#21 Suomalaisen viihteen laimeus

Jo muinaiset Roomalaiset (ah tuo aloituksen autuus ja vapaus) tiesivät miten kansaa pitää viihdyttää. Aikana jolloin yleisöstä oli hauska katsella kun porukka teurasti toisiaan, oli keisarilla tapana järjestellä tällaisia massiivisia tappokisoja pari kolme kertaa viikossa. Ja kun oikein kunnolla järjestettiin ja pidettiin, niin saatiin kansakin pysymään tyytyväisenä ja kääntämään huomionsa pois mahdollisista epäkohdista. Ja leijonatkin saivat vatsansa täyteen. Paljon ei ole muuttunut noista ajoista. Kunnon viihdyke ja kaikki ovat tyytyväisiä toimii näinäkin päivinä mainiosti.

Suomi on pieni maa ja täällä on vähän ihmisiä. Jos jotain järjestetään, niin se on aina suhteessa väkimäärään. Ihmiset täällä ovat vähän ujoja ja pidättyväisiäkin, melkeinpä siinä määrin, että tuntuvat jopa epäystävälisiltä. Rehellisiäkin täällä ollaan ja vaatimattomia, mutta välillä myös hieman kateellisia ja epävarmoja. Sellaisia täällä ollaan ainakin jos stereotypiat paikkansa pitävät. Eikä täällä vaatimattomuuden tyyssijassa mitään kovin kummoista viihdykettäkään osata kaivata. Riittää kun silloin tällöin kannetaan eukkoa kilpaa, soitetaan hieman ilmakitaraa, pidetään elokuva-/musafestarit tai parit ja huolehditaan siitä, ettei kalja pääse loppumaan. Vähissä ja pienimuotoiset ovat suomalaisen huvit ja hauskuus, mutta ei tänne jumalauta hauskaa olla tultu pitämäänkään. Silloin tällöin kuitenkin yritetään hieman enemmän kuin mihin rahkeet oikeasti riittävät, tai sitten puitteet jäävät kovin vaatimattomiksi ja tuloksena on jotain jota ei oikein muille kehtaisi esitellä.

Joskus kaukaisella 80-luvun loppupuolella meitä siunattiin kansainvälisellä menestyksellä nimeltä Kata Kärkkäinen. Tuolloin suomi vasta harjoitteli kauniiden naisten ja muiden viihdeartistiensa vientiä ulkomaille ja koki tuskaa Ruotsin kyljessä joka oli näitä hommia hoidellut jo pitkään. Ruotsilla oli ABBA ja Herreys euroviisuvoittoineen, kadehdittavan kauniit vaaleat muotitietoiset naisensa ja kauniit homomaiset miehensä. Suomella oli Hanoi Rocks ja telkkarissa rahojaan esitellyt Andy. Ja se sopi meille. Hoidelkoot muut sen homostelun, niin me keskitymme siihen missä me olemme hyviä, mitä se sitten onkaan.

No mutta takaisin Kärkkäiseen. Kata nimittäin oli juuri esiintynyt Playboyssa, kun joku päätti, että hänestä tehdään laulaja. Biisejä väsättiin salanimillä ja Kata paiskattiin keikalle jos toisellekin. Kaikki oli vähän naiivia, halpaa ja tehdynoloista. Vähän niin kuin yrittäisi tehdä ossobuccoa, mutta unohtaisi viinin, vaihtaisi vihannekset pakasteen baby porkkanoihin ja mausteet aromisuolaan. Vähän niin kuin ne säälittävät nuorisolle tarkoitetut musiikkiohjelmat ennen Jyrkiä, tai vähän niin kuin ulkomaille kovasti työnnetty Miisa joka itse asiassa vain aukoi musiikin tahdissa suutaan. Kovasti yritystä, mutta ei oikein tiedetty mitä pitäisi tehdä, eikä oikein mihin suuntaan kannattaisi liikkua. Tiedettiin vain, että liike on tärkeää oli lopputulos mitä tahansa.

