enemmän kuin lääkäri määrää.

Paljon on muuttunut vajaassa 30 vuodessa. Tällä hetkellä kotitietokone kykenee jo oikeasti melkoisiin suorituksiin, vaikka seuraavien 30 vuoden kuluttua näille vehkeille tullaan aivan varmasti nauramaan vedet silmissä. Vaikka laitteiden suorituskyky jatkuvasti kehittyykin ja niiden käyttömahdollisuudet monipuolistuvat ja ne helppokäyttöistyvät entisestään, niin yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään ja se on vitutus. Tuo ajoittain tietoteknisen laitteen käytön aikana ilmenevä inhimillinen tunne on nämä vuosikymmenet pysynyt suurin piirtein samana, ellei jopa kasvanut ja mikä mielenkiintoista, niin laitteiden teknisen edistyneisyyden vaikutus tuon tunteen esiintymistiheyteen on ollut käytännössä olematon. Oli laite miten edistynyt tahansa se on silti potentiaalinen vitutuksen aiheuttaja joko epäloogisella, liian loogisella, järjettömällä, väärällä tai väärässä paikassa oikealla toiminnallaan.

On hienoa, että tietotekniikankin kanssa voi vielä johonkin luottaa ja että se jokin sattuu vielä olemaan jotain niin perin juurin tunteista kumpuavaa. Vitutus ei myöskään koskaan tule kuolemaan, sillä se on ikuista vaikka sen kantaja kuolisikin. Globaalin ydinsodan tuhkasta rottien ja torakoiden kanssa nousee armoton vitutus eikä se ei kuole suurimmastakaan mahdollisesta säteilyannoksesta, vaan jää elämään ja odottamaan että jokin jäljellejäänyt laji kehittää jonkinasteisen älyn jääden sitten tämän eliölajin päähän asumaan.

Mutta palataanpa niihin tietokoneisiin. Jos ei lasketa pelaamista, musiikin kuuntelua, elokuvien katselua, laitonta netistä lataamista, laitonta nettiin jakamista ja vain tyhjänpäiväistä ja tarkoituksetonta koneella nysväämistä, niin kyllä noista laitteista jotain hyötyäkin on. Tiedon tallentaminen, sen hakeminen ja jakaminen kaikkien saataville on mullistunut muutamassa vuodessa. Muistan vielä ajan jolloin tietoa saadakseen joutui sitä joltain kysymään tai pahimmassa tapauksessa jopa kipaisemaan kirjastossa. Siellä sitten ajan kanssa haettiin sitä oikeaa teosta, plarattiin kortistoja ja konsultoitiin kirjastontätiä. Lopulta kirja ja itse tieto löytyi, tai sitten ei. Nykyään taas ei tarvitse kuin avata internetyhteys ja jo tunkee informaatiota silmät ja korvat täyteen. Tai tunkee jos jumalat suovat, yhteys pelaa, käyttöjärjestelmä tämän sallii ja on muistanut aamulla kopauttaa kolme kertaa kengänkantoja yhteen samalla silmiä räpsytellen, käsiä pyöritellen ja persettä heilutellen.

Pikku hiljaa tietotekninen laite alkaa muuttua osittain tai jopa kokonaan itsetarkoitukseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tietokoneesta on tulossa laite joka on olemassa vain itsensä vuoksi ja siihen kehitetään ominaisuuksia joilla ei ole mitään oikeasti järkevää tai tuottavaa tarkoitusta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat kaikki nykykäyttöjärjestelmiin luodut graafiset ilmentymät ja upeat tehosteet jotka ovat kuin karkki joka kyllä maistuu hyvältä, mutta siihen se sitten jääkin. Tehosteet ja graafiset upeudet hyvin harvoin auttavat saavuttamaan tietotekniselle laitteelle määritettyä varsinaista päämäärää, ellei päämäärä sitten ole ruudulla kieppuvan hypnoottisen ruudunsäästäjän tuijottaminen.

Vitutus tietoteknistä laitetta kohtaan syntyy siitä kun laite ei toimi halutulla tavalla ja syy siihen miksi tietotekninen laite toimii epätäydellisesti johtuu taas siitä, että sen on suunnitellut epätäydellinen ihminen. Ihminen on siis tietämättään vihainen ja vittuuntunut itseensä ja näin jälleen ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Tämä viimeisen kappaleen haluan omistaa niille joista tämä kaikki alkoi. Tämä kappale on omistettu sille perkeleen käärmeensikiölle joka keksi ensimmäisen puolijohteen. Kiitos sinulle tästä kaikesta ja korkeasta verenpaineestani. Kiitos siitä, että saan oman koneeni lisäksi hoitaa kuntoon kaikkien muidenkin koneet. Kiitos siitä että kaikki aikani menee näiden laitteiden kanssa eikä minulla ole muuta elämää. Kiitos siitä että luultavasti kuolen nuorena kun viimeinen vitutus saa sydämeni lyömään tyhjää ylisuuren adrenaliinisyöksyn vaikutuksesta. Kiitos myös sinulle joka meille Dos ja Windows käyttöjärjestelmän toit ja kiitos myös Officen juttelevasta klemmarista.

#22 Häirikkömyyjä

Yhteiskunta on luonut markkinatalouden ja markkinatalous on muokannut yhteiskuntaa. Jossakin näiden vuorovaikutteisten prosessien keskellä on muovautunut uusi uljas ihminen. Ihminen joka saa ravintonsa markkinatalouden jälleenmyyntiportaasta ja näyttäytyy niin meille taviksille kuin suurille julkkiksillekkin silloin kun toteutamme kaikilla yhteiskuntaluokkien portailla oikeuttamme ja velvollisuuttamme olla markkinakoneiston viimeinen pikku palanen, kuluttaja.

Suorittaessamme sitä minkä kuluttaja parhaiten osaa ja syöttäessämme vaivalla ansaitsemiamme rahoja markkinoiden konvertoitavaksi ja muunnettavaksi hyödykkeiksi, joudumme jokainen jossain vaiheessa kohtaamaan tämän ihmisen. Hänen sukupuolensa voi olla kumpaa tahansa, hän voi olla ruma tai kaunis, hän voi olla lyhyt tai pitkä, laiha tai lihava, tumma tai vaalea. Hän voi olla niin kovin paljon, mutta ennen kaikkea hän väsymätön saalistaja ja ärsyttää yhtä paljon kuin chilikastike paljaalla silmämunalla. Hän on häirikkömyyjä.

Häirikkömyyjä on kenties hieman harhaanjohtavasta nimestään äärimmäinen peto jonka kynsistä harva on päässyt pakenemaan. Tuon pedon saalistusmetodit ovat hyvin yksinkertaiset, mutta saalistuksen tehokkuus ja onnistumisprosentti suorastaan erinomaiset. Häirikkömyyjä hyökkää kimppuun silloin kun sitä vähiten odottaa, mutta myös silloin kun sitä eniten odottaa. Itse asiassa häirikkömyyjä vähät välittää siitä onko hänet havaittu vai ei sillä tuo pedon päätä ei sen paremmin pelko kuin järkikään pakota.

Häirikkömyyjän reviiriä on kaikki se missä myydään jotain. Jälleenmyyntiä harjoittavan liiketilan sisällä asiakkaasta tulee potentiaalinen uhri jonka pakenemista on monasti vielä vaikeutettu nerokkaalla liikehdintää vaikeuttavalla pohjaratkaisulla ja hyllysijoittelulla. Kun sisään on kerran tultu, iskee häirikkömyyjä nopeasti, tarkasti ja armotta ja lausuu tuotteita silmäilevän viattoman asiakkaan korvaan maagiset sanansa: ”Miten voin olla avuksi?”. Perimmäinen syy tälle toiminalle on tehostaa asiakkaan rahojen omistussuhteen muuttumista ja käytännössä tämä päällisin puolin hyvinkin ystävälliseltä vaikuttava ja nerokas saalistusmalli johtaa siihen, että osa saaliiksi joutuneen uhrin aivosoluista kuolee silkasta järkytyksestä ja vitutuksesta ja jättää asiakkaan typertyneenä hokemaan yhtä ainoata kysymystä kidutetuissa aivoissaan: ”Oi miksi? Oi miksi? Oi miksi?”.

Häirikkömyyjän luonteeseen kuuluu kysellä. Käyttäytymismalli on hänessä yhtä kiinteästi kuin syylä yleisiä pesutiloja käyttävän jalkapohjassa. Hänen on aivan pakko kysellä tyhmiä ja tarjota ”apuaan”, vaikka aivan selvästi on havaittavissa, että asiakas ei todellakaan myyjän apua halua. Häirikkömyyjä on mitä luultavammin jonkinasteisen hurmion vallassa osastaan kapitalistisen koneiston jälleenmyyntiportaan saalistavana työläisenä ja tuo hurmio on luettavissa siitä ilmeestä joka joillakin tämän petolajin yksilöillä on kasvoillaan. Pää kallellaan, kasvot typerässä ilmeessä ja kulmat koholla tämä olento haluaa meitä auttaa valitsemaan juuri sen oikean kulutustavaran jolla voimme ostohalumme tyydyttää.

Hyvät häirikkömyyjät. Hyvät kaupan sedät ja tädit. Hyvät jälleenmyyjät ja heidän pienipalkkaiset orjansa. Tiedän, että te oikeasti teette työtänne ja teilläkin on perheitä elätettävänänne. Haluan kuitenkin, että ymmärrätte yhden asian. Haluan teidän käsittävän, että jos minä sitä apua oikeasti tarvitsen, niin minä JUMALAUTA sitä kyllä pyydän. Minä annan tuosta apuni tarpeesta selkeät merkit joita lukemalla te kyllä tiedätte mitä seuraavaksi pitää tehdä. Teidän ei oikeasti tarvitse muuta kuin olla korkeintaan paikallanne ja tarkkailla. Minä saatan vain yksinkertaisesti pyöritellä päätäni etsivän oloisena, tai teidät nähdessäni ottaa teihin jopa kontaktia ja kysäistä: ”Voisitteko auttaa?”.

Jos te eläimet ette suostu edellä mainittuihin ehtoin, niin olen pakotettu brutaaleihin toimiin joiden realisoitumista kukaan ei oikeasti halua. Jos minulta vielä tullaan kyselemään tyhmiä aion vastata samalla mitalla.

Myyjä: ”Voinko olla jotenkin avuksi?”
Asiakas: ”Joo mä tässä kattelin näitä Hädensan peräpuikkoja et miten monta näitä saa työntää kerralla perseeseen? Ja voiko sen jälkeen piereskellä turvallisin mielin?”

Myyjä: ”Tarvitsetteko apua?”
Asiakas: ”Itse asiassa kyllä! Mä olen just muuttanut ja mun kämppä on ihan sekasin. Jos peset keittiön kaapit niin mä asennan pesukoneen paikalleen.”

Myyjä: ”Voinko jotenkin auttaa?”
Asiakas: ”No kuule Nissanin talvirenkaat pitäis vaihtaa. Tosson noi avaimet. Auto on tallissa.”

Myyjä: ”Miten voin olla avuksi?”
Asiakas: ”Et mitenkään!”

#21 Suomalaisen viihteen laimeus

Jo muinaiset Roomalaiset (ah tuo aloituksen autuus ja vapaus) tiesivät miten kansaa pitää viihdyttää. Aikana jolloin yleisöstä oli hauska katsella kun porukka teurasti toisiaan, oli keisarilla tapana järjestellä tällaisia massiivisia tappokisoja pari kolme kertaa viikossa. Ja kun oikein kunnolla järjestettiin ja pidettiin, niin saatiin kansakin pysymään tyytyväisenä ja kääntämään huomionsa pois mahdollisista epäkohdista. Ja leijonatkin saivat vatsansa täyteen. Paljon ei ole muuttunut noista ajoista. Kunnon viihdyke ja kaikki ovat tyytyväisiä toimii näinäkin päivinä mainiosti.

Suomi on pieni maa ja täällä on vähän ihmisiä. Jos jotain järjestetään, niin se on aina suhteessa väkimäärään. Ihmiset täällä ovat vähän ujoja ja pidättyväisiäkin, melkeinpä siinä määrin, että tuntuvat jopa epäystävälisiltä. Rehellisiäkin täällä ollaan ja vaatimattomia, mutta välillä myös hieman kateellisia ja epävarmoja. Sellaisia täällä ollaan ainakin jos stereotypiat paikkansa pitävät. Eikä täällä vaatimattomuuden tyyssijassa mitään kovin kummoista viihdykettäkään osata kaivata. Riittää kun silloin tällöin kannetaan eukkoa kilpaa, soitetaan hieman ilmakitaraa, pidetään elokuva-/musafestarit tai parit ja huolehditaan siitä, ettei kalja pääse loppumaan. Vähissä ja pienimuotoiset ovat suomalaisen huvit ja hauskuus, mutta ei tänne jumalauta hauskaa olla tultu pitämäänkään. Silloin tällöin kuitenkin yritetään hieman enemmän kuin mihin rahkeet oikeasti riittävät, tai sitten puitteet jäävät kovin vaatimattomiksi ja tuloksena on jotain jota ei oikein muille kehtaisi esitellä.

