Kahta ihmisryhmää halveksin. Toinen on se joka lyö heikompiaan ja toinen on se joka hakkaa eläimiä. Ja tuo halveksinta, se on JUMALAUTA SYVÄÄ! Ja jos jollain urpolla on jotain vastaansanomista seuraavasta tekstistä niin eikun kommenttia tulemaan. Tulostan ne paperille ja pyyhin niillä perseeni.
Tehdään tästä nyt omakohtainen. Se kun tekee tarinasta niin paljon mielenkiintoisemman. Olin nimittäin tuossa päivänä muutamana ulkoilemassa ja siinä viattomana Jumalanluomana ihmisispolona katuja astellessani ja kaiken hyvyyteen luottaen näin yllättäen kuinka mies hakkasi isoa koiraa vuoronperään tämän hihnalla ja vuoronperään omalla nyrkillään ja välillä taas riuhtoi hihnasta. Koira oli isokokoinen ja lihaksikas, mutta se uikutti ja vapisi miehen käsittelyssä kuin pikkuinen puudeli. Menin ällistyneenä brutaalista toiminnasta lähemmäksi ja huusi miehelle että:
”Nyt JUMALAUTA loppuu se koiran hakkaaminen!”
Mies keskeytti hauskanpitonsa hetkeksi, tuijotti minua hetken ja huusi takaisin:
”Painu helvettiin tai lasken koiran irti!”
Piti vielä huutaa jotain, mutta kuola roiskuen miehen otteessa raivoava ja hampaitaan louskuttava koira sai minut jostain syystä muuttamaan mieleni. Jatkoin matkaani turvavälin säilyttäen enkä osannut tehdä mitään. Olin ällikällä lyöty ja kyvytön tekemään edes ilmoitusta mihinkään suuntaan, tai kenellekkään. Jälkikäteen tuli tietysti mieleen vaikka mitä, mutta minulla ei ollut mitään tietoa siitä kuka tuo saatanan kaheli oli, tai missä hän asui. Jumalauta että teki mieli ottaa hihna äijän kädestä ja tunkea se syvälle tämän perseeseen kaulapannan kanssa ja antaa toinen pää hepulle ja sanoa että nyi nyt. Nyi ja riuhdo perkele niin paljon kuin mieli tekee.
Edellämainittu on jonkinlainen ääripää. Se mitä sen sijaan näkee usein on kuinka koiranulkoiluttaja yllättäen nykäisee taakse haistelemaan jääneen koiran hihnaa niin, että pienimmät koiran hyppäävät metrin ja isommatkin yskivät muutaman asekeleen verran. Tällaisen koiranulkoiluttajan ulkoilutusmotiivi jää allekirjoittaneelle hyvin hämäräksi. Käsittääkseni koiralla kuten ihmiselläkin on tarve tutkia ympäristöään ja jos se koira on aivan pakko saada liikkeelle niin on siihen perkele aivan varmasti olemassa muitakin keinoja kuin jumalaton riuhtaisu. Yksi helvetin hyvä keino on varata riittävästi aikaa sille saatanan ulkoilutusreissulle.
Joillekkin ihmisille ei pitäisi ikinä antaa mahdollisuutta hankkia eläintä. Nämä ihmiset pitäisi laittaa liekaan jonka toista päätä vatkaa kymmenen steroidihumalassa spastisesti nytkähtelevää bodaria samalla kun perseeseen potkii toiset kymmenen brasilian maajoukkueen parasta jalkapallonpelaajaa.
Perkele että minä vihaa eläimiä huonosti kohtelevia ihmisiä.
lauantai 31. toukokuuta 2008
perjantai 30. toukokuuta 2008
Välihuomioita osa 4
Eipä tarvitse kun käväistä ulkona niin jo sen kohtaa: asian joka vituttaa niin että määrää ei voi mitata. Hyvät lukija, seuraava asia joka vituttaa on Koiranhakkaajat. Varoitus kaikille herkille sieluille: seuraavassa "artikkelissa" ei ole mitään hauskaa ja siinä tullaan kiroilemaan aivan saatanasti.
torstai 29. toukokuuta 2008
#14 Pieleen kerrottu vitsi
Vitsin kertominen on taitolaji. Tämän moni unohtaa vitsiä kertoessaan ja hyvin harvalta vitsinkertomisen taito lopulta löytyy. Itselläni sitä ei ole lainkaan. Pieleen kerrottu vitsi on yksi niistä tavoista jolla voi valoakin nopeammin vaihtaa oman tunnelmansa hyväntuulisesta tympeäksi vitutukseksi kavereiden nauraessa vitsin sijasta itselle. Vitsin kertominen on kuin miinakentällä kävelyä jonka toisella puolella odottaa kymmenen neitsyttä ja jonka ylikävelyyn suurin osa lähtee vaikka toinen jalka on poikki.
Vitsi voi kertoa lukemattomilla tavoilla pieleen. Vitsin voi kertoa alusta loppuun kunnes vasta siellä lopussa tajuaa, että sehän meni aivan päin helvettiä. Vitsin voi myös kertoa siten, että rikastaa sitä muutamalla kymmenellä ”eiku” täytesanalla jotka eivät todellakaan tee vitsistä parempaa. Vitsin voi kertoa myös unohtamalla puolessa välissä miten vitsi jatkuu ja lopuksi sitten tokaista, että vitsi on oikeasti hyvä ja että kertoja itse ainakin nauroi sille sen kuullessaan. Vitsi voi myös olla ihan paska jolloin se ei naurata ketään, tai sitten vitsi voi olla aivan liian pitkä jolloin kuulijakunnan keskittyminen herpaantuu jo kauan ennen sen loppua. Vitsi ei välttämättä edes naurata ketään ja tähän sopii tietysti kertojan itsensä päästämät yksinäiset räkänaurut. Voi myös käydä niin, että vitsille nauraa vain yksi ihminen. Tilanne on tällöin hieman samankaltainen kuin elokuvateatterissa jossa yht'äkkiä nauraa aivan perkeleellisesti jollekkin mitä kankaalla tapahtuu tajuten kuitenkin samalla, että kukaan muu ei edes hymähtänyt ja tämän jälkeen vielä ymmärtäen, että oli käsittänyt kankaan tapahtumat aivan päin persettä.