Lopulta Kata sitten saapui Helsinkiin Hakaniemen torille. Häntä varten oli keskelle toria pystytetty lainapeitteellä päällystetty puukehikko jonka sisällä oli pieni lava. Äänentoistolaitteet oli asennettu ja taustatanssijat sijoitettu Katan kummallekin puolelle koska syvyyttä lavalla ei juuri ollut. Kata oli nuori ja nätti, eikä hän mikään rumilus ole näin vanhempanakaan. Itse asiassa olen aina pitänyt hänen ulkonäöstään ja hän on mielestäni aina ollut yksi suomen kauneimmista naisista. Eivätkä Katan avut suinkaan tähän pääty. Ulos on tullut niin kirjaa, käsikirjoitusta kuin öljyvärimaalaustakin. Kyseessä on siis rakkaat lukijani aikamoinen pakkaus.

Siellä Kata siis oli ja veti esiintymisensä suhteellisen eleettömästi. Ympärillä pomppivat tasaisen epätahdissa koikkelehtivat tanssijat ja yhdellä sivustalla savukone sylki kelpo tussahduksen toisensa perään. Lainapeitteet lepattivat vienossa tuulessa ja ujo yleisö seurasi paikallaan tapittaen torille tuotua kummajaista. Taustanauhalla kappaleet seurasivat toisiaan ja kaikki oli jotenkin niin käsittämättömän laimeaa, että sitä oli pakko kommentoida:

Minä: ”Mikä ihme tuon savun tarkoitus oikein on?”, Kata peittyi osittain pienen tussahduksen taakse tullakseen jälleen uudelleen esiin. ”Miksi helvetissä sitä pitää puskea tuolle pienelle lavalle? Se näyttää todella typerältä.”

Tuntematon mies: ”Älä ole niin kielteinen.”

Paljon on muuttunut sitten 80-luvun, mutta kyllä me vieläkin osaamme laimean, halvan ja myötähäpeää synnyttävän kornin viihteen ja populaarisen kulttuurin luonnin. "Hyvinä" esimerkkeinä mainittakoot vaikkapa tositeeveen muutaman vuoden takainen Miljonäärijussi ja aivan lähiaikoina esitetty Suomen Unelmien Poikamies. Ja kenen idea oli änkeä sitä heviä sinne euroviisuihin kahtena peräkkäisenä vuotena? Kuka oikeasti kuvitteli, että se todella toimisi? Onneksi meillä on HIM joka edes vähän helpottaa alan kulttuuria seuraavan henkistä tuskaa.

Katan ”konsertissa” kuulemani tuntemattoman miehen sanat jäivät kaikumaan mieleeni ja minä mietin, että kielteisyydestäkö se olikin kiinni? Ja minä kun luulin, että se oli se piirretty pillunkuva lavan keskellä olevassa pystylaudassa joka ärsytti.

Little by little, step by step.

#20 Julkikiroilu

1001 Asiaa jotka vituttaa on saavuttanut erään etapin. Käsittelyssä on jo kahdeskymmenes asia joka vituttaa ja 1001ajv juhlistaakin tuota tärkeää tapahtumaa tarttumalla elämän kokoiseen aiheeseen joka on vaivannut ja kalvanut ihmisten mieliä jo ammoisista ajoista lähtien ja saanut vanhemmat ihmiset repimään julkisilla paikoilla korvat päästään. Nyt käsitellään vakavaa aihetta, nimittäin julkikiroilua.

Kiroilu keksittiin luultavasti silloin kun Jumala loi enkeleitä ja yksi niistä poikkesi kaidalta polulta. Jumala katseli langenneen jälkeläisensä puuhia ja totesi:

”Perkele! Tämä tästä vielä puuttui. Voi saatana!”

Langennut enkeli kuuli Jumalan manailun ja kuvitteli että häntä huudeltiin nimeltä ja loppu löytyykin sitten Raamatusta. Jumalan kuvana ihminen on antaumuksella matkinut luojaansa ja keksinyt järkyttävän määrä lisää samaa tavaraa.

Kiroiltu on kautta aikojen, niin julkisesti kuin kotona neljän seinän sisälläkin. Suosiotaan se on kuitenkin kasvattanut vuosien kuluessa lähes eksponentiaalisesti ja sen suurin kannattajaryhmä löytyykin tällä hetkellä nuorison keskuudesta. Rekkamiehet, humalaiset suomalaiset ja kansanmusiikkiyhtye Värttinä tulevat kuitenkin aivan kannoilla. Nykynuorison suussa kirosanat ovatkin saaneet aivan uuden käyttötarkoituksen joka sotiemme jälkeen syntyneelle sukupolvelle menee yhtä huonosti jakeluun kuin paikallislehti sokealle. Vaikka kirosanojen määrä onkin kutistunut yhteen vaivaiseen sukupuolielintä kuvaavaan sanaan, niin sanavaraston köyhyys on korvattu tuon sanan ”mielikuvituksekkaalla” ja häpeämättömällä käytöllä. Seuraavassa muutama esimerkki.