Joskus kaukaisella 80-luvun loppupuolella meitä siunattiin kansainvälisellä menestyksellä nimeltä Kata Kärkkäinen. Tuolloin suomi vasta harjoitteli kauniiden naisten ja muiden viihdeartistiensa vientiä ulkomaille ja koki tuskaa Ruotsin kyljessä joka oli näitä hommia hoidellut jo pitkään. Ruotsilla oli ABBA ja Herreys euroviisuvoittoineen, kadehdittavan kauniit vaaleat muotitietoiset naisensa ja kauniit homomaiset miehensä. Suomella oli Hanoi Rocks ja telkkarissa rahojaan esitellyt Andy. Ja se sopi meille. Hoidelkoot muut sen homostelun, niin me keskitymme siihen missä me olemme hyviä, mitä se sitten onkaan.

No mutta takaisin Kärkkäiseen. Kata nimittäin oli juuri esiintynyt Playboyssa, kun joku päätti, että hänestä tehdään laulaja. Biisejä väsättiin salanimillä ja Kata paiskattiin keikalle jos toisellekin. Kaikki oli vähän naiivia, halpaa ja tehdynoloista. Vähän niin kuin yrittäisi tehdä ossobuccoa, mutta unohtaisi viinin, vaihtaisi vihannekset pakasteen baby porkkanoihin ja mausteet aromisuolaan. Vähän niin kuin ne säälittävät nuorisolle tarkoitetut musiikkiohjelmat ennen Jyrkiä, tai vähän niin kuin ulkomaille kovasti työnnetty Miisa joka itse asiassa vain aukoi musiikin tahdissa suutaan. Kovasti yritystä, mutta ei oikein tiedetty mitä pitäisi tehdä, eikä oikein mihin suuntaan kannattaisi liikkua. Tiedettiin vain, että liike on tärkeää oli lopputulos mitä tahansa.

Lopulta Kata sitten saapui Helsinkiin Hakaniemen torille. Häntä varten oli keskelle toria pystytetty lainapeitteellä päällystetty puukehikko jonka sisällä oli pieni lava. Äänentoistolaitteet oli asennettu ja taustatanssijat sijoitettu Katan kummallekin puolelle koska syvyyttä lavalla ei juuri ollut. Kata oli nuori ja nätti, eikä hän mikään rumilus ole näin vanhempanakaan. Itse asiassa olen aina pitänyt hänen ulkonäöstään ja hän on mielestäni aina ollut yksi suomen kauneimmista naisista. Eivätkä Katan avut suinkaan tähän pääty. Ulos on tullut niin kirjaa, käsikirjoitusta kuin öljyvärimaalaustakin. Kyseessä on siis rakkaat lukijani aikamoinen pakkaus.

Siellä Kata siis oli ja veti esiintymisensä suhteellisen eleettömästi. Ympärillä pomppivat tasaisen epätahdissa koikkelehtivat tanssijat ja yhdellä sivustalla savukone sylki kelpo tussahduksen toisensa perään. Lainapeitteet lepattivat vienossa tuulessa ja ujo yleisö seurasi paikallaan tapittaen torille tuotua kummajaista. Taustanauhalla kappaleet seurasivat toisiaan ja kaikki oli jotenkin niin käsittämättömän laimeaa, että sitä oli pakko kommentoida:

Minä: ”Mikä ihme tuon savun tarkoitus oikein on?”, Kata peittyi osittain pienen tussahduksen taakse tullakseen jälleen uudelleen esiin. ”Miksi helvetissä sitä pitää puskea tuolle pienelle lavalle? Se näyttää todella typerältä.”

Tuntematon mies: ”Älä ole niin kielteinen.”

Paljon on muuttunut sitten 80-luvun, mutta kyllä me vieläkin osaamme laimean, halvan ja myötähäpeää synnyttävän kornin viihteen ja populaarisen kulttuurin luonnin. "Hyvinä" esimerkkeinä mainittakoot vaikkapa tositeeveen muutaman vuoden takainen Miljonäärijussi ja aivan lähiaikoina esitetty Suomen Unelmien Poikamies. Ja kenen idea oli änkeä sitä heviä sinne euroviisuihin kahtena peräkkäisenä vuotena? Kuka oikeasti kuvitteli, että se todella toimisi? Onneksi meillä on HIM joka edes vähän helpottaa alan kulttuuria seuraavan henkistä tuskaa.

Katan ”konsertissa” kuulemani tuntemattoman miehen sanat jäivät kaikumaan mieleeni ja minä mietin, että kielteisyydestäkö se olikin kiinni? Ja minä kun luulin, että se oli se piirretty pillunkuva lavan keskellä olevassa pystylaudassa joka ärsytti.

Little by little, step by step.

#20 Julkikiroilu

1001 Asiaa jotka vituttaa on saavuttanut erään etapin. Käsittelyssä on jo kahdeskymmenes asia joka vituttaa ja 1001ajv juhlistaakin tuota tärkeää tapahtumaa tarttumalla elämän kokoiseen aiheeseen joka on vaivannut ja kalvanut ihmisten mieliä jo ammoisista ajoista lähtien ja saanut vanhemmat ihmiset repimään julkisilla paikoilla korvat päästään. Nyt käsitellään vakavaa aihetta, nimittäin julkikiroilua.

Kiroilu keksittiin luultavasti silloin kun Jumala loi enkeleitä ja yksi niistä poikkesi kaidalta polulta. Jumala katseli langenneen jälkeläisensä puuhia ja totesi:

”Perkele! Tämä tästä vielä puuttui. Voi saatana!”

Langennut enkeli kuuli Jumalan manailun ja kuvitteli että häntä huudeltiin nimeltä ja loppu löytyykin sitten Raamatusta. Jumalan kuvana ihminen on antaumuksella matkinut luojaansa ja keksinyt järkyttävän määrä lisää samaa tavaraa.

Kiroiltu on kautta aikojen, niin julkisesti kuin kotona neljän seinän sisälläkin. Suosiotaan se on kuitenkin kasvattanut vuosien kuluessa lähes eksponentiaalisesti ja sen suurin kannattajaryhmä löytyykin tällä hetkellä nuorison keskuudesta. Rekkamiehet, humalaiset suomalaiset ja kansanmusiikkiyhtye Värttinä tulevat kuitenkin aivan kannoilla. Nykynuorison suussa kirosanat ovatkin saaneet aivan uuden käyttötarkoituksen joka sotiemme jälkeen syntyneelle sukupolvelle menee yhtä huonosti jakeluun kuin paikallislehti sokealle. Vaikka kirosanojen määrä onkin kutistunut yhteen vaivaiseen sukupuolielintä kuvaavaan sanaan, niin sanavaraston köyhyys on korvattu tuon sanan ”mielikuvituksekkaalla” ja häpeämättömällä käytöllä. Seuraavassa muutama esimerkki.


Lissu on juonut siideria ja hän on vahvassa humalatilassa I-junassa matkalla Helsinkiin. Matkan aikana hänelle tulee kova tarve kertoa kaverilleen, että Late on ollut hänelle ikävä:

”Siis oikeesti vittu Se tuli sanoon mulle vittu et se ei haluu enää olla munkaa vittu”

Lissulla ja Latella on siis tullut eripuraa ja esimerkissä sana vittu on korvannut kaikki pilkut ja pisteet ja toimii siis näin ollen erinomaisena lauseenerottimena. Toivottavasti Lissu ja Late saavat asiansa pian sovittua, sillä kanssamatkustajien korvat ovat soineet kymmenen viimeistä minuuttia.


Perttu on taas maleksimassa Kampin metroasemalla ja hän kertoo kovaan ääneen ystävälleen Tsäbälle tytöstä jonka on tavannut:

”Vittu tiätsä ninku vittu se on ninku vittu vähähyvännäkönen.”

Pertulla siis hormoonit hyrräävät ja hänen lyhyessä lauseessaan on aika monta vittua. Osa lauseen välimerkeistä on korvattu sanalla vittu ja sitä on käytetty myös ikään kuin ajatusviivana. Pertulla on käynyt hyvä tuuri, mutta metroaseman muu väki ei sitä välttämättä haluaisi tietää.


Jarno on vihainen eikä tahdo saada asiaansa sanottua. Jarnon suu liikkuu kuin höyryturbiini ja päällisinpuolin kuulostaa siltä, että äänihuulet muodostavat vähän mitä sattuu:

”Vittu sit se tuli ninku vittu tiätsä ninku vittu selittää et vittu mitä vittuu sä käyt vittu mulle. Voi vitun vittu”

Jarno on siis riidoissa jonkun kanssa ja Jarnon lauseessa suurinpiirtein kaikki alkaa olla korvattuna sanalla vittu. Vanhemmalle polvelle lauseen ymmärtäminen alkaa olla jo hyvin vaikeaa ellei mahdotonta, mutta Jarnon kaverit kyllä tietävät mitä asia koskee. Toivottavasti Jarno ei joudu pahempaan pulaan sillä se saattaisi johtaa vieläkin suurempaan julkiseen purkaukseen.


Myös vanhempi väki taitaa kiroilun salat, mutta heidän kiroilunsa noudattaa perinteisimpiä sääntöjä huomattavasti suuremmalla sanavarastolla. Kiroilua ei niin suuressa määrin tapahdu julkisesti kuin mitä tapahtuu nuorien keskuudessa, vaikka poikkeuksiakin tietysti löytyy:

”No voiha perskutarallaa! Nysse kissapiru jäi setorin renkaa alle.”

”Siis anoppi tulee huomenna ja jää viikoksi! Voi saatanan saatana etten paremmin tule enkä sano! ”

”Hakkasit vatupassilla nauloja seinään! Voi Jeesuksen pyssy ja puukuulat!”


Kiroilulle löytyy selkeästi oma ”ekologinen” lokeronsa jossa se elää ja voi hyvin. Kuten sanottu, niin paras kasvualusta kiroilulle ja sen kehittymiselle löytyy nuorisosta. Media ruokkii tuota kasvualustaa omalla tavallaan ja työntää joka tuutista ulos kirosanaa toisensa perään. En kuitenkaan lähtisi luomaan sensuurikoneistoa median ärräpäiden hillitsemiseksi, mutta kiinnittäisin huomiota siihen kenelle, milloin ja miksi. Ongelmia asian suhteen syntyy lähinnä silloin kun ilmaa sakeaksi manaava joukkio ja vanhempaa sukupolvea edustava henkilö joutuvat samaan tilaan. Julkiset liikennevälineet ovat tässä suhteessa kuin pieniä vankiloita.

Mistä ne lapset sen kiroilun sitten oikein oppivat? Onko koulussa perustettu aine sitä varten, vai miksi tuntuu siltä, että jo ennen kymmenettä ikävuotta kaikki kirosanat on jo opittu ja ne vain odottava ulospääsyä pinnistellen ja riuhtoen aivan äänihuulten alapuolella? Vai opetetaanko kiroilua kenties jo tarhassa kun muutaman vuoden ikäinen tenava marjoja puskasta kerätessään yllättäen huutaa että: ”Tuolla niitä on ihan vitusti”?

Kiroilu ei koskaan lopu. Sen on kuin paska jota tulee jatkuvasti lisää ja niin kauan kun on ihmisiä, tulee kiroilu kuulumaan ja paska haisemaan. Yksi pieni pyyntö minulla kuitenkin olisi kaikille jotka julkikiroilua harrastavat. Käyttäkää mielikuvistusta. Älkää jämähtäkö siihen yhteen ja ainoaan sanaan. Manaamiseen ja ärräpäiden luetteluun käytettävien sanojen keksimiseen on kaikki maailman mielikuvitus käytettävissä.

Tai vitut! Unohtakaa koko juttu. Vittuako sitä kokeilee mitään jonka tehosta ei ole mitään varmuutta. Mikään ei voita vittua ja kaikki muut ovat kuin huonoja kopioita.

Vitut!