Koska tämä ei ole poliittisesti korrekti blogi enkä minä ole korrekti ihminen aion nyt käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kertoa tuhman vitsin. Jos siellä liittymän toisessa päässä on joku alalikäinen niin nyt on aika mennä halimaan äiskää ja jättää meidä aikuiset tietokoneen ääreen. Olkaa hyvä.
Mies heräsi aamulla ja katsoi itseään WC:n peilistä ja säikähti.
”Jumankekka! Kylläpä näyttää pahalta.”
Olo tuntui kuitenkin hyvältä joten mies käväisi suihkussa ja lähti töihin. Töihin saapuessaan työtoverit ensimmäiseksi huomauttivat miehen ulkonäöstä:
”Mitä sulle on tapahtunut? Sä näytät pahalta.”
”Mutta kun tuntuu tosi hyvältä”, mies tokaisi eikä ajatellut asiaa sen kummemmin. Päivän kuluessa yhä useampi huomautti miehen ulkonäöstä ja kehoitti tätä käymään lääkärissä. Lopulta mies kyllästyi kaikkien huomautteluun ja saikin lääkäriajan vielä samalta päivältä. Iltapäivällä mies istui lääkärin vastaanotolla joka ensin hieman hätkähtäen katsoi miestä ja kysyi sitten:
”No mikäs teitä vaivaa?”
”No kun nyt on niin että minä näytän aika pahalta ja kaveritkin sanoo että näytän pahalta ja kuitenkin tuntuu tosi hyvältä.”
”Jaahas jaahas, katsotaanpa”, lääkäri sanoi ja avasi paksun kirjan.
”Näyttää pahalta, tuntuu pahalta. Ei ole tuo”, lääkäri mutisi ja selaili kirjaa.
”Näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä. Ei ole tuokaan”, lääkäri jatkoi selailua.
”Näyttää hyvältä, tuntuu pahalta. Ei tuokaan”, lääkäri mutisi.
”Näyttää pahalta, tuntuu hyvältä”, lääkärin ilme kirkastui.
”Tämä se on! Nyt minä tiedän mikä teitä vaivaa. Teistä on tullut VITTU!”
Vittumaisen hyvää torstaipäivää kaikille.
Vitsi voi kertoa lukemattomilla tavoilla pieleen. Vitsin voi kertoa alusta loppuun kunnes vasta siellä lopussa tajuaa, että sehän meni aivan päin helvettiä. Vitsin voi myös kertoa siten, että rikastaa sitä muutamalla kymmenellä ”eiku” täytesanalla jotka eivät todellakaan tee vitsistä parempaa. Vitsin voi kertoa myös unohtamalla puolessa välissä miten vitsi jatkuu ja lopuksi sitten tokaista, että vitsi on oikeasti hyvä ja että kertoja itse ainakin nauroi sille sen kuullessaan. Vitsi voi myös olla ihan paska jolloin se ei naurata ketään, tai sitten vitsi voi olla aivan liian pitkä jolloin kuulijakunnan keskittyminen herpaantuu jo kauan ennen sen loppua. Vitsi ei välttämättä edes naurata ketään ja tähän sopii tietysti kertojan itsensä päästämät yksinäiset räkänaurut. Voi myös käydä niin, että vitsille nauraa vain yksi ihminen. Tilanne on tällöin hieman samankaltainen kuin elokuvateatterissa jossa yht'äkkiä nauraa aivan perkeleellisesti jollekkin mitä kankaalla tapahtuu tajuten kuitenkin samalla, että kukaan muu ei edes hymähtänyt ja tämän jälkeen vielä ymmärtäen, että oli käsittänyt kankaan tapahtumat aivan päin persettä.
Koska tämä ei ole poliittisesti korrekti blogi enkä minä ole korrekti ihminen aion nyt käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kertoa tuhman vitsin. Jos siellä liittymän toisessa päässä on joku alalikäinen niin nyt on aika mennä halimaan äiskää ja jättää meidä aikuiset tietokoneen ääreen. Olkaa hyvä.
Mies heräsi aamulla ja katsoi itseään WC:n peilistä ja säikähti.
”Jumankekka! Kylläpä näyttää pahalta.”
Olo tuntui kuitenkin hyvältä joten mies käväisi suihkussa ja lähti töihin. Töihin saapuessaan työtoverit ensimmäiseksi huomauttivat miehen ulkonäöstä:
”Mitä sulle on tapahtunut? Sä näytät pahalta.”
”Mutta kun tuntuu tosi hyvältä”, mies tokaisi eikä ajatellut asiaa sen kummemmin. Päivän kuluessa yhä useampi huomautti miehen ulkonäöstä ja kehoitti tätä käymään lääkärissä. Lopulta mies kyllästyi kaikkien huomautteluun ja saikin lääkäriajan vielä samalta päivältä. Iltapäivällä mies istui lääkärin vastaanotolla joka ensin hieman hätkähtäen katsoi miestä ja kysyi sitten:
”No mikäs teitä vaivaa?”
”No kun nyt on niin että minä näytän aika pahalta ja kaveritkin sanoo että näytän pahalta ja kuitenkin tuntuu tosi hyvältä.”
”Jaahas jaahas, katsotaanpa”, lääkäri sanoi ja avasi paksun kirjan.
”Näyttää pahalta, tuntuu pahalta. Ei ole tuo”, lääkäri mutisi ja selaili kirjaa.
”Näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä. Ei ole tuokaan”, lääkäri jatkoi selailua.
”Näyttää hyvältä, tuntuu pahalta. Ei tuokaan”, lääkäri mutisi.
”Näyttää pahalta, tuntuu hyvältä”, lääkärin ilme kirkastui.
”Tämä se on! Nyt minä tiedän mikä teitä vaivaa. Teistä on tullut VITTU!”
Vittumaisen hyvää torstaipäivää kaikille.
#13 Tuntemattoman tervehtiminen tuttuna
Ihminen on sillä tavalla epätäydelliseksi suunniteltu olento, että hänellä on tarve hakeutua toisen ihmisen seuraan. Tätä jotkut viisaat kutsuvat sosiaalisuudeksi. Joillakin meistä tuo vaisto toimii vahvempana ja toisilla taas hieman heikommin. Joillakin sitä ei ole lainkaan. Useimmilla se kuitenkin toimii siten, että hankitut ihmissuhteet halutaan säilyttää ja tällä tavalla varmistaa, että silloin kun ei kiinnosta kirjoittaa blogia, voi esimerkiksi soittaa toiselle ja raahautua tämän luokse. Jos toinen ihminen asuu samassa taloudessa kaikki on paljon helpompaa, tai sitten ei.