Lissu on juonut siideria ja hän on vahvassa humalatilassa I-junassa matkalla Helsinkiin. Matkan aikana hänelle tulee kova tarve kertoa kaverilleen, että Late on ollut hänelle ikävä:

”Siis oikeesti vittu Se tuli sanoon mulle vittu et se ei haluu enää olla munkaa vittu”

Lissulla ja Latella on siis tullut eripuraa ja esimerkissä sana vittu on korvannut kaikki pilkut ja pisteet ja toimii siis näin ollen erinomaisena lauseenerottimena. Toivottavasti Lissu ja Late saavat asiansa pian sovittua, sillä kanssamatkustajien korvat ovat soineet kymmenen viimeistä minuuttia.


Perttu on taas maleksimassa Kampin metroasemalla ja hän kertoo kovaan ääneen ystävälleen Tsäbälle tytöstä jonka on tavannut:

”Vittu tiätsä ninku vittu se on ninku vittu vähähyvännäkönen.”

Pertulla siis hormoonit hyrräävät ja hänen lyhyessä lauseessaan on aika monta vittua. Osa lauseen välimerkeistä on korvattu sanalla vittu ja sitä on käytetty myös ikään kuin ajatusviivana. Pertulla on käynyt hyvä tuuri, mutta metroaseman muu väki ei sitä välttämättä haluaisi tietää.


Jarno on vihainen eikä tahdo saada asiaansa sanottua. Jarnon suu liikkuu kuin höyryturbiini ja päällisinpuolin kuulostaa siltä, että äänihuulet muodostavat vähän mitä sattuu:

”Vittu sit se tuli ninku vittu tiätsä ninku vittu selittää et vittu mitä vittuu sä käyt vittu mulle. Voi vitun vittu”

Jarno on siis riidoissa jonkun kanssa ja Jarnon lauseessa suurinpiirtein kaikki alkaa olla korvattuna sanalla vittu. Vanhemmalle polvelle lauseen ymmärtäminen alkaa olla jo hyvin vaikeaa ellei mahdotonta, mutta Jarnon kaverit kyllä tietävät mitä asia koskee. Toivottavasti Jarno ei joudu pahempaan pulaan sillä se saattaisi johtaa vieläkin suurempaan julkiseen purkaukseen.


Myös vanhempi väki taitaa kiroilun salat, mutta heidän kiroilunsa noudattaa perinteisimpiä sääntöjä huomattavasti suuremmalla sanavarastolla. Kiroilua ei niin suuressa määrin tapahdu julkisesti kuin mitä tapahtuu nuorien keskuudessa, vaikka poikkeuksiakin tietysti löytyy:

”No voiha perskutarallaa! Nysse kissapiru jäi setorin renkaa alle.”

”Siis anoppi tulee huomenna ja jää viikoksi! Voi saatanan saatana etten paremmin tule enkä sano! ”

”Hakkasit vatupassilla nauloja seinään! Voi Jeesuksen pyssy ja puukuulat!”


Kiroilulle löytyy selkeästi oma ”ekologinen” lokeronsa jossa se elää ja voi hyvin. Kuten sanottu, niin paras kasvualusta kiroilulle ja sen kehittymiselle löytyy nuorisosta. Media ruokkii tuota kasvualustaa omalla tavallaan ja työntää joka tuutista ulos kirosanaa toisensa perään. En kuitenkaan lähtisi luomaan sensuurikoneistoa median ärräpäiden hillitsemiseksi, mutta kiinnittäisin huomiota siihen kenelle, milloin ja miksi. Ongelmia asian suhteen syntyy lähinnä silloin kun ilmaa sakeaksi manaava joukkio ja vanhempaa sukupolvea edustava henkilö joutuvat samaan tilaan. Julkiset liikennevälineet ovat tässä suhteessa kuin pieniä vankiloita.