Välihuomioita osa 6

Oliko pomo ihan ikävä ja nyt harmittaa? Tussahtiko Toyotan moottori kotimatkalla? Pihtaako puoliso? 1001 Asiaa jotka vituttaa elää ja kehittyy. Blogiin on luotu pikku pikku chatti joka löytyy tuolta oikealta ylhäältä ja johon jokainen voi naputella melkein mitä tahansa mitä mieleen juolahtaa. Lähes kaikkea saa sanoa kunhan muistaa seuraavat pikku pikku sääntöset:

1. Vältä henkilöön menevää pilkkaa ja panettelua.
2. Vältä rasistisia ja vähemmistöjä halventavia kommentteja.
3. Muista kertoa jos jokin vituttaa.

Tsät tsät!

#19 Toisten paremmat blogit

Jos joku on jossain vaiheessa ihmetellyt sitä miksi en laita blogiini linkkejä toisten blogeihin, niin tässä tulee yksi selitys. Minua vituttavat toisten paremmat blogit. Kyllä. Vituttaa aivan saatanasti lukea sellaista blogia joka on kirjoitettu paremmin, selkeämmin, älykkäämmin ja johdonmukaisemmin kuin oma blogi koskaan ja jonka kirjoittajan huomaa heti omaavan sellaisen älyllisen kapasiteetin jota itse ei tule milloinkaan saavuttaneeksi vaikka mitä tekisi. Tähän vitutukseen on vain yksi lääke ja se on se, että kirjoittaa enemmän kuin lukee. Eikä tässä perkele kirjoitella siksi että olisi oikeasti jotain sanottavaa, tai haluasi parantaa mailmaa. On kirjoitettava koska on pakko kirjoittaa eikä näin ollen voi olla kirjottamatta ja tähän sanallisen paskomisen tarpeeseen on meille bloggaaminen luotu.

Kuka sitten keksi blogin ja bloggaamisen? Eräs joka kovasti väittää olevansa se THE Bloginkeksijä, on tällä hetkellä 67 vuotias Miamilainen Jim Howard. Howard kirjoitti ensimmäiset bloginomaiset kirjoituksensa omaan BBS purkkiinsa jo 26 vuotta sitten. BBS tulee sanoista Bulletin Board System ja se on tarkoittaa lankapuhelinverkkoon liitettyä tietokonetta johon on, tai oikeastaan oli mahdollista ottaa yhteyttä kotikoneella aivan kuten nykyäänkin teemme WWW sivuja selaillessamme. Sivuillaan Howard huomauttaa, että varsinaisesti suuren yleisön tietoisuuteen internet nousi vasta WWW:n (tulee muuten sanoista World Wide Web) myötä vuonna 1995, kun hän itse taas oli aktiivinen jo vuonna -82. Se voidaanko häntä sitten oikeasti ja virallisesti pitää bloggailun isänä on jo aivan toinen juttu.

Mutta ei tässä oikeasti kateellisia olla. Ei tässä se ota päähän, että jollakin on jotain, vaan se että sitä ei ole itsellä. Kaikki maallinen, kaikki fyysinen, hieno auto, kiinteät vatsalihakset ja esimerkiksi raha ovat sellaista materiaa jonka näen täysin yhdentekevänä. Mutta sitä minä en jumalauta jostain syystä siedä, että olen henkisiltä kyvyiltäni heikompi kuin joku toinen ja tämä tulee erittäin selväksi toisten kirjoituksia lukemalla. Joillakin vain on se jokin. Joillakin vain on kyky tuottaa tekstiksi ne ajatukset joita me muut olemme tunteneet, mutta joita emme ole osanneet sanoiksi pukea. Jotkut vain kykenevät asettamaan peräkkäin kirjaimia juuri sillä tavalla, että niiden myötä syntyvien sanojen merkitys on jotain käsittämättömän paljon enemmän kuin mitä lause, tai virke pintapuolisesti tarkastellen meille kertoo. Jotkut vain kykenevät sellaiseen analysointiin ja itsetutkiskeluun johon me muut emme kykene.

Uusia blogeja syntyy nykyään joka internetnurkkaukseen ja toiset niistä kuolevat nopeammin kuin ehdimme vessassa käydä. Osa niistä on täyttä kuraa, mutta silloin tällöin esiin nousee helmi jota lukiessa oman bloginsa säälittävyyden todella tajuaa. Aion nyt tehdä jotain joka on vastaan aiemmin mainitsemia toimintatapojani. Aion julkaista linkkejä niihin blogeihin joiden kirjoittajia kunnioitan heidän älynsä ja terävän kynänsä vuoksi ja joiden tekstit saavat minut oikeasti nöyräksi. Pyrin olemaan ottamatta kantaa siihen ovatko blogien kirjoittajat hyvia vai pahoja, enkeleitä vai kusipäitä, kilttejä vai ilkeitä, hyväksikäyttäjiä vai hyväksikäytettäviä, tai siihen miten moraalittomia tai asiasisällöltään arvelluttavia blogien tekstit ovat. Toisaalta tuskin kykenen kovinkaan paljoa arvostamaan mitään tiettyjä ihmisryhmiä alistavaa tekstiä sen paremmin kuin natsipaskaakaan tarjoavia blogeja vaikka teksti olisi miten hyvää ja kaunista tahansa. Tuo lista tulee luultavasti vielä kasvamaan hitaasti, mutta varmasti. Olkaa siis hyvä rakkaat lukijat, lista löytyy tuolta oikealta otsikolla BLOGEJA JOTKA VITUTTAVAT PAREMMUUDELLAAN.

Jim Howardin blogi: http://www.showmeblog.com/

#18 Ainaiset paskailmat

Siirrytäänpä jälleen asiaan. Edellinen juttu oli sen verran säälittävää ja neitimäistä nissutusta, että vastapainoksi tarvitaan tiukkaa tekstiä. Nyt on kyse meitä kaikkia kiinnostavasta asiasta, nimittäin säästä.

Säähän on sellainen juttu josta juttua riittää. Sään ennustamiseksi on kautta aikojen käytetty valtavasti voimavaroja, rahaa ja supertietokoneiden laskentatehoja. Kun entisaikojen hölmistyneen viirupöllön näköiset meteorologit tulkitsivat ilmanpainetta, sen kosteutta ja tuulennopeutta ja läimivät sitten jääkaappimagneetteja mustavalkoteeveessä suomen kartalle, niin nykyään sirpakat neiti-ihmiset teputtavat ja huitovat yksivärisen kankaan edessä ilmaa ja laskettelevat tarkkoja sateliittien ja tietokoneiden yhteistyönä syntyneitä arvioita tulevista ilmoista. Tarkkuus ei kuitenkaan aikojen saatossa ole muuttunut miksikään, vain tietojen yksityiskohtaisuus. Sääennusteen tehtävä on yrittää kertoa etukäteen vitutuksen määrä jonka ulosuskaltautuja todennäköisesti tulee kokemaan ja siten poistaa vitutuksen yllätysmomentti jolloin mahdollisesti vituttaisi vieläkin enemmän.

Suomen sää on perseestä. Tämä on tosiasia jonka kiistäjän on oltava jonkinasteinen kylähullu. Se on niin perseestä, että se ei voi olla sattumaa. Itse asiassa en lainkaan ihmettelisi jos suomalainen sää olisi suuri kansainvälinen huijaus ja salaliitto jonka toisena osapuolena ovat valtion palveluksessa työskentelevät suomalaiset meteorologit ja toisena rikkaiden suurvaltojen päämiehet joille meteorologit ovat säämme hyvästä hinnasta myyneet ja joilla sitten on kustannettu eduskunnassa istuvien apinoiden valtavat kuukausiansiot ja virkamatkat. Niin paskat ilmat täällä on että jokin selitys sille pitää olla.

Missä muualla ei voi edes kesällä olla varma siitä tuleeko taivaalta rakeita, lunta, räntää vai vettä? Missä muualla voi parin kesäpäivän aikana lämpötila vaihdella +10 ja +20 välillä? Missä muualla talvet ovat näin harmaita ja kesät näin perkeleen märkiä tai vaihtoehtoisesti niin kuivia, että kaikki kuolee? Me suomalaiset olemme niin jumalattoman onnellisia parista kauniista peräkkäisestä kesäpäivästä, että iltapäivälehdet alkavat välittömästi julkaista kansikuvissaan bikineissä aurinkoa ottavista tyttösistä ja hehkuttelevat sääilmiötä vompatin kokoisin kirjamin. Uutistenlukijat hymyilevät typerää hymyään uutisten lopussa kääntyessään meteorologin puoleen ja ihmiset lähtevät mäyräkoirat kainaloissa rannoille nauttimaan suomen kesästä. Me realistit ymmärrämme, että kyse on vain perkele pelkästä propagandasta ja pysymme sisällä, sillä jos ei vielä iltapäivällä niin ainakin huomenna taivas suoltaa taas kilon kokosia rakeita suoraan jäämereltä, tai ainakin reipasta sadetta ja suunnatonta vitutusta.

Sää tekee meistä vittuuntuneita ja ajaa meitä itsemurhiin ja alkoholismiin. Sen lisäksi, että sää on siis äärimmäisen mulkkumainen elementti elämässämme, se on myös saatanan vaarallinen. Suomen säästä pitäisi tehdä valitus Euroopan Unioinin Yleisen Oikeudenmukaisuuden Neuvostoon. Tämän jälkeen suomen sää nykyisessä muodossaan pitäisi määrittää laittomaksi ja terveydelle vaaralliseksi. Lopuksi se pitäisi alistaa direktiivien alaiseksi ja siitä vastuussa olevat pakottaa hoitamaan se niiden mukaiseksi. Siirtymäkautena vomme hyväksyä talvella kolme loskaista päivää ja kesällä enintään parin asteen lämpötilanvaihtelut 22 asteen keskilämpötilassa. Siirtymäajan loputtua maakohtaisen direktiivein määritellyn säämme on pysyttävä määriteltyjen rajojen sisäpuolella rangaistuksen uhalla.

Nyt siellä taas paistaa aurinko vaikka juuri tuli vettä kuin esterin perseestä ja taivaanranta on musta pilvistä. Vittu että on ovelaa.

#17 Vastenmieliset vedenelävät

Joskus lapsena pidin uimisesta kovastikkin. Muistan polskineeni rantavedessä kesän jos toisenkin ja aina se vain oli yhtä mukavaa ja piristävää. Vaikka lapsena vähät välittikin siitä jos pohja oli hieman mutainen, tai vastaan kellui kuollut sammakko, niin yhtä asiaa en kuitenkaan sietänyt. Tuo asia oli rantakaislikko. Yhä vieläkin tuo vesiemme ehkä yleisin kasvi aiheuttaa minulle kylmiä väreitä. Minulla on muistikuva siitä kuinka alle kymmenkesäisenä juuri uimaan oppineena huidoin itseäni vaivalloisesti rantavedessä eteenpäin silmät kiinni, kunnes yht'äkkiä huomasin olevani kuivien ja limaisten kaislojen ympäröimänä. Lähtöni kaislojen keskeltä oli valoakin nopeampi ja paskapaniikissa ylitti kaikki inhimillisen suorituskyvyn rajat.

Minulla on myös eräänlainen optimistinen ja kaunis mielikuva uimisesta. Se on eräänlainen uimisen utopia. Tuossa mielikuvassa ihminen lipuu rauhallisin vedoin tyyntä järvenpintaa ja jossain omaa elämäänsä pitää kuikka jonka ääni kantaa pitkin järvenpintaa. Aurinko on jo osittan laskenut taivaanrannassa kasvavien puiden taa, mutta sen lämpö on vielä jäljellä. Vesi hyväilee ihoa kauttaaltaan ja koskettaa ihmisen tuntoaistia täydellisesti, pehmeästi ja kokonaisvaltaisesti.

Valitettavasti todellisuus vain on jotain aivan muuta.

Elämän kerrotaan eräänkin teorian mukaan kehittyneen meressä jossa kaikki on alkanut yksisouluisista jotka sitten ovat kehittyneen monisoluisiksi ja lopulta kasvattaneet raajat ja nousseet kuivalle maalle. Tämä on ollut aivan saatana hyvä idea sillä jos joutuisin elämään niiden kaikenlaisten elävien limaklimppien, ryömivien pötköjen, miljoonajalkaisten epämääräisten letkujen, portugalin sotalaivojen, meduusojen ja muiden inhottavuuksien kanssa niin tappaisin varmasti itseni.

Rakkaat lukijani, tiesittekö että on muun muassa olemassa kala joka uiskentelee veteen kusevan virtsaputkeen jääden sinne syöpöttelemään ja elelemään? Kalaa ei käsin ulos vedetä, vaan sen poistaa sieltä kirurgi veitsellä.