Sosiaalisten suhteiden säilyttämiseen kuuluu esimerkiksi tuttujen tervehtiminen. Tämän luulisi olevan ihan yksinkertainen toimenpide jonka toinen voi aloittaa sanomalla esimerkiksi:
"Terve!"
Ja tähän toinen sitten vastaa että:
"No terve terve! Mitä äijä?"
Johon toinen voi taas puolestaan vastata että:
"Paskaaks tässä kunhan koossa pysyy."
Joho taas toinen voi tokaista että:
"Jaa jaa. No mites menikö auto katsastuksesta läpi?"
Ja sitten toinen vastaa että:
"Ei ihan."
Johon taas toinen että:
"No mikäs siinä sitten oli? Eksää hoitanukkaan ohjausta kuntoon?
Ja siihen taas toinen että:
"Hoidin hoidin, mutta unohdin miten herkkä se oli huollon jälkeen ja ajoin auton katsastuksessa rasvamonttuun."
Johon sitten taas toinen että:
"....."
Näin sen pitäisi suurinpiirtein toimia, mutta niin kuin kaikki muukin, niin voi myös tämäkin mennä totaalisen vituiksi.
Tapa 1.
Tutunoloinen henkilö seisoo selkä sinuun päin kahvilan jonossa. Päätät jostain syystä lähteä juuri sillä nimenomaisella hetkellä tervehtimään tuota tuttua, sillä pitäähän tuttuja moikata. Lähestyt tuttua joka on juuri ottamassa maksamaansa kahvia ja läimäiset tätä rehvakkaasti selkään huutaen samalla:
"NO MITÄ JUKKAAAA!"
Tuttu kääntää päätään hämmästyneenä ja sinä tajuat että olet läiminyt selkään täysin tuntematonta ihmistä. Lisäksi puolet tämän tuntemattoman henkilön kahveista on loiskunut tarjottimelle. Tajuat mitä olet tehnyt ja ohitat tuntemattoman henkilön lainkaan vauhtiasi hidastamatta ja jatkat matkaasi suoraan kahvilasta ulos.
Tapa 2.
Seisot bussipysäkillä ja viereesi tulee tutunoloinen ihminen. Tervehdit häntä ja hän tervehtii sinua. Mietit hetken mistä tunnet ihmisen, mutta alat kuitenkin vaistomaisesti kysellä kuulumisia. Juttelette hetken, mutta et saa tutun henkilöllisyyttä mieleesi. Lopulta jutustelun lomassa bussi saapuu ja siirrytte yhdessä sisälle ja vierekkäisille paikoille. Jatkatte juttelua ja jossain vaiheessa tajuat järkytyksen vallassa, että olet viimeiset 10 minuuttia jutellut mukavia täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Jatkat kuitenkin keskustelua ja poskiasi alkaa kuumottaa. Lähes välittömästi keskustelu alkaa myös takellella ja mietit pakonomaisesti ymmärtääkö toinen että ette todellakaan tunne toisianne. Jäät puolessa välissä matkaasi bussista pois.
Tapa 3.
Soitat ystävällesi jonka vaimo vastaa puhelimeen. Pyydät josko vaimo voisi antaa puhelimen ystävällesi ja hetken hiljaisuuden jälkeen vaimo viekin puhelimen ystävällesi. Ystäväsi vastaa puhelimeen, mutta hänen äänensä kuulostaa oudolta. Et kuitenkaan välitä tästä, sillä nykyisten GSM puhelimien äänihän on välillä niin paska että toisessa päässä voisi olla vaikka Tarja Halonen ja sinä et tunnistaisi puhujaa. Alat jutella ystävällesi kuten ystäville jutellaan ja kyselet normaalit kuulumiset ja muut. Ystäväsi vastaa hieman takellellen, mutta vastaa kuitenkin ja sinä vain ajattelet että hänellä on huono päivä. Keskustelu etenee tällä tavalla jonkin aikaa kunnes ystäväsi yllättäen kysäisee varovasti:
"Tuota, tunnenko minä sinut?"
Olet hetken hiljaa ja suljet sitten puhelimen varovasti aivan kuin et haluasi kenekään kuulevan mitä juuri äsken tapahtui.
Näin voi näinkin yksinkertainen asia muuttua asiaksi joka vituttaa.
Sosiaalisten suhteiden säilyttämiseen kuuluu esimerkiksi tuttujen tervehtiminen. Tämän luulisi olevan ihan yksinkertainen toimenpide jonka toinen voi aloittaa sanomalla esimerkiksi:
"Terve!"
Ja tähän toinen sitten vastaa että:
"No terve terve! Mitä äijä?"
Johon toinen voi taas puolestaan vastata että:
"Paskaaks tässä kunhan koossa pysyy."
Joho taas toinen voi tokaista että:
"Jaa jaa. No mites menikö auto katsastuksesta läpi?"
Ja sitten toinen vastaa että:
"Ei ihan."
Johon taas toinen että:
"No mikäs siinä sitten oli? Eksää hoitanukkaan ohjausta kuntoon?
Ja siihen taas toinen että:
"Hoidin hoidin, mutta unohdin miten herkkä se oli huollon jälkeen ja ajoin auton katsastuksessa rasvamonttuun."
Johon sitten taas toinen että:
"....."
Näin sen pitäisi suurinpiirtein toimia, mutta niin kuin kaikki muukin, niin voi myös tämäkin mennä totaalisen vituiksi.
Tapa 1.
Tutunoloinen henkilö seisoo selkä sinuun päin kahvilan jonossa. Päätät jostain syystä lähteä juuri sillä nimenomaisella hetkellä tervehtimään tuota tuttua, sillä pitäähän tuttuja moikata. Lähestyt tuttua joka on juuri ottamassa maksamaansa kahvia ja läimäiset tätä rehvakkaasti selkään huutaen samalla:
"NO MITÄ JUKKAAAA!"
Tuttu kääntää päätään hämmästyneenä ja sinä tajuat että olet läiminyt selkään täysin tuntematonta ihmistä. Lisäksi puolet tämän tuntemattoman henkilön kahveista on loiskunut tarjottimelle. Tajuat mitä olet tehnyt ja ohitat tuntemattoman henkilön lainkaan vauhtiasi hidastamatta ja jatkat matkaasi suoraan kahvilasta ulos.