Mistä ne lapset sen kiroilun sitten oikein oppivat? Onko koulussa perustettu aine sitä varten, vai miksi tuntuu siltä, että jo ennen kymmenettä ikävuotta kaikki kirosanat on jo opittu ja ne vain odottava ulospääsyä pinnistellen ja riuhtoen aivan äänihuulten alapuolella? Vai opetetaanko kiroilua kenties jo tarhassa kun muutaman vuoden ikäinen tenava marjoja puskasta kerätessään yllättäen huutaa että: ”Tuolla niitä on ihan vitusti”?

Kiroilu ei koskaan lopu. Sen on kuin paska jota tulee jatkuvasti lisää ja niin kauan kun on ihmisiä, tulee kiroilu kuulumaan ja paska haisemaan. Yksi pieni pyyntö minulla kuitenkin olisi kaikille jotka julkikiroilua harrastavat. Käyttäkää mielikuvistusta. Älkää jämähtäkö siihen yhteen ja ainoaan sanaan. Manaamiseen ja ärräpäiden luetteluun käytettävien sanojen keksimiseen on kaikki maailman mielikuvitus käytettävissä.

Tai vitut! Unohtakaa koko juttu. Vittuako sitä kokeilee mitään jonka tehosta ei ole mitään varmuutta. Mikään ei voita vittua ja kaikki muut ovat kuin huonoja kopioita.

Vitut!

Välihuomioita osa 6

Oliko pomo ihan ikävä ja nyt harmittaa? Tussahtiko Toyotan moottori kotimatkalla? Pihtaako puoliso? 1001 Asiaa jotka vituttaa elää ja kehittyy. Blogiin on luotu pikku pikku chatti joka löytyy tuolta oikealta ylhäältä ja johon jokainen voi naputella melkein mitä tahansa mitä mieleen juolahtaa. Lähes kaikkea saa sanoa kunhan muistaa seuraavat pikku pikku sääntöset:

1. Vältä henkilöön menevää pilkkaa ja panettelua.
2. Vältä rasistisia ja vähemmistöjä halventavia kommentteja.
3. Muista kertoa jos jokin vituttaa.

Tsät tsät!

#19 Toisten paremmat blogit

Jos joku on jossain vaiheessa ihmetellyt sitä miksi en laita blogiini linkkejä toisten blogeihin, niin tässä tulee yksi selitys. Minua vituttavat toisten paremmat blogit. Kyllä. Vituttaa aivan saatanasti lukea sellaista blogia joka on kirjoitettu paremmin, selkeämmin, älykkäämmin ja johdonmukaisemmin kuin oma blogi koskaan ja jonka kirjoittajan huomaa heti omaavan sellaisen älyllisen kapasiteetin jota itse ei tule milloinkaan saavuttaneeksi vaikka mitä tekisi. Tähän vitutukseen on vain yksi lääke ja se on se, että kirjoittaa enemmän kuin lukee. Eikä tässä perkele kirjoitella siksi että olisi oikeasti jotain sanottavaa, tai haluasi parantaa mailmaa. On kirjoitettava koska on pakko kirjoittaa eikä näin ollen voi olla kirjottamatta ja tähän sanallisen paskomisen tarpeeseen on meille bloggaaminen luotu.

Kuka sitten keksi blogin ja bloggaamisen? Eräs joka kovasti väittää olevansa se THE Bloginkeksijä, on tällä hetkellä 67 vuotias Miamilainen Jim Howard. Howard kirjoitti ensimmäiset bloginomaiset kirjoituksensa omaan BBS purkkiinsa jo 26 vuotta sitten. BBS tulee sanoista Bulletin Board System ja se on tarkoittaa lankapuhelinverkkoon liitettyä tietokonetta johon on, tai oikeastaan oli mahdollista ottaa yhteyttä kotikoneella aivan kuten nykyäänkin teemme WWW sivuja selaillessamme. Sivuillaan Howard huomauttaa, että varsinaisesti suuren yleisön tietoisuuteen internet nousi vasta WWW:n (tulee muuten sanoista World Wide Web) myötä vuonna 1995, kun hän itse taas oli aktiivinen jo vuonna -82. Se voidaanko häntä sitten oikeasti ja virallisesti pitää bloggailun isänä on jo aivan toinen juttu.