Entäs sitten iilimato? Katselin kerran dokumenttia jossa heppu kertoi nenässään jonkin aikaa asuneesta iilimadosta ja joka silloin tällöin työnsi toisen päänsä ulos kuin kurkkiakseen maailmanmenoa ilman, että loisen isäntä edes huomasi asiaa. Erään ravintolan työntekijä oli kertojan mukaan säikähtänyt kovastikkin tilausta vastaanottaessaan tämän pienen asukkaan kurkatessa, että mitäs tänään syödään?

Hauki taasen ei sinänsä kuulosta kovin kummoiselta otukselta, mutta silläkin on omat keinonsa viedä rauhallisen veronmaksajan hermot. Hauki on petokala joka syö suurinpiirtein kaikkea itseään pienempää ja muutama vuosi sitten iltapäivälehdet revittelivätkin juttua tytöstä jonka isovarpaan hauki oli raadellut. Jälki ei sinänsä ainakaan kuvan perusteella kummoista ollut, mutta kuvitelkaapa saunasta nakupellenä järveen hypänneen hyväuskoisen suomalaisen miehen järvivedessä pikkuiseksi kutistunutta piliä jonka nälkäinen hauki nappaa. Ei sisällä luita eikä rustoja ja kokokin on varmasti hauen normaaliateriaa puolta pienempi. Menee alas yhdella nielaisulla.

Että tällaisia elukoita maailman järvivedet voivat sisällään pitää ja noiden armoille ihmisen pitäisi itsensä aivan vapaaehtoisesti antaa. Ja tarinathan ovat täyttä totta ja vaikka eivät olisikaan niin riittää, että ne saattaisivat olla.

Merissä ei tilanne ole sen parempi. Itseasiassa se on moninverroin huonompi. Limaklimppiä ja muuta ällötystä löytyy joka lähtöön. On kengänauhamatoa joka saattaa kasvaa jopa 60 metriseksi letkuksi ja limanahkiaista joka on aivan perkeleen rumannäköinen ruskea räkää erittävä kiemurteleva kärmes.

Luin kerran jostain huumoriartikkelin jossa käsiteltiin muuan mielenkiintoista ilmiötä. Monilla maalla elävillä olioilla on nimittäin meressä elävä inhottava vastineensa. Homma siis toimii niin, että otetaan merenpinnan yläpuolella vaikuttava otus ja liitetään sen nimeen sana meri ja lähes aina saadaan jokin todellinen ja saatanallisen vastenmielinen olento joka on joko äärimmäisen ruma tai äärimmäisen limainen. Merestä löytyy niin etaanaa kuin siiliäkin. Aina ei kyseessä tarvitse olla edes elävä olento. Jopa ruoille kuten makkara ja kurkku, ja kasveille kuten vuokko löytyy omat vastineitaan tuosta inhottavan pimeästä ja märästä maailmasta. 

Käykäähän katsomassa rakkaat lukijat:
http://blog.hotelclub.com/worlds-10-ugliest-sea-creatures/
http://www.seawater.no/fauna/index.htm

HYI PERKELE!!! Ikinä en enää ui, peseydy tai juo vettä.

Välihuomioita osa 5

Kesässä on kiva juttu se kun pääsee uimaan. Kaikkialle ei kuitenkaan itseään kannata kastaa, sillä esimerkiksi meri sisältää saatanasti kaikenlaisia inhottavia ötököitä ja limanuljaskoja jotka vain odottavat että pääsevät puraisemaan pippelin poikki kaikilta uhkarohkeilta yrittäjiltä. Seuraavaksi käsitellään henkilökohtaista fobiaa joka naurattaa ja vituttaa.

#16 Vain nenän kautta hengittävä juoksija

Käsi ylös kaikki ne jotka juoksevat yli 3000 metriä Cooperin 12 minuutin juoksutestissä. Hyvä. Siirtäkää hiiren osoitin nyt selaimen osoitekenttään, klikatkaa sitä hiiren vasemmalla näpyskällä ja kirjoittakaa osoitekenttään www.juoksenniinkovaaettamuitaalkaavituttaa.fi. Sillä aikaa me muut jatkamme lukemista ja jaamme yhteisen asian joka vituttaa.

Harrastan juoksemista. Tai sanotaan pikemminkin niin, että yritän harrastaa. Niin paljon muutakin voisi tehdä, mutta koska ravinnon hankkiminen ei välttämättä enää kaikissa ammateissa kuluta riittävästi energiaa on tuo energia heitettävä harakoille ravaamalla paskat housussa pitkin pölyisiä kävelyteitä. Juokseminen itsessään jo pitää sisällään niin monta asiaa jotka vituttaa, että niistä saisi yhden kokonaisen blogin aikaiseksi. Näistä kaikista vittumaisuuksista käsittelemme tällä kertaa kuitenkin vain yhden nimeltä ”Vain nenän kautta hengittävä juoksija”.

Vain nenän kautta hengittävä juoksija määritellään henkilökohtaisessa määritelmäWikissäni seuraavalla tavalla:

Vain nenän kautta hengittävä juoksija on henkilö joka useamman vuoden juoksuharrastuksen vuoksi, tai jonkinlaisen geneettisen ylivertaisuuden ansiosta kykenee hämähäkinohuilla jaloillaan tekemään valtavia juoksuaskelia loikkien näin vähintää 3 kertaa normaali-ihmisen hölkkävauhtia nopeammin kyeten silti absorboimaan häntä ympäröivästä ilmasta riittävän määrän happea lihastensa käyttöön vain ja ainoastaan nenän kautta hengittämällä.

Kyseessä on siis se kireisiin trikoisiin pukeutut laiha heppu joka pitkillä jaloillaan rennosti jolkutellen tulee sinua lenkkipolulla vastaan pyyhältäen ohitsesi jumalattoman lujaa suu tiukasti suljettuna kasvoillaan rento ilme aivan kuin henkilö olisi tässä nyt ihan vain ulos maisemia katselemaan lähtenyt, mutta että etenemisnopeus vain nyt on ”hieman” normaalia suurempi.

Tällaisen tapauksen kohtaaminen aiheuttaa varsin harmittavan reaktion. Reaktio ei olisi niin suuri jos ei itse juuri olisi lähtenyt lenkille ja ensimmäisen kilometrin jälkeen tuntisi kaikissa sisäelimissään aina keuhkoista maksaan ja sydämestä kateenkorvaan koko toimintaa vastustavaa jyskytystä. Harmistuksen määrää ei missään määrin poista se, että oma hengitys on vinkunut lähdöstä saakka.

Jotain outoa tällaisissa nenänkautta hengittäjissä on. Luottamusta tuollainen toiminta ei herätä ja jos olisin yrityksen työhönottohaastatteluista vastaava henkilö, niin kysyisin ihan ensimmäiseksi että harrastaako paikkaa havittelevat ihminen juoksua ja että miten on hengitelläänkös sitä juostessa vain nenän kautta vai pitääkö ihan suukin avata?

Vain nenän kautta hengittävä juoksija on allekirjoittaneelle täydellinen mysteeri. Vähän niin kuin sekin, että miksi laulajat eivät koskaan aivastele laulaessaan? Tai sitten ne ovat keksineet tavan aivastaa oman päänsä sisällä. Vähän niin kuin jos aivastaessa pitää nenästään kiinni ja korvat poksahtavat. Ehkä tällainen nenän kautta hengittelijä hengittelee korviensa tai kenties persreikänsä kautta? Tiedä häntä. Veemäinen olio joka tapauksessa.

#15 Koiranhakkaajat

Kahta ihmisryhmää halveksin. Toinen on se joka lyö heikompiaan ja toinen on se joka hakkaa eläimiä. Ja tuo halveksinta, se on JUMALAUTA SYVÄÄ! Ja jos jollain urpolla on jotain vastaansanomista seuraavasta tekstistä niin eikun kommenttia tulemaan. Tulostan ne paperille ja pyyhin niillä perseeni.

Tehdään tästä nyt omakohtainen. Se kun tekee tarinasta niin paljon mielenkiintoisemman. Olin nimittäin tuossa päivänä muutamana ulkoilemassa ja siinä viattomana Jumalanluomana ihmisispolona katuja astellessani ja kaiken hyvyyteen luottaen näin yllättäen kuinka mies hakkasi isoa koiraa vuoronperään tämän hihnalla ja vuoronperään omalla nyrkillään ja välillä taas riuhtoi hihnasta. Koira oli isokokoinen ja lihaksikas, mutta se uikutti ja vapisi miehen käsittelyssä kuin pikkuinen puudeli. Menin ällistyneenä brutaalista toiminnasta lähemmäksi ja huusi miehelle että:
”Nyt JUMALAUTA loppuu se koiran hakkaaminen!”
Mies keskeytti hauskanpitonsa hetkeksi, tuijotti minua hetken ja huusi takaisin:
”Painu helvettiin tai lasken koiran irti!”
Piti vielä huutaa jotain, mutta kuola roiskuen miehen otteessa raivoava ja hampaitaan louskuttava koira sai minut jostain syystä muuttamaan mieleni. Jatkoin matkaani turvavälin säilyttäen enkä osannut tehdä mitään. Olin ällikällä lyöty ja kyvytön tekemään edes ilmoitusta mihinkään suuntaan, tai kenellekkään. Jälkikäteen tuli tietysti mieleen vaikka mitä, mutta minulla ei ollut mitään tietoa siitä kuka tuo saatanan kaheli oli, tai missä hän asui. Jumalauta että teki mieli ottaa hihna äijän kädestä ja tunkea se syvälle tämän perseeseen kaulapannan kanssa ja antaa toinen pää hepulle ja sanoa että nyi nyt. Nyi ja riuhdo perkele niin paljon kuin mieli tekee.

Edellämainittu on jonkinlainen ääripää. Se mitä sen sijaan näkee usein on kuinka koiranulkoiluttaja yllättäen nykäisee taakse haistelemaan jääneen koiran hihnaa niin, että pienimmät koiran hyppäävät metrin ja isommatkin yskivät muutaman asekeleen verran. Tällaisen koiranulkoiluttajan ulkoilutusmotiivi jää allekirjoittaneelle hyvin hämäräksi. Käsittääkseni koiralla kuten ihmiselläkin on tarve tutkia ympäristöään ja jos se koira on aivan pakko saada liikkeelle niin on siihen perkele aivan varmasti olemassa muitakin keinoja kuin jumalaton riuhtaisu. Yksi helvetin hyvä keino on varata riittävästi aikaa sille saatanan ulkoilutusreissulle.

Joillekkin ihmisille ei pitäisi ikinä antaa mahdollisuutta hankkia eläintä. Nämä ihmiset pitäisi laittaa liekaan jonka toista päätä vatkaa kymmenen steroidihumalassa spastisesti nytkähtelevää bodaria samalla kun perseeseen potkii toiset kymmenen brasilian maajoukkueen parasta jalkapallonpelaajaa.

Perkele että minä vihaa eläimiä huonosti kohtelevia ihmisiä.

Välihuomioita osa 4

Eipä tarvitse kun käväistä ulkona niin jo sen kohtaa: asian joka vituttaa niin että määrää ei voi mitata. Hyvät lukija, seuraava asia joka vituttaa on Koiranhakkaajat. Varoitus kaikille herkille sieluille: seuraavassa "artikkelissa" ei ole mitään hauskaa ja siinä tullaan kiroilemaan aivan saatanasti.

#14 Pieleen kerrottu vitsi

Vitsin kertominen on taitolaji. Tämän moni unohtaa vitsiä kertoessaan ja hyvin harvalta vitsinkertomisen taito lopulta löytyy. Itselläni sitä ei ole lainkaan. Pieleen kerrottu vitsi on yksi niistä tavoista jolla voi valoakin nopeammin vaihtaa oman tunnelmansa hyväntuulisesta tympeäksi vitutukseksi kavereiden nauraessa vitsin sijasta itselle. Vitsin kertominen on kuin miinakentällä kävelyä jonka toisella puolella odottaa kymmenen neitsyttä ja jonka ylikävelyyn suurin osa lähtee vaikka toinen jalka on poikki.