Tapa 2.
Seisot bussipysäkillä ja viereesi tulee tutunoloinen ihminen. Tervehdit häntä ja hän tervehtii sinua. Mietit hetken mistä tunnet ihmisen, mutta alat kuitenkin vaistomaisesti kysellä kuulumisia. Juttelette hetken, mutta et saa tutun henkilöllisyyttä mieleesi. Lopulta jutustelun lomassa bussi saapuu ja siirrytte yhdessä sisälle ja vierekkäisille paikoille. Jatkatte juttelua ja jossain vaiheessa tajuat järkytyksen vallassa, että olet viimeiset 10 minuuttia jutellut mukavia täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Jatkat kuitenkin keskustelua ja poskiasi alkaa kuumottaa. Lähes välittömästi keskustelu alkaa myös takellella ja mietit pakonomaisesti ymmärtääkö toinen että ette todellakaan tunne toisianne. Jäät puolessa välissä matkaasi bussista pois.
Tapa 3.
Soitat ystävällesi jonka vaimo vastaa puhelimeen. Pyydät josko vaimo voisi antaa puhelimen ystävällesi ja hetken hiljaisuuden jälkeen vaimo viekin puhelimen ystävällesi. Ystäväsi vastaa puhelimeen, mutta hänen äänensä kuulostaa oudolta. Et kuitenkaan välitä tästä, sillä nykyisten GSM puhelimien äänihän on välillä niin paska että toisessa päässä voisi olla vaikka Tarja Halonen ja sinä et tunnistaisi puhujaa. Alat jutella ystävällesi kuten ystäville jutellaan ja kyselet normaalit kuulumiset ja muut. Ystäväsi vastaa hieman takellellen, mutta vastaa kuitenkin ja sinä vain ajattelet että hänellä on huono päivä. Keskustelu etenee tällä tavalla jonkin aikaa kunnes ystäväsi yllättäen kysäisee varovasti:
"Tuota, tunnenko minä sinut?"
Olet hetken hiljaa ja suljet sitten puhelimen varovasti aivan kuin et haluasi kenekään kuulevan mitä juuri äsken tapahtui.
Näin voi näinkin yksinkertainen asia muuttua asiaksi joka vituttaa.
maanantai 26. toukokuuta 2008
#12 Itseään kehuvat ihmiset
Tässäpä sellainen ihmisryhmä jonka edustajan kohtaaminen aiheuttaa niin suurta pidäteltyä raivoa ja ärtymystä, että kohtaamisen jälkeen tekee mieli hakata omaa päätään seinään. Maailma on täynnä ihmisiä jotka haluavat kertoa joko mitä he ovat tehneet, mitä he ovat ostaneet, tai miten helvetin hyviä he vain yleensä ottaen ovat ja näitä urpoja sitten pitää kuunnella hampaitaan hiljaisesti kiristellen ihan vain yleisen rauhan nimissä.
Sukulaisiaan ei voi valita ja työtovereidenkin kanssa on vähän niin ja näin. Ystäviinsä pystyy jopa jonkin verran vaikuttamaankin mutta tässä ryhmässä itseään kehuva ihminen ei juuri viihdy, vaan hänet löytää liian usein juuri kahdesta ensinmainitusta ryhmästä. Mikä onkaan ”mukavampaa” kuin rankan työpäivän ohessa kuulla työtoverin saavutuksista ja yrittää työperäisen stressin keskellä rämpiä tämän ulostaman omakehun sakeassa virrassa. Jotain mystisen kiihottavaa tuossa tapahtumassa on oltava, sillä sen verran usein siihen sorvin ääressä joutuu. Saman ihanuuden on tuntunut löytävän myös se hyvin menestynyt, tai jotain ostanut sukulainen, sillä jorinoiden alettua ei loppua tule vaan joutuu kuuntelemaan kaiken työstä, asunnosta, autosta ja uudesta kotiteatterista ja lopulta omakehu haisee niin vahvasti, että silmiä kirvelee ja oksennus pyrkii suuhun.
Perkeleellistä tilanteessa on se, että pakoon ei pääse. Työpaikalla on noudatettava kirjoittamatonta koodia joka on luotu pitämään edes jonkinlaiset välit toisiaan vihaavien ihmisten välillä ja sukulaisilleen taas on oltava kiltti ihan sen vuoksi, että ne ovat sukulaisia. Missä tahansa muualla itseään kehuvan ihmisen tapaakin, niin takavasen on useimmiten vapaana pakoa varten ja tätä pakenemisreittiä kannattaa käyttää, sillä itseään kehuvan ihmisen kuunteleminen on vahingollisempaa kuin Salattujen elämien katsominen ja se oikeasti tuhoaa aivosoluja.
Itseään kehuva ihminenkin on kuitenkin oikeasti vain ihminen ja hänelläkin on kommunikoinnin tarpeensa jotka hänen pitää tyydyttää. Ikävää vain on se, että jossain kurkunpään ja huulien välillä tuo kommunikoinnin yritys muuttuu tolkuttomaksi elvistelyksi jossa informaatio liikkuu vain yhteen suuntaa ja vastaanottajaa vitutus kasvaa eksponentiaalisesti.
Jos olisi sen verran rohkeutta, että uskaltaisi uhmata käyttäytymiskoodeja ja keskeyttää puheripulista kärsivän itseäänrakastavan idiootin vaikka reilulla:
”Turpa kiinni mä en jaksa kuunnella tuota paskanjauhamista enää sekuntiakaan!” tokaisulla.
Jos olisi sen verran uskallusta, että voisi rikkoa normeja ja pyytää autollaan ylpeilevän pässin ajamaan suoraan jyrkänteeltä alas ja sillä tavalla kokeilemaan niitä saatanan kalliita uuden sukupolven turvatyynyjä.
Jos vain voisi, mutta kun ei. Sitä noudattaa yhteiskuntansa luomia ja elämässä oppimiaan eettisiä ja moraalisia ohjeistuksia ja hiljaisena, kenties silloin tällöin muutaman kerran nyökäten, tai jopa välillä keskusteluun osallistuenkin kuuntelee aivokääpiön sankarillista tarinaa jossa kertoja itse näyttelee suurinta ja kauneinta pääosaa.