Mutta ei tässä oikeasti kateellisia olla. Ei tässä se ota päähän, että jollakin on jotain, vaan se että sitä ei ole itsellä. Kaikki maallinen, kaikki fyysinen, hieno auto, kiinteät vatsalihakset ja esimerkiksi raha ovat sellaista materiaa jonka näen täysin yhdentekevänä. Mutta sitä minä en jumalauta jostain syystä siedä, että olen henkisiltä kyvyiltäni heikompi kuin joku toinen ja tämä tulee erittäin selväksi toisten kirjoituksia lukemalla. Joillakin vain on se jokin. Joillakin vain on kyky tuottaa tekstiksi ne ajatukset joita me muut olemme tunteneet, mutta joita emme ole osanneet sanoiksi pukea. Jotkut vain kykenevät asettamaan peräkkäin kirjaimia juuri sillä tavalla, että niiden myötä syntyvien sanojen merkitys on jotain käsittämättömän paljon enemmän kuin mitä lause, tai virke pintapuolisesti tarkastellen meille kertoo. Jotkut vain kykenevät sellaiseen analysointiin ja itsetutkiskeluun johon me muut emme kykene.

Uusia blogeja syntyy nykyään joka internetnurkkaukseen ja toiset niistä kuolevat nopeammin kuin ehdimme vessassa käydä. Osa niistä on täyttä kuraa, mutta silloin tällöin esiin nousee helmi jota lukiessa oman bloginsa säälittävyyden todella tajuaa. Aion nyt tehdä jotain joka on vastaan aiemmin mainitsemia toimintatapojani. Aion julkaista linkkejä niihin blogeihin joiden kirjoittajia kunnioitan heidän älynsä ja terävän kynänsä vuoksi ja joiden tekstit saavat minut oikeasti nöyräksi. Pyrin olemaan ottamatta kantaa siihen ovatko blogien kirjoittajat hyvia vai pahoja, enkeleitä vai kusipäitä, kilttejä vai ilkeitä, hyväksikäyttäjiä vai hyväksikäytettäviä, tai siihen miten moraalittomia tai asiasisällöltään arvelluttavia blogien tekstit ovat. Toisaalta tuskin kykenen kovinkaan paljoa arvostamaan mitään tiettyjä ihmisryhmiä alistavaa tekstiä sen paremmin kuin natsipaskaakaan tarjoavia blogeja vaikka teksti olisi miten hyvää ja kaunista tahansa. Tuo lista tulee luultavasti vielä kasvamaan hitaasti, mutta varmasti. Olkaa siis hyvä rakkaat lukijat, lista löytyy tuolta oikealta otsikolla BLOGEJA JOTKA VITUTTAVAT PAREMMUUDELLAAN.

Jim Howardin blogi: http://www.showmeblog.com/

#18 Ainaiset paskailmat

Siirrytäänpä jälleen asiaan. Edellinen juttu oli sen verran säälittävää ja neitimäistä nissutusta, että vastapainoksi tarvitaan tiukkaa tekstiä. Nyt on kyse meitä kaikkia kiinnostavasta asiasta, nimittäin säästä.

Säähän on sellainen juttu josta juttua riittää. Sään ennustamiseksi on kautta aikojen käytetty valtavasti voimavaroja, rahaa ja supertietokoneiden laskentatehoja. Kun entisaikojen hölmistyneen viirupöllön näköiset meteorologit tulkitsivat ilmanpainetta, sen kosteutta ja tuulennopeutta ja läimivät sitten jääkaappimagneetteja mustavalkoteeveessä suomen kartalle, niin nykyään sirpakat neiti-ihmiset teputtavat ja huitovat yksivärisen kankaan edessä ilmaa ja laskettelevat tarkkoja sateliittien ja tietokoneiden yhteistyönä syntyneitä arvioita tulevista ilmoista. Tarkkuus ei kuitenkaan aikojen saatossa ole muuttunut miksikään, vain tietojen yksityiskohtaisuus. Sääennusteen tehtävä on yrittää kertoa etukäteen vitutuksen määrä jonka ulosuskaltautuja todennäköisesti tulee kokemaan ja siten poistaa vitutuksen yllätysmomentti jolloin mahdollisesti vituttaisi vieläkin enemmän.