Vitsi voi kertoa lukemattomilla tavoilla pieleen. Vitsin voi kertoa alusta loppuun kunnes vasta siellä lopussa tajuaa, että sehän meni aivan päin helvettiä. Vitsin voi myös kertoa siten, että rikastaa sitä muutamalla kymmenellä ”eiku” täytesanalla jotka eivät todellakaan tee vitsistä parempaa. Vitsin voi kertoa myös unohtamalla puolessa välissä miten vitsi jatkuu ja lopuksi sitten tokaista, että vitsi on oikeasti hyvä ja että kertoja itse ainakin nauroi sille sen kuullessaan. Vitsi voi myös olla ihan paska jolloin se ei naurata ketään, tai sitten vitsi voi olla aivan liian pitkä jolloin kuulijakunnan keskittyminen herpaantuu jo kauan ennen sen loppua. Vitsi ei välttämättä edes naurata ketään ja tähän sopii tietysti kertojan itsensä päästämät yksinäiset räkänaurut. Voi myös käydä niin, että vitsille nauraa vain yksi ihminen. Tilanne on tällöin hieman samankaltainen kuin elokuvateatterissa jossa yht'äkkiä nauraa aivan perkeleellisesti jollekkin mitä kankaalla tapahtuu tajuten kuitenkin samalla, että kukaan muu ei edes hymähtänyt ja tämän jälkeen vielä ymmärtäen, että oli käsittänyt kankaan tapahtumat aivan päin persettä.

Koska tämä ei ole poliittisesti korrekti blogi enkä minä ole korrekti ihminen aion nyt käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kertoa tuhman vitsin. Jos siellä liittymän toisessa päässä on joku alalikäinen niin nyt on aika mennä halimaan äiskää ja jättää meidä aikuiset tietokoneen ääreen. Olkaa hyvä.

Mies heräsi aamulla ja katsoi itseään WC:n peilistä ja säikähti.
”Jumankekka! Kylläpä näyttää pahalta.”
Olo tuntui kuitenkin hyvältä joten mies käväisi suihkussa ja lähti töihin. Töihin saapuessaan työtoverit ensimmäiseksi huomauttivat miehen ulkonäöstä:
”Mitä sulle on tapahtunut? Sä näytät pahalta.”
”Mutta kun tuntuu tosi hyvältä”, mies tokaisi eikä ajatellut asiaa sen kummemmin. Päivän kuluessa yhä useampi huomautti miehen ulkonäöstä ja kehoitti tätä käymään lääkärissä. Lopulta mies kyllästyi kaikkien huomautteluun ja saikin lääkäriajan vielä samalta päivältä. Iltapäivällä mies istui lääkärin vastaanotolla joka ensin hieman hätkähtäen katsoi miestä ja kysyi sitten:
”No mikäs teitä vaivaa?”
”No kun nyt on niin että minä näytän aika pahalta ja kaveritkin sanoo että näytän pahalta ja kuitenkin tuntuu tosi hyvältä.”
”Jaahas jaahas, katsotaanpa”, lääkäri sanoi ja avasi paksun kirjan.
”Näyttää pahalta, tuntuu pahalta. Ei ole tuo”, lääkäri mutisi ja selaili kirjaa.
”Näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä. Ei ole tuokaan”, lääkäri jatkoi selailua.
”Näyttää hyvältä, tuntuu pahalta. Ei tuokaan”, lääkäri mutisi.
”Näyttää pahalta, tuntuu hyvältä”, lääkärin ilme kirkastui.
”Tämä se on! Nyt minä tiedän mikä teitä vaivaa. Teistä on tullut VITTU!”

Vittumaisen hyvää torstaipäivää kaikille.

#13 Tuntemattoman tervehtiminen tuttuna

Ihminen on sillä tavalla epätäydelliseksi suunniteltu olento, että hänellä on tarve hakeutua toisen ihmisen seuraan. Tätä jotkut viisaat kutsuvat sosiaalisuudeksi. Joillakin meistä tuo vaisto toimii vahvempana ja toisilla taas hieman heikommin. Joillakin sitä ei ole lainkaan. Useimmilla se kuitenkin toimii siten, että hankitut ihmissuhteet halutaan säilyttää ja tällä tavalla varmistaa, että silloin kun ei kiinnosta kirjoittaa blogia, voi esimerkiksi soittaa toiselle ja raahautua tämän luokse. Jos toinen ihminen asuu samassa taloudessa kaikki on paljon helpompaa, tai sitten ei.

Sosiaalisten suhteiden säilyttämiseen kuuluu esimerkiksi tuttujen tervehtiminen. Tämän luulisi olevan ihan yksinkertainen toimenpide jonka toinen voi aloittaa sanomalla esimerkiksi:
"Terve!"
Ja tähän toinen sitten vastaa että:
"No terve terve! Mitä äijä?"
Johon toinen voi taas puolestaan vastata että:
"Paskaaks tässä kunhan koossa pysyy."
Joho taas toinen voi tokaista että:
"Jaa jaa. No mites menikö auto katsastuksesta läpi?"
Ja sitten toinen vastaa että:
"Ei ihan."
Johon taas toinen että:
"No mikäs siinä sitten oli? Eksää hoitanukkaan ohjausta kuntoon?
Ja siihen taas toinen että:
"Hoidin hoidin, mutta unohdin miten herkkä se oli huollon jälkeen ja ajoin auton katsastuksessa rasvamonttuun."
Johon sitten taas toinen että:
"....."

Näin sen pitäisi suurinpiirtein toimia, mutta niin kuin kaikki muukin, niin voi myös tämäkin mennä totaalisen vituiksi.

Tapa 1.
Tutunoloinen henkilö seisoo selkä sinuun päin kahvilan jonossa. Päätät jostain syystä lähteä juuri sillä nimenomaisella hetkellä tervehtimään tuota tuttua, sillä pitäähän tuttuja moikata. Lähestyt tuttua joka on juuri ottamassa maksamaansa kahvia ja läimäiset tätä rehvakkaasti selkään huutaen samalla:
"NO MITÄ JUKKAAAA!"
Tuttu kääntää päätään hämmästyneenä ja sinä tajuat että olet läiminyt selkään täysin tuntematonta ihmistä. Lisäksi puolet tämän tuntemattoman henkilön kahveista on loiskunut tarjottimelle. Tajuat mitä olet tehnyt ja ohitat tuntemattoman henkilön lainkaan vauhtiasi hidastamatta ja jatkat matkaasi suoraan kahvilasta ulos.

Tapa 2.
Seisot bussipysäkillä ja viereesi tulee tutunoloinen ihminen. Tervehdit häntä ja hän tervehtii sinua. Mietit hetken mistä tunnet ihmisen, mutta alat kuitenkin vaistomaisesti kysellä kuulumisia. Juttelette hetken, mutta et saa tutun henkilöllisyyttä mieleesi. Lopulta jutustelun lomassa bussi saapuu ja siirrytte yhdessä sisälle ja vierekkäisille paikoille. Jatkatte juttelua ja jossain vaiheessa tajuat järkytyksen vallassa, että olet viimeiset 10 minuuttia jutellut mukavia täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Jatkat kuitenkin keskustelua ja poskiasi alkaa kuumottaa. Lähes välittömästi keskustelu alkaa myös takellella ja mietit pakonomaisesti ymmärtääkö toinen että ette todellakaan tunne toisianne. Jäät puolessa välissä matkaasi bussista pois.

Tapa 3.
Soitat ystävällesi jonka vaimo vastaa puhelimeen. Pyydät josko vaimo voisi antaa puhelimen ystävällesi ja hetken hiljaisuuden jälkeen vaimo viekin puhelimen ystävällesi. Ystäväsi vastaa puhelimeen, mutta hänen äänensä kuulostaa oudolta. Et kuitenkaan välitä tästä, sillä nykyisten GSM puhelimien äänihän on välillä niin paska että toisessa päässä voisi olla vaikka Tarja Halonen ja sinä et tunnistaisi puhujaa. Alat jutella ystävällesi kuten ystäville jutellaan ja kyselet normaalit kuulumiset ja muut. Ystäväsi vastaa hieman takellellen, mutta vastaa kuitenkin ja sinä vain ajattelet että hänellä on huono päivä. Keskustelu etenee tällä tavalla jonkin aikaa kunnes ystäväsi yllättäen kysäisee varovasti:
"Tuota, tunnenko minä sinut?"
Olet hetken hiljaa ja suljet sitten puhelimen varovasti aivan kuin et haluasi kenekään kuulevan mitä juuri äsken tapahtui.

Näin voi näinkin yksinkertainen asia muuttua asiaksi joka vituttaa.

#12 Itseään kehuvat ihmiset

Tässäpä sellainen ihmisryhmä jonka edustajan kohtaaminen aiheuttaa niin suurta pidäteltyä raivoa ja ärtymystä, että kohtaamisen jälkeen tekee mieli hakata omaa päätään seinään. Maailma on täynnä ihmisiä jotka haluavat kertoa joko mitä he ovat tehneet, mitä he ovat ostaneet, tai miten helvetin hyviä he vain yleensä ottaen ovat ja näitä urpoja sitten pitää kuunnella hampaitaan hiljaisesti kiristellen ihan vain yleisen rauhan nimissä.

Sukulaisiaan ei voi valita ja työtovereidenkin kanssa on vähän niin ja näin. Ystäviinsä pystyy jopa jonkin verran vaikuttamaankin mutta tässä ryhmässä itseään kehuva ihminen ei juuri viihdy, vaan hänet löytää liian usein juuri kahdesta ensinmainitusta ryhmästä. Mikä onkaan ”mukavampaa” kuin rankan työpäivän ohessa kuulla työtoverin saavutuksista ja yrittää työperäisen stressin keskellä rämpiä tämän ulostaman omakehun sakeassa virrassa. Jotain mystisen kiihottavaa tuossa tapahtumassa on oltava, sillä sen verran usein siihen sorvin ääressä joutuu. Saman ihanuuden on tuntunut löytävän myös se hyvin menestynyt, tai jotain ostanut sukulainen, sillä jorinoiden alettua ei loppua tule vaan joutuu kuuntelemaan kaiken työstä, asunnosta, autosta ja uudesta kotiteatterista ja lopulta omakehu haisee niin vahvasti, että silmiä kirvelee ja oksennus pyrkii suuhun.

Perkeleellistä tilanteessa on se, että pakoon ei pääse. Työpaikalla on noudatettava kirjoittamatonta koodia joka on luotu pitämään edes jonkinlaiset välit toisiaan vihaavien ihmisten välillä ja sukulaisilleen taas on oltava kiltti ihan sen vuoksi, että ne ovat sukulaisia. Missä tahansa muualla itseään kehuvan ihmisen tapaakin, niin takavasen on useimmiten vapaana pakoa varten ja tätä pakenemisreittiä kannattaa käyttää, sillä itseään kehuvan ihmisen kuunteleminen on vahingollisempaa kuin Salattujen elämien katsominen ja se oikeasti tuhoaa aivosoluja.

Itseään kehuva ihminenkin on kuitenkin oikeasti vain ihminen ja hänelläkin on kommunikoinnin tarpeensa jotka hänen pitää tyydyttää. Ikävää vain on se, että jossain kurkunpään ja huulien välillä tuo kommunikoinnin yritys muuttuu tolkuttomaksi elvistelyksi jossa informaatio liikkuu vain yhteen suuntaa ja vastaanottajaa vitutus kasvaa eksponentiaalisesti.

Jos olisi sen verran rohkeutta, että uskaltaisi uhmata käyttäytymiskoodeja ja keskeyttää puheripulista kärsivän itseäänrakastavan idiootin vaikka reilulla:
”Turpa kiinni mä en jaksa kuunnella tuota paskanjauhamista enää sekuntiakaan!” tokaisulla.
Jos olisi sen verran uskallusta, että voisi rikkoa normeja ja pyytää autollaan ylpeilevän pässin ajamaan suoraan jyrkänteeltä alas ja sillä tavalla kokeilemaan niitä saatanan kalliita uuden sukupolven turvatyynyjä.
Jos vain voisi, mutta kun ei. Sitä noudattaa yhteiskuntansa luomia ja elämässä oppimiaan eettisiä ja moraalisia ohjeistuksia ja hiljaisena, kenties silloin tällöin muutaman kerran nyökäten, tai jopa välillä keskusteluun osallistuenkin kuuntelee aivokääpiön sankarillista tarinaa jossa kertoja itse näyttelee suurinta ja kauneinta pääosaa.

Ehkä oikeastaan tämänkin vittumaisen asian kohdalla käy samoin kuin paskojen elokuvakässäreidenkin kohdalla (asia joka vituttaa nro 4) ja sitä on enemmänkin vihainen itselleen ja kyvyttömyydelleen sanoa mitä ajattelee. Intin palikkatestissä kysyttiin olenko koskaan halunnut kukkakauppiaaksi ja kiristääkö vanne päätäni. Kyllä olen halunnut ja kyllä kiristää; aina silloin kun joudun kuuntelemaan itseään kehuvan ihmisen loputonta puhetulvaa. Silloin kiristää ja ihan perkeleesti ja mikä tahansa toinen työpaikka olisi onni ja autuus.