Ehkä oikeastaan tämänkin vittumaisen asian kohdalla käy samoin kuin paskojen elokuvakässäreidenkin kohdalla (asia joka vituttaa nro 4) ja sitä on enemmänkin vihainen itselleen ja kyvyttömyydelleen sanoa mitä ajattelee. Intin palikkatestissä kysyttiin olenko koskaan halunnut kukkakauppiaaksi ja kiristääkö vanne päätäni. Kyllä olen halunnut ja kyllä kiristää; aina silloin kun joudun kuuntelemaan itseään kehuvan ihmisen loputonta puhetulvaa. Silloin kiristää ja ihan perkeleesti ja mikä tahansa toinen työpaikka olisi onni ja autuus.
Sukulaisiaan ei voi valita ja työtovereidenkin kanssa on vähän niin ja näin. Ystäviinsä pystyy jopa jonkin verran vaikuttamaankin mutta tässä ryhmässä itseään kehuva ihminen ei juuri viihdy, vaan hänet löytää liian usein juuri kahdesta ensinmainitusta ryhmästä. Mikä onkaan ”mukavampaa” kuin rankan työpäivän ohessa kuulla työtoverin saavutuksista ja yrittää työperäisen stressin keskellä rämpiä tämän ulostaman omakehun sakeassa virrassa. Jotain mystisen kiihottavaa tuossa tapahtumassa on oltava, sillä sen verran usein siihen sorvin ääressä joutuu. Saman ihanuuden on tuntunut löytävän myös se hyvin menestynyt, tai jotain ostanut sukulainen, sillä jorinoiden alettua ei loppua tule vaan joutuu kuuntelemaan kaiken työstä, asunnosta, autosta ja uudesta kotiteatterista ja lopulta omakehu haisee niin vahvasti, että silmiä kirvelee ja oksennus pyrkii suuhun.
Perkeleellistä tilanteessa on se, että pakoon ei pääse. Työpaikalla on noudatettava kirjoittamatonta koodia joka on luotu pitämään edes jonkinlaiset välit toisiaan vihaavien ihmisten välillä ja sukulaisilleen taas on oltava kiltti ihan sen vuoksi, että ne ovat sukulaisia. Missä tahansa muualla itseään kehuvan ihmisen tapaakin, niin takavasen on useimmiten vapaana pakoa varten ja tätä pakenemisreittiä kannattaa käyttää, sillä itseään kehuvan ihmisen kuunteleminen on vahingollisempaa kuin Salattujen elämien katsominen ja se oikeasti tuhoaa aivosoluja.
Itseään kehuva ihminenkin on kuitenkin oikeasti vain ihminen ja hänelläkin on kommunikoinnin tarpeensa jotka hänen pitää tyydyttää. Ikävää vain on se, että jossain kurkunpään ja huulien välillä tuo kommunikoinnin yritys muuttuu tolkuttomaksi elvistelyksi jossa informaatio liikkuu vain yhteen suuntaa ja vastaanottajaa vitutus kasvaa eksponentiaalisesti.
Jos olisi sen verran rohkeutta, että uskaltaisi uhmata käyttäytymiskoodeja ja keskeyttää puheripulista kärsivän itseäänrakastavan idiootin vaikka reilulla:
”Turpa kiinni mä en jaksa kuunnella tuota paskanjauhamista enää sekuntiakaan!” tokaisulla.
Jos olisi sen verran uskallusta, että voisi rikkoa normeja ja pyytää autollaan ylpeilevän pässin ajamaan suoraan jyrkänteeltä alas ja sillä tavalla kokeilemaan niitä saatanan kalliita uuden sukupolven turvatyynyjä.
Jos vain voisi, mutta kun ei. Sitä noudattaa yhteiskuntansa luomia ja elämässä oppimiaan eettisiä ja moraalisia ohjeistuksia ja hiljaisena, kenties silloin tällöin muutaman kerran nyökäten, tai jopa välillä keskusteluun osallistuenkin kuuntelee aivokääpiön sankarillista tarinaa jossa kertoja itse näyttelee suurinta ja kauneinta pääosaa.
Ehkä oikeastaan tämänkin vittumaisen asian kohdalla käy samoin kuin paskojen elokuvakässäreidenkin kohdalla (asia joka vituttaa nro 4) ja sitä on enemmänkin vihainen itselleen ja kyvyttömyydelleen sanoa mitä ajattelee. Intin palikkatestissä kysyttiin olenko koskaan halunnut kukkakauppiaaksi ja kiristääkö vanne päätäni. Kyllä olen halunnut ja kyllä kiristää; aina silloin kun joudun kuuntelemaan itseään kehuvan ihmisen loputonta puhetulvaa. Silloin kiristää ja ihan perkeleesti ja mikä tahansa toinen työpaikka olisi onni ja autuus.
torstai 22. toukokuuta 2008
Välihuomioita osa 3
Kuten huomaatte rakkaat lukijani, asia joka vituttaa on useimmin oma lajitoveri. Näissä ympärillämme typerehtivissä urpoissa on jotain vastustamattoman ärsyttävää ja vaikka muuttaa heitä tuskin voimme, niin tietoa heistä voimme jakaa. Jos edellisessä tekstissä mentiinkin kuvitteellisuuden puolelle, niin seuraavassa käsitellään itseään kehuvia ihmisiä vain ja ainoastaan reaalimaailman ilmiöiden kautta. Pienellä värityksellä tietenkin.
Pieni vitutus pitää hereillä.
Pieni vitutus pitää hereillä.
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
#11 Ihmistulppa
Ihmiskunnan historia tuntee monia vittumaisia tapoja joilla kukoistava kulttuuri voi kohdata loppunsa. Kulttuurin voi tuhota liikakansoitus jolloin leipä ja kalja eivät enää riitä väestölle ja se alkaa yksinkertaisesti kuolla nälkään. Kulttuurin voi tuhota myös ulkopuolinen voima esimerkiksi valloittajan muodossa, tai se voi vain tukehtua muiden ympäröivien kulttuurien puristuksessa. Nykyään on alettu kiinnittää paljon huomiota kasvihuonekaasuihin ja ilmastonmuutokseen, mutta oikeasti se kaikkein tuhoavin voima on paljon lähempänä ja konkreettisempana kuin kukaan osaa kuvitellakkaan. Historiankirjat eivät juuri ihmistulppaa mainitse, mutta vast'ikään löydettyjen kaivausten perusteella Mayojen pyyhkiytyminen maailmankartalta voidaan selittää tämä Saatanan välikappaleen hallitsemattomalla lisääntymisellä.