Suomen sää on perseestä. Tämä on tosiasia jonka kiistäjän on oltava jonkinasteinen kylähullu. Se on niin perseestä, että se ei voi olla sattumaa. Itse asiassa en lainkaan ihmettelisi jos suomalainen sää olisi suuri kansainvälinen huijaus ja salaliitto jonka toisena osapuolena ovat valtion palveluksessa työskentelevät suomalaiset meteorologit ja toisena rikkaiden suurvaltojen päämiehet joille meteorologit ovat säämme hyvästä hinnasta myyneet ja joilla sitten on kustannettu eduskunnassa istuvien apinoiden valtavat kuukausiansiot ja virkamatkat. Niin paskat ilmat täällä on että jokin selitys sille pitää olla.

Missä muualla ei voi edes kesällä olla varma siitä tuleeko taivaalta rakeita, lunta, räntää vai vettä? Missä muualla voi parin kesäpäivän aikana lämpötila vaihdella +10 ja +20 välillä? Missä muualla talvet ovat näin harmaita ja kesät näin perkeleen märkiä tai vaihtoehtoisesti niin kuivia, että kaikki kuolee? Me suomalaiset olemme niin jumalattoman onnellisia parista kauniista peräkkäisestä kesäpäivästä, että iltapäivälehdet alkavat välittömästi julkaista kansikuvissaan bikineissä aurinkoa ottavista tyttösistä ja hehkuttelevat sääilmiötä vompatin kokoisin kirjamin. Uutistenlukijat hymyilevät typerää hymyään uutisten lopussa kääntyessään meteorologin puoleen ja ihmiset lähtevät mäyräkoirat kainaloissa rannoille nauttimaan suomen kesästä. Me realistit ymmärrämme, että kyse on vain perkele pelkästä propagandasta ja pysymme sisällä, sillä jos ei vielä iltapäivällä niin ainakin huomenna taivas suoltaa taas kilon kokosia rakeita suoraan jäämereltä, tai ainakin reipasta sadetta ja suunnatonta vitutusta.

Sää tekee meistä vittuuntuneita ja ajaa meitä itsemurhiin ja alkoholismiin. Sen lisäksi, että sää on siis äärimmäisen mulkkumainen elementti elämässämme, se on myös saatanan vaarallinen. Suomen säästä pitäisi tehdä valitus Euroopan Unioinin Yleisen Oikeudenmukaisuuden Neuvostoon. Tämän jälkeen suomen sää nykyisessä muodossaan pitäisi määrittää laittomaksi ja terveydelle vaaralliseksi. Lopuksi se pitäisi alistaa direktiivien alaiseksi ja siitä vastuussa olevat pakottaa hoitamaan se niiden mukaiseksi. Siirtymäkautena vomme hyväksyä talvella kolme loskaista päivää ja kesällä enintään parin asteen lämpötilanvaihtelut 22 asteen keskilämpötilassa. Siirtymäajan loputtua maakohtaisen direktiivein määritellyn säämme on pysyttävä määriteltyjen rajojen sisäpuolella rangaistuksen uhalla.

Nyt siellä taas paistaa aurinko vaikka juuri tuli vettä kuin esterin perseestä ja taivaanranta on musta pilvistä. Vittu että on ovelaa.

#17 Vastenmieliset vedenelävät

Joskus lapsena pidin uimisesta kovastikkin. Muistan polskineeni rantavedessä kesän jos toisenkin ja aina se vain oli yhtä mukavaa ja piristävää. Vaikka lapsena vähät välittikin siitä jos pohja oli hieman mutainen, tai vastaan kellui kuollut sammakko, niin yhtä asiaa en kuitenkaan sietänyt. Tuo asia oli rantakaislikko. Yhä vieläkin tuo vesiemme ehkä yleisin kasvi aiheuttaa minulle kylmiä väreitä. Minulla on muistikuva siitä kuinka alle kymmenkesäisenä juuri uimaan oppineena huidoin itseäni vaivalloisesti rantavedessä eteenpäin silmät kiinni, kunnes yht'äkkiä huomasin olevani kuivien ja limaisten kaislojen ympäröimänä. Lähtöni kaislojen keskeltä oli valoakin nopeampi ja paskapaniikissa ylitti kaikki inhimillisen suorituskyvyn rajat.

Minulla on myös eräänlainen optimistinen ja kaunis mielikuva uimisesta. Se on eräänlainen uimisen utopia. Tuossa mielikuvassa ihminen lipuu rauhallisin vedoin tyyntä järvenpintaa ja jossain omaa elämäänsä pitää kuikka jonka ääni kantaa pitkin järvenpintaa. Aurinko on jo osittan laskenut taivaanrannassa kasvavien puiden taa, mutta sen lämpö on vielä jäljellä. Vesi hyväilee ihoa kauttaaltaan ja koskettaa ihmisen tuntoaistia täydellisesti, pehmeästi ja kokonaisvaltaisesti.