Välihuomioita osa 3

Kuten huomaatte rakkaat lukijani, asia joka vituttaa on useimmin oma lajitoveri. Näissä ympärillämme typerehtivissä urpoissa on jotain vastustamattoman ärsyttävää ja vaikka muuttaa heitä tuskin voimme, niin tietoa heistä voimme jakaa. Jos edellisessä tekstissä mentiinkin kuvitteellisuuden puolelle, niin seuraavassa käsitellään itseään kehuvia ihmisiä vain ja ainoastaan reaalimaailman ilmiöiden kautta. Pienellä värityksellä tietenkin.

Pieni vitutus pitää hereillä. 

#11 Ihmistulppa

Ihmiskunnan historia tuntee monia vittumaisia tapoja joilla kukoistava kulttuuri voi kohdata loppunsa. Kulttuurin voi tuhota liikakansoitus jolloin leipä ja kalja eivät enää riitä väestölle ja se alkaa yksinkertaisesti kuolla nälkään. Kulttuurin voi tuhota myös ulkopuolinen voima esimerkiksi valloittajan muodossa, tai se voi vain tukehtua muiden ympäröivien kulttuurien puristuksessa. Nykyään on alettu kiinnittää paljon huomiota kasvihuonekaasuihin ja ilmastonmuutokseen, mutta oikeasti se kaikkein tuhoavin voima on paljon lähempänä ja konkreettisempana kuin kukaan osaa kuvitellakkaan. Historiankirjat eivät juuri ihmistulppaa mainitse, mutta vast'ikään löydettyjen kaivausten perusteella Mayojen pyyhkiytyminen maailmankartalta voidaan selittää tämä Saatanan välikappaleen hallitsemattomalla lisääntymisellä.

Ihmistulppa on niin käsittämätön ihmisyyden muoto, että hänet on luultavasti luotu samoihin aikoihin Tasmanian Pussipirun ja Vompatin kanssa. Kumpikin näistä edellämainituista eläimistä on muiden eläinten mielestä typeryyden huipentuma. Pussipiru pitää ihan perkeleellistä meteliä lisääntyessään ja muutaman viikon kuluttua viereisen kolon kani luultavasti repii korvat päästään. Vompatti taasen on ylisuuri marsu joka on luultavasti keksitty koska marsun osia jäi yli ja niistä tehtiin sitten Vompatti (aivan kuten viimeisestä taikinajämästä viimeistä pullaa pyöritellessä tulee pullasta joko hieman liian iso, tai sitten hieman liian pieni koska taikinaa ei ikinä saa menemään aivan tasan). Ihmistulppa luotiin tekemisen puutteessa ja tämä taas johtaa siihen, että ihmistulpalla ei ole parempaakaan tekemistä. Ihmistulpan ainoa, mutta vittumainen tarkoitus tässä maailmassa on nimittäin tukkia niin monta muiden ihmisten käyttämää kulkuväylää kuin mahdollista.

Jokainen meistä on varmasti tavannut ihmistulpan. Hänet saattaa löytää rupattelemasta mukavia pitkästä aikaa tapaamansa ystävän kanssa (toinen ihmistulppa) rullaportainen päässä jossa nämä kaksi terroristia tukkivat tehokkaasti kaiken rullaportaista poistuvan liikenteen. Hän saattaa maleksia kaupungilla yleisellä kulkuväylällä lajitovereidensa kanssa jolloin tämä ryhmittymä tukahduttaa äärimmäisen tehokkaasti 95% kaikesta väylällä tapahtuvasta liikenteestä. Ihmistulppa seisoo aina kulkuväylällä ja hän on siellä missä liike lakkaa. Hän on se syy miksi joskus jonon tasainen liike pysähtyy kokonaan. Jonojen haitariliike on vain kansainvälisen salaliiton säälittävä yritys vierittää syy jonkin täysin abstraktin asian harteille ja näin estää valtavan paniikin syntyminen. Ihmistulpan kohtaa silloin kun sitä vähiten odottaa ja nimenomaan silloin kun itsellä on kiire, jolloin voi olla varma myöhästymisestään oli kohde sitten kuinka lähellä tahansa.

Sivilisaation kehityksen ja sen populaation lisääntymisen myötä myös ihmistulppien määrä kasvaa räjähdyksenomaisesti. Jossain vaiheessa tuo määrä saavuttaa kriittisen massan ja tämän jälkeen sivilisaation tuohoutumista ei voi enää estää. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkien mahdollisten ihmisen liikehdintäänsä käyttämien väylien täydellistä tukkeutumista ja tämä taas tarkoittaa sitä, että sen jälkeen ei kukaan liiku enää yhtään minnekkään. Lopulta ihmiset vain yksikertaisesti kuolevat niille sijoilleen.

Huomionarvoista on se, että hallitus ei ole tehnyt sen paremmin kuin aiokkaan tehdä asialle yhtikäs mitään. Ihmistulpan metsästyslupiakaan on turha yrittää hakea.

"A great civilization is not conquered from without until it has destroyed itsellf from within" - W. Durrant

Välihuomioita osa 2

KANSALAISET, RAKKAAT LUKIJAT, MEDBÖRJARE! Seuraavaksi käsittelyssä ihminen nimeltä IHMISTULPPA. Tämä ihmisryhmä on vähintään yhtä ärsyttävä kuin edellä käsittelemämme Hidas ihminen (asia joka vituttaa nro 10). Vaarallisuudessaan se on kuitenkin omaa luokkaansa ja tämä ihmisryhmä saattaakin vaarantaa koko sivilisaatiomme olemassaolon. Asia on siis pakko käsitellä.

Ja ollaan varovaisia siellä ulkona. Asia joka vituttaa saattaa kohdata teidät missä ja milloin tahansa.

Teitä on varoitettu.

#10 Hitaat ihmiset

Maailmassa on ainakin kahdenlaisia ihmisiä: on niitä jotka liikkuvat ja toimivat hitaasti ja rauhallisesti ja sitten on niitä joita tällaiset ihmiset ärsyttävät ihan saatanasti. Jostain käsittämättömästä syystä sitä jää joskus tuijottamaan hitaasti liikkuvaa ihmistä toivoen, että voisi tarttua tätä käsistä ja laittaa nuo veltot raajat liikkeelle. Hitaan ihmisen toimien seuraaminen silloin kun itsellä on kiire ja varsinkin silloin kun tämän hitaan ihmisen hitaat toimet estävät oman etenemisen yltää kaikkien maailman vittumaisten asioiden joukossa helposti sinne kymmenen parhaan joukkoon.

Hidas ihminen on jotain jonka Jumala on luonut maailmaan seitsemäntenä päivänä. Siis pyhäpäivänä jolloin Jumalan piti levätä, mutta työnarkomaanina ei voinut olla tekemättä mitään vaan keksi lievässä työkrapulassaan hitaan ihmisen. Hidas ihminen on tuote johon Jumala oli oikeasti tyytyväinen. Yksi tunnetuimpia hitaita ihmisiä on Iisakki. Iisakki rakenteli kirkkoaan neljäkymmentä vuotta ja tämän katseleminen oli Jumalasta hirveän rauhoittavaa ja meditatiivista. Itse kirkko löytyy Pietarista ja on kuulemma näkemisen arvoinen.

Hitaan ihmisen voi kohdata lähes tulkoon missä tahansa. Hidas ihminen voi yllättää vaikka kauppakeskuksen vessassa jossa hän lussuttaa käsiään puhtaaksi WC:n ainoalla käsienpesualtaalla rauhallisesti ja äärimmäisellä antaumuksella. Hitaan ihmisen voi tavata kaupan kassana jossa hän leppoisan harkiten siirtelee tuotteita laservalon ohi ja aivan kuin tarkistaa jokaisen tuotteen laadun ja oikeellisuuden. Hidas ihminen löytyy myös kaikista mahdollisista jonoista joiden kärjessä hän liikkuu vailla kiirettä minnekkään ja olemisestaan ja nimenomaisesta hetkestä koko kehollaan nauttien. Hidas ihminen voi löytyä myös kaveripiiristä jossa hän rauhallisella liikehdinnällä ja toiminnallaan saa koko porukan raivon partaalle niin, että hänelle tekisi mieli syöttää amfetamiinia ja saada sitä kautta tuo etanan ja kilpikonnan risteytys ainakin kerran elämässään normaaliin liikkeeseen.

En tiedä miksi, mutta erityisesti kauppajonossa hitaan ihmisen juttujen ja puuhailujen seurailu ärsyttää yhtä paljon kuin ruosteisen neulan työntäminen silmään. Vaikka hidas ihminen ei jonon varsinaiseen liikehdintään millään tavalla vaikuttaisikaan, niin jostain syystä tulee sellainen tunne, että tuo hitaasti liikahteleva elämänmuoto jo pelkällä olemisellaan saa kaikki kymmentä metriä lähempänä olevat asiat sulautumaan omaan subjektiiviseen tapahtumahorisonttiinsa jossa kaikki alkaa liikkua hidastetusti kuin tuplanopeudella kuvatussa elokuvassa.

Työpaikalla hidas ihminen on aina tiellä ja hidastaa omalla hitaalla tavallaan tehdä työtä myös toisten työn etenemisen. Tai sitten tällainen ihminen on oivaltanut työn tekemisestä jotan sellaista joka meillä muilla on jäänyt ymmärtämättä.

Jos hidas ihminen yhdistyy puhelinmyyjään (Asia Joka Vituttaa nro. 8) ollaan ärsytyskynnyksessä päästy tasolle jossa itsensä vahingoittaminen on hyvin lähellä. Laskukaavassa ei käytetä plus tai kertomerkkiä, vaan puhelinmyyjä korotetaan hitaan ihmisen potenssiin jolloin tulos on niin suuri, ettei se enää mahdu minkään järkevän määrittelyn sisäpuolelle. Hidas puhelinmyyjä on asia jonka käsittelykin alkaa vituttaa.

Hidas ihminen luultavasti elää paljon pidempään kuin nopeasti, tai normaalilla nopeudella liikkuva ihminen. Hänen sydämensä lyöntisyke on luultavasti huomattavasti normaalin ihmisen lyöntisykettä hitaampi joten hänelle kertyvän maksimisykemäärän täyttymiseen menee jonkin verran pidempään kuin normaali-ihmisellä (erään teorian mukaan jokaisella sydämen omaavalla elävällä olennolla on jonkinlainen lajikohtainen maksimisykemäärä jonka täyttyessä olento kuolee). Tämä taas tarkoittaa sitä, että hidas ihminen jatkaa olemistaan ja sitä kautta hidasteluaan ja ärsyttämistään kauan vielä senkin jälkeen kun me nopeat olemme heittäneet veivimme.

Elämä on kovaa ja sitten kuolee. Kuolema taas vapauttaa vitutuksesta joten jotain hyvää siinäkin.

#9 Nuorisomuoti ja persvako

Muoti on mielenkiintoinen juttu. Se tulee ja menee ja kun se on mennyt toivomme välillä ettei se olisi koskaan tullutkaan. Jokin kollektiivinen taju meissä saa ymmärtämään sen miten helvetin hävettävän typerää 80-luvun muoti oli ja että vaikka 70-luvun muotikoodit nykyään naurattavatkin, niin jotain äärimmäisen coolia on vieläkin nähtävissä kimalluksessa, pitkissä ripsissä, mikroshortseissa ja leveissä lahkeissa.

Joskus 80-luvulla oli ihan saatanan kova juttu pukeutua kuten Sonny Crockett. Siis tämän legendaarisen 80-luvun kyttäsarjan toinen poliisi. Sonnyhän pukeutui äärimmäisen muodikkaasi. Miehekkäästi hihoistaan käännetyn pikkutakin alta paistoi laatumerkkinen T-paita ja jaloissa tällä muodikkaalla sankarillamme oli tuon ajan tyylikkäin jalkine purkkari. Allekirjoittanut koki teini-iän angsteissaan ja jossain epävarmuuden ja säälittävän paikan etsimisen tunnekuohujen synnyttämissä älynväläyksissään, että tuo pukeutumistyyli on se ainoa oikea jota kannattaa apinoida. Nuorten arviointi- ja arvostelukyvystä ei tuota esimerkkiä vasten voi kovin marittelevaa arvosanaa antaa, tai sitten allekirjoittaneen aivohäiriö oli täysin omaa luokkaansa.