Ihmistulppa on niin käsittämätön ihmisyyden muoto, että hänet on luultavasti luotu samoihin aikoihin Tasmanian Pussipirun ja Vompatin kanssa. Kumpikin näistä edellämainituista eläimistä on muiden eläinten mielestä typeryyden huipentuma. Pussipiru pitää ihan perkeleellistä meteliä lisääntyessään ja muutaman viikon kuluttua viereisen kolon kani luultavasti repii korvat päästään. Vompatti taasen on ylisuuri marsu joka on luultavasti keksitty koska marsun osia jäi yli ja niistä tehtiin sitten Vompatti (aivan kuten viimeisestä taikinajämästä viimeistä pullaa pyöritellessä tulee pullasta joko hieman liian iso, tai sitten hieman liian pieni koska taikinaa ei ikinä saa menemään aivan tasan). Ihmistulppa luotiin tekemisen puutteessa ja tämä taas johtaa siihen, että ihmistulpalla ei ole parempaakaan tekemistä. Ihmistulpan ainoa, mutta vittumainen tarkoitus tässä maailmassa on nimittäin tukkia niin monta muiden ihmisten käyttämää kulkuväylää kuin mahdollista.
Jokainen meistä on varmasti tavannut ihmistulpan. Hänet saattaa löytää rupattelemasta mukavia pitkästä aikaa tapaamansa ystävän kanssa (toinen ihmistulppa) rullaportainen päässä jossa nämä kaksi terroristia tukkivat tehokkaasti kaiken rullaportaista poistuvan liikenteen. Hän saattaa maleksia kaupungilla yleisellä kulkuväylällä lajitovereidensa kanssa jolloin tämä ryhmittymä tukahduttaa äärimmäisen tehokkaasti 95% kaikesta väylällä tapahtuvasta liikenteestä. Ihmistulppa seisoo aina kulkuväylällä ja hän on siellä missä liike lakkaa. Hän on se syy miksi joskus jonon tasainen liike pysähtyy kokonaan. Jonojen haitariliike on vain kansainvälisen salaliiton säälittävä yritys vierittää syy jonkin täysin abstraktin asian harteille ja näin estää valtavan paniikin syntyminen. Ihmistulpan kohtaa silloin kun sitä vähiten odottaa ja nimenomaan silloin kun itsellä on kiire, jolloin voi olla varma myöhästymisestään oli kohde sitten kuinka lähellä tahansa.
Sivilisaation kehityksen ja sen populaation lisääntymisen myötä myös ihmistulppien määrä kasvaa räjähdyksenomaisesti. Jossain vaiheessa tuo määrä saavuttaa kriittisen massan ja tämän jälkeen sivilisaation tuohoutumista ei voi enää estää. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkien mahdollisten ihmisen liikehdintäänsä käyttämien väylien täydellistä tukkeutumista ja tämä taas tarkoittaa sitä, että sen jälkeen ei kukaan liiku enää yhtään minnekkään. Lopulta ihmiset vain yksikertaisesti kuolevat niille sijoilleen.
Huomionarvoista on se, että hallitus ei ole tehnyt sen paremmin kuin aiokkaan tehdä asialle yhtikäs mitään. Ihmistulpan metsästyslupiakaan on turha yrittää hakea.
"A great civilization is not conquered from without until it has destroyed itsellf from within" - W. Durrant
Ihmistulppa on niin käsittämätön ihmisyyden muoto, että hänet on luultavasti luotu samoihin aikoihin Tasmanian Pussipirun ja Vompatin kanssa. Kumpikin näistä edellämainituista eläimistä on muiden eläinten mielestä typeryyden huipentuma. Pussipiru pitää ihan perkeleellistä meteliä lisääntyessään ja muutaman viikon kuluttua viereisen kolon kani luultavasti repii korvat päästään. Vompatti taasen on ylisuuri marsu joka on luultavasti keksitty koska marsun osia jäi yli ja niistä tehtiin sitten Vompatti (aivan kuten viimeisestä taikinajämästä viimeistä pullaa pyöritellessä tulee pullasta joko hieman liian iso, tai sitten hieman liian pieni koska taikinaa ei ikinä saa menemään aivan tasan). Ihmistulppa luotiin tekemisen puutteessa ja tämä taas johtaa siihen, että ihmistulpalla ei ole parempaakaan tekemistä. Ihmistulpan ainoa, mutta vittumainen tarkoitus tässä maailmassa on nimittäin tukkia niin monta muiden ihmisten käyttämää kulkuväylää kuin mahdollista.
Jokainen meistä on varmasti tavannut ihmistulpan. Hänet saattaa löytää rupattelemasta mukavia pitkästä aikaa tapaamansa ystävän kanssa (toinen ihmistulppa) rullaportainen päässä jossa nämä kaksi terroristia tukkivat tehokkaasti kaiken rullaportaista poistuvan liikenteen. Hän saattaa maleksia kaupungilla yleisellä kulkuväylällä lajitovereidensa kanssa jolloin tämä ryhmittymä tukahduttaa äärimmäisen tehokkaasti 95% kaikesta väylällä tapahtuvasta liikenteestä. Ihmistulppa seisoo aina kulkuväylällä ja hän on siellä missä liike lakkaa. Hän on se syy miksi joskus jonon tasainen liike pysähtyy kokonaan. Jonojen haitariliike on vain kansainvälisen salaliiton säälittävä yritys vierittää syy jonkin täysin abstraktin asian harteille ja näin estää valtavan paniikin syntyminen. Ihmistulpan kohtaa silloin kun sitä vähiten odottaa ja nimenomaan silloin kun itsellä on kiire, jolloin voi olla varma myöhästymisestään oli kohde sitten kuinka lähellä tahansa.
Sivilisaation kehityksen ja sen populaation lisääntymisen myötä myös ihmistulppien määrä kasvaa räjähdyksenomaisesti. Jossain vaiheessa tuo määrä saavuttaa kriittisen massan ja tämän jälkeen sivilisaation tuohoutumista ei voi enää estää. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkien mahdollisten ihmisen liikehdintäänsä käyttämien väylien täydellistä tukkeutumista ja tämä taas tarkoittaa sitä, että sen jälkeen ei kukaan liiku enää yhtään minnekkään. Lopulta ihmiset vain yksikertaisesti kuolevat niille sijoilleen.
Huomionarvoista on se, että hallitus ei ole tehnyt sen paremmin kuin aiokkaan tehdä asialle yhtikäs mitään. Ihmistulpan metsästyslupiakaan on turha yrittää hakea.