Valitettavasti todellisuus vain on jotain aivan muuta.

Elämän kerrotaan eräänkin teorian mukaan kehittyneen meressä jossa kaikki on alkanut yksisouluisista jotka sitten ovat kehittyneen monisoluisiksi ja lopulta kasvattaneet raajat ja nousseet kuivalle maalle. Tämä on ollut aivan saatana hyvä idea sillä jos joutuisin elämään niiden kaikenlaisten elävien limaklimppien, ryömivien pötköjen, miljoonajalkaisten epämääräisten letkujen, portugalin sotalaivojen, meduusojen ja muiden inhottavuuksien kanssa niin tappaisin varmasti itseni.

Rakkaat lukijani, tiesittekö että on muun muassa olemassa kala joka uiskentelee veteen kusevan virtsaputkeen jääden sinne syöpöttelemään ja elelemään? Kalaa ei käsin ulos vedetä, vaan sen poistaa sieltä kirurgi veitsellä.

Entäs sitten iilimato? Katselin kerran dokumenttia jossa heppu kertoi nenässään jonkin aikaa asuneesta iilimadosta ja joka silloin tällöin työnsi toisen päänsä ulos kuin kurkkiakseen maailmanmenoa ilman, että loisen isäntä edes huomasi asiaa. Erään ravintolan työntekijä oli kertojan mukaan säikähtänyt kovastikkin tilausta vastaanottaessaan tämän pienen asukkaan kurkatessa, että mitäs tänään syödään?

Hauki taasen ei sinänsä kuulosta kovin kummoiselta otukselta, mutta silläkin on omat keinonsa viedä rauhallisen veronmaksajan hermot. Hauki on petokala joka syö suurinpiirtein kaikkea itseään pienempää ja muutama vuosi sitten iltapäivälehdet revittelivätkin juttua tytöstä jonka isovarpaan hauki oli raadellut. Jälki ei sinänsä ainakaan kuvan perusteella kummoista ollut, mutta kuvitelkaapa saunasta nakupellenä järveen hypänneen hyväuskoisen suomalaisen miehen järvivedessä pikkuiseksi kutistunutta piliä jonka nälkäinen hauki nappaa. Ei sisällä luita eikä rustoja ja kokokin on varmasti hauen normaaliateriaa puolta pienempi. Menee alas yhdella nielaisulla.

Että tällaisia elukoita maailman järvivedet voivat sisällään pitää ja noiden armoille ihmisen pitäisi itsensä aivan vapaaehtoisesti antaa. Ja tarinathan ovat täyttä totta ja vaikka eivät olisikaan niin riittää, että ne saattaisivat olla.

Merissä ei tilanne ole sen parempi. Itseasiassa se on moninverroin huonompi. Limaklimppiä ja muuta ällötystä löytyy joka lähtöön. On kengänauhamatoa joka saattaa kasvaa jopa 60 metriseksi letkuksi ja limanahkiaista joka on aivan perkeleen rumannäköinen ruskea räkää erittävä kiemurteleva kärmes.

Luin kerran jostain huumoriartikkelin jossa käsiteltiin muuan mielenkiintoista ilmiötä. Monilla maalla elävillä olioilla on nimittäin meressä elävä inhottava vastineensa. Homma siis toimii niin, että otetaan merenpinnan yläpuolella vaikuttava otus ja liitetään sen nimeen sana meri ja lähes aina saadaan jokin todellinen ja saatanallisen vastenmielinen olento joka on joko äärimmäisen ruma tai äärimmäisen limainen. Merestä löytyy niin etaanaa kuin siiliäkin. Aina ei kyseessä tarvitse olla edes elävä olento. Jopa ruoille kuten makkara ja kurkku, ja kasveille kuten vuokko löytyy omat vastineitaan tuosta inhottavan pimeästä ja märästä maailmasta. 

Käykäähän katsomassa rakkaat lukijat:
http://blog.hotelclub.com/worlds-10-ugliest-sea-creatures/
http://www.seawater.no/fauna/index.htm

HYI PERKELE!!! Ikinä en enää ui, peseydy tai juo vettä.