Nykyään ollaan taas otettu typeryydessä ja pukeutumisen mauttomuudessa askel eteenpäin. Nykyäänhän nuorison keskuudessa on todella coolia vetää housut niin alas kuin mahdollista. Kaikista cooleimmat hardcorepukeutujat vetävät housunsa niin alas että persvako vilkkuu seuraavaan lääniin ja varsinainen housujen haaroväli roikkuu jossa polvien korkeudella. Tällaista koodia noudattavien nuorten poikien askellustyyli alkaa muistuttaa ceishan liikkumista kaventuneen jalkojen liikeradan vuoksi. Eikä tilanne tyttöjen suhteen ole yhtään sen parempi. Tyttöjen mielestä tällä hetkellä sitä ”viileintä coolia” on vetää perskannikoiden väliin narusta rakennetut alus”housut” joiden päälle vedetään tuuman korkean vyötärön housut joiden alta nuo tyylikkäät alusvarustukset sitten vilkkuvat. Komeus voidaan vielä kruunata tyylikkäällä napapaidalla. Jossain pohjoisessa jossa riskit miehet traktoreissaan saapuvat kirkonkylän Essolle nauttimaan aamupäivän kahvin ja pullan voi nähdä yhtä paljon suomiverkkareiden alta pilkottavia persvakoja, kuin tällä hetkellä näkyy tiedostavien metropoliemme nuorisokeskittymissä.

Joskus kauan sitten katumuoti kehittyi aivan itsestään ja ilman median kaikkialle tunkevaa painostusta. Nykynuorison vaatekoodin syntysijoja etsiessään ei tarvitse kuitenkaan avata kuin MTV (Music Television) ja ne ovat löytyneet. Muoti on asia jolle ei voi mitään. Se pitää vain hyväksyä. Järjen takominen jälkikasvulle on yhtä turhaa kuin poliitikkojen toimien kritisoiminen TV:lle huutamalla. En voi kuitenkaan mitään sille, että joka kerta kun näen edessäni vilkkuvan persvaon minusta tuntuu, että silmieni verkkokalvot ovat ikuisiksi ajoiksi palaneet karrelle niistä kohdin joihin tuo saatanallinen näkymä on heijastunut. Lohdullista on se, että jossain vaiheessa tämäkin muoti saavuttaa loppunsa. Epätoivoa taasen synnyttää se, että se mitä seuraavaksi syntyy on luultavasti jotain vielä typerämpää ja hirveämpää.

Sinä joka tämän kaiken olet meille keksinyt ole hyvä ja lopeta. Lopeta ajoissa, sillä minua ei jumalauta oikeasti kiinnosta katsella kenenkään persvakoa kadulla kävellessäni ja minä todella pelkään mitä sinä seuraavaksi keksit.

#8 Puhelinmyyjät

Puhelinmyyjä, tuo väärään aikaan soittava leppoisana esiintyvä velikulta jolla on paljon asiaa ja joka ei järkipuhetta kuuntele sen paremmin kuin sitä ymmärrä. Kuin susi lampaannahkaan pukeutuneena hän esittää mukavaa heppua jolla on meille ja vain ja ainoastaan meille sellainen tarjous josta on sulaa hulluutta kieltäytyä ja jonka hän suorastaan oman puhelinmyyjän ”uransa” vaarantaen haluaa juuri meille tarjota ja koska olemme niin hyvä tyyppi haluaa hän vielä laittaa kaupanpäälle jotain joka on jo suorastaan sairasta koska tällä tarjouksella ei tule enää edes voittoa vaan hän luultavasti joutuu maksamaan kaiken omasta pussistaan. Sellainen on puhelinmyyjä. Alati valmis uhraamaan itsensä meidän vuoksemme.

Osa seuraavan keskustelun osapuolien sekä lehtien nimistä on muutettu ja aivan syystä. Murrekieliopin oikeellisuudesta ei ole valitusoikeutta.

RING RING!!!

Kartsa: Kartsa
Myyjä: No onko se ihte Kartsa puhelimessa?
Kartsa: Joo puhelimessa on.
Myyjä: Se on nimittäin Salosen Pertti ku tässä soitteloo. No mitenkä se on tuota soitinko pahhaa aekaa?
Kartsa: No olis tässä vähän...
Myyjä: Haluanki tässä aiva ensimmäeseks kiittää teitä lehtitillauksestanne ja näe olle minulla onki ilo ilimottaa että olemme juuri teille päättäneet laettaa tulemmaan puole vuore valitsemanne lehret aeva ilimatteeks. Miltäpä se tämä kuulostaa?
Kartsa: No itseasiassa mä tiedän ettei ne lehdet ole ilmasia, mutta voithan sä kertoa jos sä haluat mitä sulla on tarjolla.
Myyjä: Elähä nytte. Kyllä tää on kuule iha ilimane tarjous. Puoli vuotta iha ilimaset lehret. Olis tarjolla tuo Himaliesi, Mikro WC ja Rumuus&Sairaus. Että mikäs laetettas tulemmaa?
Kartsa: No ei noista nyt mikään ole sellainen joka kiinnostais ja kuten mä jo sanoin niin mä tiedän ettei ne ole ilmasia ja että seuraavaksi sä kerrot mitä ne sitten maksaa.
Myyjä: No mistä sinä sen nyt niin tiedät? Kuten minä jo sanoin niin tämä on ilmainen tarjous! Se verra mie kuitenni pyytäesi että tuommosella nimellisellä summalla tulisitte vastaa nii saahaa sitte lähetettyä tämä tarjous.
Kartsa: Noniin, mitäs mä sanoin? Nyt sä pyydät rahaa vaikka ensin sanoit että se on ”ilimanen”.
Myyjä: Sinähän nyt olet varsinainen...! Kyllähän näistä nyt jotain pitää maksaa. Oletko sinä tyytyväinen itseesi ja tuollaiseen käytökseen? Onko sinulla ollut huono päivä vai mikä on? No mutta hyvää loppuelämää sinulle joka tapauksessa!
Kartsa: Samoin kiitos.

KLIK!

Puhelinmyyjän uskoa on pakko kunnioittaa. Tuon uskon on oltava vahva, sillä miten on muuten selitettävissä se, että hän kuvittelee minun tekevän ostokseni vain sen perusteella että hän niin ehdottaa? Miten muuten kuin vakaalla uskolla on selitettävissä se, että puhelinmyyjä kuvittelee:
a) minulla olevan jo valmiiksi valtava tarve ostaa partakoneenteriä, alushousuja, lehtiä, tai lähestulkoon mitä tahansa ja mistä tahansa?
tai
b) saavansa tuon edellämainitun tarpeen syntymään teennäisen ystävällisellä, mutta tyrkyttävällä puhetyylillä?

Puhelinmyyjän olemassaolon mahdollistaa puhelin joka jo itsessään on ihan saatanallinen vehje. En ole aivan täysin varma kumpaa vihaan enemmän, mutta elävistä olennoista puhelinmyyjä on siellä kärkipäässä.

Sellainen on puhelinmyyjä. Aivan tolkuttoman vittumainen asia.

Välihuomioita

Kiitos rakkaat lukijani lähettämästänne postista jota on tullut tasan 0 kappaletta. Hyvä niin. Veemäistä niitä olisi lueskellakkin. Mielummin vaikka puukotan itseäni päähän.

Seuraavaksi käsitellään puhelinmyyjiä, tuota jalon ammatin jaloa harjoittajaa joka pyyteettömästi meille soittaa vain kertoakseen tarjouksen josta emme voi kieltäytyä. Pysykäähän kanavalla.

#7 Nykytaide

Aaah, nykytaide. Tuo modernin ihmisen moderni tapa ilmaista itseään ja esiintuoda omaa luovuuttaan. Tuo taiteen suuri kysymys- ja huutomerkki joka kerää niin vastaan- kuin puolestapuhujiakin ja jonka olemassaolon funktio elon matetaattisessa lausekkeessa on pyöreä, punainen ja yhtä järkeenkäypä kuin tämä lause.

Vuonna 1873 päätti heppu nimeltä Monet maalata pläjäyttää teoksen nimeltä ”Impressio: Auringonnousu”. Teos sinänsä on varsin kaunis: auringon oranssinen silta kuultaa vedenpinnasta tarkalleen kultaisen laikkauksen kohdalla ja lähes mustina näkyvät veneilijä liikkuvat unenomaisesti usvainen maisema taustanaan. Teosta katsellessaan kriitikot alkoivat kuitenkin suu vaahdossa toistella impressio sanaa josta taas voitiin vetää yhteys impressionisteihin jotka taas olivat aikansa taiteen vallankumouksellisia ja joille säännöt ja tekniikka olivat vain rajoittavia tekijöitä. Tämä taasen johti impressionismiksi kutsutun taiteensuunnan syntyyn joka taasen on eräs modenismin ilmentymä josta taas sikisi nykytaide. Loppu onkin sitten historiaa, nykyaikaa ja tulevaisuutta. Valitettavasti.

Olen, tai ainakin kuvittelen olevani avoin kaikille ajatuksille, tavoille, käytännöille ja olemassaolon variaatioille. Muutamassa nykytaiteen näyttelyssä on siis tullut käytyä. Ihan mielenkiinnosta. Olen nähnyt miten paskaa voidaan käyttää hyvinkin luovasti ja kuinka kuvat panevista ihmisistä kolmemetrisinä valokuvina seinälle nostettuna muuttuvat pornosta taiteeksi. Olen nähnyt nyljetyn lehmän lasikuutiossa, hirvittävän läjän vaaleanpunaisia esineitä ja 2,5 metriä korkean naisen tekovärkin. Tämän kaiken minä olen nähnyt enkä mitään ymmärtänyt.

Jackson Pollock oli maalari joka päätti, että edes sivellintä ei aina tarvita vaan riittää kun maali saadaan tavalla tai toisella siirrettyä taululle josta se sitten itse liikkuu oikealle paikalleen. Ja jos ei liiku niin heittämällä sen sinne saa. Tuo hullunlailla maanisesti edestakaisin hilluva ja maalia ympärilleen ruikkiva ukonkäppänä oli oman aikansa nykytaiteilija. 40 - 50 luvuilla hänen taidettaan eivät kaikki ymmärtäneet eivätkä ymmärrä vieläkään. Mitä jumalan nimeen katsomista on summittaisesti taululle roimituissa maalijäljissä? Kaikki taiteen asiantuntijat eivät välttämättä erota edes apinan maalaamaa taulua nykytaiteilijan teoksesta ja Pollockin teoksiakin on pitänyt tutkia tietokoneilla jotta niiden erityislaatuisuus on saatu esille. Missä on silloin taiteen idea jos sitä ei voi käsittää, tai edes tunnistaa?

Minun mielestäni esimerkiksi Edelfeltin taide on aivan saatanan kaunista. ”Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä” on käsittämättömän upea teos ja ilmentää aivan uskomattomalla tavalla kansallista historiaamme. Von Wrightin veljesten eläintaulut ovat niin taidokkaita, ettei tiedä katsooko ikkunasta ulos vai käsin maalattua öljyvärityötä. Gallen Kallelan itkettävän kaunis kansallisromantiikka ja kansalliseepoksemme kuvainnollinen lihaksi muuttuminen, ja AH, Muchan naiset. Nuo paksulla ääriviivalla verhotut anatomisesti täydellisesti toimivissa ja onnistuineissa asennossa poseeraavat ihanat olennot.

Olen ehkä hieman rajoittunut ja vedän kaiken lisäksi vielä jonkin verran kotiinpäin, mutta perkele kun minä en ymmärrä mitä hienoa on tehosekoittimessa pyörivässä veressä ja spermassa. Ei mene tuollainen minulle jakeluun. Ei mene vaikka olen yrittänyt ja koettanut olla avoin mieleltäni ja suhtautua näkemääni kypsästi ja ajatuksella. Ei mene joten eiköhän se ala jo riittää.

Voi perseensuti!

#6 Kova paska

Nyt ollaan Maslowin tarvehierarkian alimmalla portaalla. Ollaan perimmäisten kysymysten äärellä ja tätä alemmaksi emme voi enää laskeutua. Samalla portaalla sijaitsevat mm. syöminen, hengittäminen ja nukkuminen joista yksikään ei kuitenkaan aiheuta niin ristiriitaisia tunteita kuin paskominen. Onhan siellä tietysti se seksikin, mutta käsitellään sitä sitten toiste.

Paskantaminen on universaali tapa toteuttaa itseään. Sitä tekevät lähes kaikki ja hänestä joka ei sitä tee tulee poliitikko joka paskantamisen sijasta puhuu sitä. Sen tekeminen tuottaa suunnatonta tyydytystä onnistuessaan ja siihen ajaa pakottava tasaisin väliajoin ilmenevä tarve. Sillä tavalla on ihmiskeho jännittävästi rakennettu, että yhdessä tuo tarve ja tyydytys useimmiten aiheuttavat onnistuneen paskasta eroon pääsyn. Hänestä joka ei paskastaan eroon tavalla tai toisella pääse tulee paskapää.