"A great civilization is not conquered from without until it has destroyed itsellf from within" - W. Durrant
Välihuomioita osa 2
KANSALAISET, RAKKAAT LUKIJAT, MEDBÖRJARE! Seuraavaksi käsittelyssä ihminen nimeltä IHMISTULPPA. Tämä ihmisryhmä on vähintään yhtä ärsyttävä kuin edellä käsittelemämme Hidas ihminen (asia joka vituttaa nro 10). Vaarallisuudessaan se on kuitenkin omaa luokkaansa ja tämä ihmisryhmä saattaakin vaarantaa koko sivilisaatiomme olemassaolon. Asia on siis pakko käsitellä.
Ja ollaan varovaisia siellä ulkona. Asia joka vituttaa saattaa kohdata teidät missä ja milloin tahansa.
Teitä on varoitettu.
Ja ollaan varovaisia siellä ulkona. Asia joka vituttaa saattaa kohdata teidät missä ja milloin tahansa.
Teitä on varoitettu.
maanantai 19. toukokuuta 2008
#10 Hitaat ihmiset
Maailmassa on ainakin kahdenlaisia ihmisiä: on niitä jotka liikkuvat ja toimivat hitaasti ja rauhallisesti ja sitten on niitä joita tällaiset ihmiset ärsyttävät ihan saatanasti. Jostain käsittämättömästä syystä sitä jää joskus tuijottamaan hitaasti liikkuvaa ihmistä toivoen, että voisi tarttua tätä käsistä ja laittaa nuo veltot raajat liikkeelle. Hitaan ihmisen toimien seuraaminen silloin kun itsellä on kiire ja varsinkin silloin kun tämän hitaan ihmisen hitaat toimet estävät oman etenemisen yltää kaikkien maailman vittumaisten asioiden joukossa helposti sinne kymmenen parhaan joukkoon.
Hidas ihminen on jotain jonka Jumala on luonut maailmaan seitsemäntenä päivänä. Siis pyhäpäivänä jolloin Jumalan piti levätä, mutta työnarkomaanina ei voinut olla tekemättä mitään vaan keksi lievässä työkrapulassaan hitaan ihmisen. Hidas ihminen on tuote johon Jumala oli oikeasti tyytyväinen. Yksi tunnetuimpia hitaita ihmisiä on Iisakki. Iisakki rakenteli kirkkoaan neljäkymmentä vuotta ja tämän katseleminen oli Jumalasta hirveän rauhoittavaa ja meditatiivista. Itse kirkko löytyy Pietarista ja on kuulemma näkemisen arvoinen.
Hitaan ihmisen voi kohdata lähes tulkoon missä tahansa. Hidas ihminen voi yllättää vaikka kauppakeskuksen vessassa jossa hän lussuttaa käsiään puhtaaksi WC:n ainoalla käsienpesualtaalla rauhallisesti ja äärimmäisellä antaumuksella. Hitaan ihmisen voi tavata kaupan kassana jossa hän leppoisan harkiten siirtelee tuotteita laservalon ohi ja aivan kuin tarkistaa jokaisen tuotteen laadun ja oikeellisuuden. Hidas ihminen löytyy myös kaikista mahdollisista jonoista joiden kärjessä hän liikkuu vailla kiirettä minnekkään ja olemisestaan ja nimenomaisesta hetkestä koko kehollaan nauttien. Hidas ihminen voi löytyä myös kaveripiiristä jossa hän rauhallisella liikehdinnällä ja toiminnallaan saa koko porukan raivon partaalle niin, että hänelle tekisi mieli syöttää amfetamiinia ja saada sitä kautta tuo etanan ja kilpikonnan risteytys ainakin kerran elämässään normaaliin liikkeeseen.
En tiedä miksi, mutta erityisesti kauppajonossa hitaan ihmisen juttujen ja puuhailujen seurailu ärsyttää yhtä paljon kuin ruosteisen neulan työntäminen silmään. Vaikka hidas ihminen ei jonon varsinaiseen liikehdintään millään tavalla vaikuttaisikaan, niin jostain syystä tulee sellainen tunne, että tuo hitaasti liikahteleva elämänmuoto jo pelkällä olemisellaan saa kaikki kymmentä metriä lähempänä olevat asiat sulautumaan omaan subjektiiviseen tapahtumahorisonttiinsa jossa kaikki alkaa liikkua hidastetusti kuin tuplanopeudella kuvatussa elokuvassa.
Työpaikalla hidas ihminen on aina tiellä ja hidastaa omalla hitaalla tavallaan tehdä työtä myös toisten työn etenemisen. Tai sitten tällainen ihminen on oivaltanut työn tekemisestä jotan sellaista joka meillä muilla on jäänyt ymmärtämättä.
Jos hidas ihminen yhdistyy puhelinmyyjään (Asia Joka Vituttaa nro. 8) ollaan ärsytyskynnyksessä päästy tasolle jossa itsensä vahingoittaminen on hyvin lähellä. Laskukaavassa ei käytetä plus tai kertomerkkiä, vaan puhelinmyyjä korotetaan hitaan ihmisen potenssiin jolloin tulos on niin suuri, ettei se enää mahdu minkään järkevän määrittelyn sisäpuolelle. Hidas puhelinmyyjä on asia jonka käsittelykin alkaa vituttaa.
Hidas ihminen luultavasti elää paljon pidempään kuin nopeasti, tai normaalilla nopeudella liikkuva ihminen. Hänen sydämensä lyöntisyke on luultavasti huomattavasti normaalin ihmisen lyöntisykettä hitaampi joten hänelle kertyvän maksimisykemäärän täyttymiseen menee jonkin verran pidempään kuin normaali-ihmisellä (erään teorian mukaan jokaisella sydämen omaavalla elävällä olennolla on jonkinlainen lajikohtainen maksimisykemäärä jonka täyttyessä olento kuolee). Tämä taas tarkoittaa sitä, että hidas ihminen jatkaa olemistaan ja sitä kautta hidasteluaan ja ärsyttämistään kauan vielä senkin jälkeen kun me nopeat olemme heittäneet veivimme.
Elämä on kovaa ja sitten kuolee. Kuolema taas vapauttaa vitutuksesta joten jotain hyvää siinäkin.