Kuten mikä tahansa asia voi paskantaminenkin mennä vituiksi. Ja kun paskantaminen menee vituiksi menee kaikki vituiksi ja mikä voisi tämän jälkeen vituttaa enää enempää. On olemassa lukemattomia erilaisia paskoja joista ehkä kaikkein vittumaisin on kova paska. Kovaa paskaa pelkäävät kaikki kuninkaallisista kerjäläisiin ja viisaista tyhmiin. Kova paska on kuin toteutumatta jäänyt lupaus. Sen on kuin lottovoitto jonka sijasta pankissa lyödäänkin hampaat sisään. Se on kuin kaunis nainen sängyssä joka olikin mies. Se tekee ihmisestä vihaisen, tympeän ja pelokkaan. Se voi yllättää ihmisen ilman että tällä on pienintäkää aavistusta tulevasta ja kun se lopulta saapuu on pettymys totaalinen.

Kaikki voi alkaa niinkin pienestä kuin liiallisen rasvaisen ruoan syönnistä. Jossa vaiheessa syönnin jälkeen alkaa takapuolessa tuntua siltä että vessaan on päästävä. Onnellisena ihminen saapuu eriöön ja istahtaa luottavaisin mielin valtaistuimelleen sydän täynnä toiveita ja lupauksia. Ensimmäinen pinnistys ei vielä pelota. Onhan se nyt selvää ettei se sieltä ihan itsekseen ulos tule. Toinen pinnistys tuottaa jo pienen ihmetyksen, mutta varsinainen pelkotila ei kuitenkaan vielä ota valtaa. Kolmannen pinnistyksen jälkeen alkaa kuitenkin olla jo selvää mistä on kyse ja tämän jälkeen edessä onkin ylämäki jonka huipulle ei ole pääsyä. Koko paskatamisprosessista tulee sarja verisuonia puhkovia puristuksia, pinnistyksiä ja ähinänsekaista tärinää. Välillä tuntuu siltä, että jotain saattaisi olla jopa tulossa, mutta ainoa minkä ahteri tarjoilee on pieni suklaarusinan kokoinen kikkare. Tässä eivät todellakaan tehty työ ja sen tulos kohtaa. Istumisaika ei tilannetta paranna. Lopputulos on sarja pieniä papanoita joille rusakkokin nauraisi ja ihminen luovuttaa pettyneenä ja kärsineenä.

Jos voisin valittaa sanoisin, että perseessä on jotain vikaa kun se toimii tuolla tavalla. Jos takapuolen toimintaan voitaisiin soveltaa olemassaolevia kuluttajasuojalain yksityiskohtia pyytäisin ehdottomasti rahani takaisin, tai vaatisin rahoilleni muunlaista vastinetta.

Hyvä Jumala. Olen nyt testannut tuotettanne 40 vuotta ja todennut siinä olevan virheen olevan valmistusvirhe. Olen käyttänyt tuotetta ohjeiden mukaisesti vain yksisuuntaiseen toimintaan sekä huolehtinut siitä annettujen ohjeistuksien mukaan. Käsittääkseni tuotteen pitäisi kestää huomattavasti kauemmin kuin tuo 40 vuotta ja olenkin näin ollen mielestäni oikeutettu saamaan virheellisesti toimivan tuotteen tilalle uuden. Olen lisäksi vertaillut tuotteen toimintaa muiden samankaltaisten tuotteiden kanssa ja todennut, että tuotteet eivät ole tasalaatuisia. Näin ollen tuotantoprosessissa on mitä ilmeisimmin parannettavaa ja tähän toivoisinkin teidän kiinnittävän huomioita. Muuten olen suhteellisen tyytyväinen tuotteisiinne ja toivonkin että tuotantoprosessissa mahdollisesti ilmenevät puutteet saadaan korjattua.

Kartsa

#5 Mutkan takaa kelloa soittavat pyöräilijät

Voisiko joku selittää minulle yhden asian. Mitä tarkoitusta palvelee käytäntö jossa pyöräilijä esimerkiksi yhdistettyä kevyenliikenteenväylää kovaa vauhtia ajaessaan soittaa niin perkeleesti kelloa juuri ennen mutkaa tai kulmaa ja lainkaan vauhtia hidastamatta sitten kääntyy ja viilettää tuon mutkan läpi? Onko tuo kellon soittaminen kuolleissa kulmissa haahuileville vastaantulijoille informaativinen ilmoitus tulevasta yhteentörmäyksestä, vai toive siitä että joku muu jossain tekisi jotain jotta pyöräilijä voisi jatkaa esteettä matkaansa? Ja mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sitten tehdä? Pitäisikö siinä soiton kuullessa, mutta pyöräilijää vielä näkemättä hypätä ojaan odottamaan ohikiitävää kahelia, vai jäädä paikoilleen odottamaan ja rukoilemaan, että pyöräilijä näkisi ajoissa ja ehtisi väistää? Ei ymmärrä tätä ihminen vaan käsittämättömän hämmästyksen vallassa hän turvautuu joko uskoon tai ryhtyy alkoholistiksi. Niin paljon vitutusta ja järkytystä em. toiminta hänessa aiheuttaa.

Ensimmäisen polkupyörää etäisesti muistuttavan konstruktion patentoi Saksalainen paroni Karl Draisin (Karl Friedrich Christian Ludwig Freiherr Drais von Sauerbronn) vuonna 1817 ja aivoitus sai nimen potkupyörä. Laitteesta puuttuivat nykyiset polkupyörän tunnusmerkit ketjut ja polkimet ja sen käytännöllisyyttä on syytä epäillä hyvinkin vahvasti. Itseasiassa laitteen käyttäjille vittuiltiin harva se päivä typerän koivilla potkimisen vuoksi ja syntyi paine keksiä jotain muuta. Kuten sitten tapahtuikin. Jos keksijä herra paroni Draisin olisi jo tuolloin tiennyt mihin hänen keksintönsä johtaa ja miten typeriä käytäntöjä hänen keksintönsä johdannaisten käyttäjät lopulta ottavat mukaan jokapäiväisiin toimintatapoihinsa, olisi hän leikannut kätensä poikki ja lopettanut keksimisen siihen paikkaan.

Niille jotka eivät kävelyä sen paremmin kuin pyöräilyäkään harrasta, mutta sen sijaan autoilevat kuvitelkoot tilannetta jossa autoilija näkyvyydeltään erinomaisesti rajoitettuun kaarteeseen tullessaan hidastamisen sijaan soittaisi hullun lailla torvea. Tällainen käytäntö tuntuu olevan nyt kovassa huudossa joidenkin itsetuhoisten pyöräilevien sarjamurhaajamielipuolien keskuudessa. Se mistä tapa on saanut alkunsa jäänee arvailujen varaan. Pyöräily itsessään on kuitenkin erinomainen keino liikkua paikasta toiseen, vähentää kasvihuonekaasuja sekä pitää kuntoa yllä. Joidenkin vanhempien vain ei olisi koskaan pitänyt ostaa kakaroileen omaa fillaria.

Voi jeesus että ihmistä vituttaa kaikki tämä tällainen.

#4 Paskat elokuvakässärit

Katselin elokuvan. Ei olisi kannattanut. Rupesi vituttamaan aivan suunnattomasti se miten typerää paskaa ihmisille tehdään ja miten jonkun mielestä tämä voi oikeasti olla hyvää elokuvaa. Elokuva oli Behind Enemy Lines (Vihollisen keskellä).

Ihmisellä on näinä helppoina aikoina paljon aikaa ja vähän tehtävää. Senkun käväistään vähän töissä, tullaan pakastealtaan kautta kotiin ja työnnetään lisäaineet mikroon jossa ne muuttuvat ihmiselle kelvolliseksi ravinnoksi. Enää ei tarvitse keihäs kädessä juosta mammuttien perässä joten aikoinaan yhtenään suonistossamme virranneet adrenaliiniruiskeet jäävät saamatta. Ihminen kuitenkin kaipaa noita adrenaliiniruiskeita ja jos hän ei niitä saa, hänestä tulee Jehovan todistaja. Jotain on siis pitänyt keksiä ja tähän saumaan iskevät elokuvat, urheilu ja Unelmien poikamies.

Elokuvat ovat erinomainen keino poistua hetkeksi todellisuudesta ja saada pikkuinen adrenaliiniruikkaus. Elokuvan tärkein elementti on sen käsikirjoitus. Siitä kaikki lähtee. Käsikirjoitus on elokuvan selkäranka jonka varaan kaikki rakentuu. Kaikkia menestyneitä elokuvia yhdistää yksi yhteinen tekijä ja se on käsikirjoitus. Jos elokuva on menestynyt huonolla käsikirjoituksella on se mitä todennäköisemmin tehty Yhdysvalloissa ja tehty lähinnä Yhdysvaltalaiselle yleisölle. Toki näyttelijätyöllä ja ohjauksellakin on suuri merkityksensä, mutta nyt käsittelemme käsikirjoitusta koska em. elokuvassa se on niin suurta kuraa, että Jumalakin itkee.

En ole varma kenelle on tehty tuo katsomani Behind Enemy Lines. Sen pääosassa hölmöilee komedioista tuttu Owen Wilson sekä mitä luultavimmin jollain käsittämättömällä uhkavaatimuksella mukaan pakotettu Gene Hackman. Elokuvassa Wilsonin esittämä hävittäjälentäjä poikkeaa rutiinilennon reitiltä ja ajautuu alueelle jolla majailevat vihollisjoukot ampuvat nokkelan lentäjäsankarimme koneen tuusan paskaksi. Hymyilevä Wilson tipahtaa kirjaimellisesti vihollisten keskelle ja toinen lentäjäurpoista poistetaan päiviltä lähes saman tien. Seuraa mahdottomalta tuntuva reissu vihollislinjojen takaa omien puolelle jonka aikana mutkanenäisen näyttelijämme pitää näytellä itsensä irti kiipelistä jos toisestakin. Meininki on välillä aivan mahdotonta ja välillä jopa jännittävääkin, mutta tasaisin väliajoin katsoja tipahtaa takaisin maanpinnalle tajutessaan, että tarinaan kirjoitetut ja elokuvaan toteutetut kohtauksen ovat kuin suuri vitsi tai katsojaa aliarvioivaa ja häntä pilkkaavaa mustaa huumoria.

Miksi teollisuusalueen miinoittaneet viholliset ovat asettaneet kaikki miinansa kauas oletetun kulkureitin reunoille jolloin sankarimme voi juoksennella teennäisessä paniikissa alueen läpi saamatta haavaakaan liian kaukana olevista räjähteistä? Mistä sankarimme on hankkinut teflonpukunsa jonka avulla hän selviää tuhansien ammuksien ristitulesta? Miten on mahdollista etteivät vihulaiset kykene päättelemään sankarimme yksinäisen jalkapatikan suuntaa ja sen reittiä ja kiertämään hänen eteensä kaikkia niitä käytössä olevia moottoriajoneuvoja hyödyntäen? Miksi lähellä räjähtävä kranaatti ei lennätä sirpaleita tai tuota painevaikutusta muille kuin vihollisille? Miksi minä katsoin tämän elokuvan?

Käsittämättömät epäloogisuudet, suoranaiset virheet ja typeryydet seuraavat toinen toistaan ilman taukoja. Kaiken huippu on kuitenkin loppuun kehitelty äksöni jonka aikana sankari tekee taiturimaisia syöksyjä ja väistelee luoteja kadehdittavalla taidolla sydämeen ja tunteisiin vetoavan jylhän musiikin voimalla. Patriootit ja muut kansallismieliset ehkä saavat tällaisesta jotain irti, mutta meikäläinen ei.

Ehkä eniten paskassa kässärissä harmittaa se, että sen mukaan tehty elokuva on luotu juuri ja juuri niin kiinnostavaksi, että se on pakko katsoa loppuun. Ja oikeasti sitä on silloin vihainen itselleen. Sitä seuraa ja seuraa vastaanottimesta aistimiin tunkeutuvaa ongelmajätettä kykenemättä lopettamaan ja haukkuu saman aikaan kaikki maailman paskat käsikirjoitukset ja niiden mukaan tehdyt räkäklöntit.

Haistakaa paska kaikkien paskojen leffojen tekijät! Toivottavasti olette helvetin tyytyväisiä siitä että minun on pakko katsoa teidän paskoja elokuvianne.