Hidas ihminen on jotain jonka Jumala on luonut maailmaan seitsemäntenä päivänä. Siis pyhäpäivänä jolloin Jumalan piti levätä, mutta työnarkomaanina ei voinut olla tekemättä mitään vaan keksi lievässä työkrapulassaan hitaan ihmisen. Hidas ihminen on tuote johon Jumala oli oikeasti tyytyväinen. Yksi tunnetuimpia hitaita ihmisiä on Iisakki. Iisakki rakenteli kirkkoaan neljäkymmentä vuotta ja tämän katseleminen oli Jumalasta hirveän rauhoittavaa ja meditatiivista. Itse kirkko löytyy Pietarista ja on kuulemma näkemisen arvoinen.
Hitaan ihmisen voi kohdata lähes tulkoon missä tahansa. Hidas ihminen voi yllättää vaikka kauppakeskuksen vessassa jossa hän lussuttaa käsiään puhtaaksi WC:n ainoalla käsienpesualtaalla rauhallisesti ja äärimmäisellä antaumuksella. Hitaan ihmisen voi tavata kaupan kassana jossa hän leppoisan harkiten siirtelee tuotteita laservalon ohi ja aivan kuin tarkistaa jokaisen tuotteen laadun ja oikeellisuuden. Hidas ihminen löytyy myös kaikista mahdollisista jonoista joiden kärjessä hän liikkuu vailla kiirettä minnekkään ja olemisestaan ja nimenomaisesta hetkestä koko kehollaan nauttien. Hidas ihminen voi löytyä myös kaveripiiristä jossa hän rauhallisella liikehdinnällä ja toiminnallaan saa koko porukan raivon partaalle niin, että hänelle tekisi mieli syöttää amfetamiinia ja saada sitä kautta tuo etanan ja kilpikonnan risteytys ainakin kerran elämässään normaaliin liikkeeseen.
En tiedä miksi, mutta erityisesti kauppajonossa hitaan ihmisen juttujen ja puuhailujen seurailu ärsyttää yhtä paljon kuin ruosteisen neulan työntäminen silmään. Vaikka hidas ihminen ei jonon varsinaiseen liikehdintään millään tavalla vaikuttaisikaan, niin jostain syystä tulee sellainen tunne, että tuo hitaasti liikahteleva elämänmuoto jo pelkällä olemisellaan saa kaikki kymmentä metriä lähempänä olevat asiat sulautumaan omaan subjektiiviseen tapahtumahorisonttiinsa jossa kaikki alkaa liikkua hidastetusti kuin tuplanopeudella kuvatussa elokuvassa.
Työpaikalla hidas ihminen on aina tiellä ja hidastaa omalla hitaalla tavallaan tehdä työtä myös toisten työn etenemisen. Tai sitten tällainen ihminen on oivaltanut työn tekemisestä jotan sellaista joka meillä muilla on jäänyt ymmärtämättä.
Jos hidas ihminen yhdistyy puhelinmyyjään (Asia Joka Vituttaa nro. 8) ollaan ärsytyskynnyksessä päästy tasolle jossa itsensä vahingoittaminen on hyvin lähellä. Laskukaavassa ei käytetä plus tai kertomerkkiä, vaan puhelinmyyjä korotetaan hitaan ihmisen potenssiin jolloin tulos on niin suuri, ettei se enää mahdu minkään järkevän määrittelyn sisäpuolelle. Hidas puhelinmyyjä on asia jonka käsittelykin alkaa vituttaa.
Hidas ihminen luultavasti elää paljon pidempään kuin nopeasti, tai normaalilla nopeudella liikkuva ihminen. Hänen sydämensä lyöntisyke on luultavasti huomattavasti normaalin ihmisen lyöntisykettä hitaampi joten hänelle kertyvän maksimisykemäärän täyttymiseen menee jonkin verran pidempään kuin normaali-ihmisellä (erään teorian mukaan jokaisella sydämen omaavalla elävällä olennolla on jonkinlainen lajikohtainen maksimisykemäärä jonka täyttyessä olento kuolee). Tämä taas tarkoittaa sitä, että hidas ihminen jatkaa olemistaan ja sitä kautta hidasteluaan ja ärsyttämistään kauan vielä senkin jälkeen kun me nopeat olemme heittäneet veivimme.
Elämä on kovaa ja sitten kuolee. Kuolema taas vapauttaa vitutuksesta joten jotain hyvää siinäkin.
perjantai 16. toukokuuta 2008
#9 Nuorisomuoti ja persvako
Muoti on mielenkiintoinen juttu. Se tulee ja menee ja kun se on mennyt toivomme välillä ettei se olisi koskaan tullutkaan. Jokin kollektiivinen taju meissä saa ymmärtämään sen miten helvetin hävettävän typerää 80-luvun muoti oli ja että vaikka 70-luvun muotikoodit nykyään naurattavatkin, niin jotain äärimmäisen coolia on vieläkin nähtävissä kimalluksessa, pitkissä ripsissä, mikroshortseissa ja leveissä lahkeissa.
Joskus 80-luvulla oli ihan saatanan kova juttu pukeutua kuten Sonny Crockett. Siis tämän legendaarisen 80-luvun kyttäsarjan toinen poliisi. Sonnyhän pukeutui äärimmäisen muodikkaasi. Miehekkäästi hihoistaan käännetyn pikkutakin alta paistoi laatumerkkinen T-paita ja jaloissa tällä muodikkaalla sankarillamme oli tuon ajan tyylikkäin jalkine purkkari. Allekirjoittanut koki teini-iän angsteissaan ja jossain epävarmuuden ja säälittävän paikan etsimisen tunnekuohujen synnyttämissä älynväläyksissään, että tuo pukeutumistyyli on se ainoa oikea jota kannattaa apinoida. Nuorten arviointi- ja arvostelukyvystä ei tuota esimerkkiä vasten voi kovin marittelevaa arvosanaa antaa, tai sitten allekirjoittaneen aivohäiriö oli täysin omaa luokkaansa.
Nykyään ollaan taas otettu typeryydessä ja pukeutumisen mauttomuudessa askel eteenpäin. Nykyäänhän nuorison keskuudessa on todella coolia vetää housut niin alas kuin mahdollista. Kaikista cooleimmat hardcorepukeutujat vetävät housunsa niin alas että persvako vilkkuu seuraavaan lääniin ja varsinainen housujen haaroväli roikkuu jossa polvien korkeudella. Tällaista koodia noudattavien nuorten poikien askellustyyli alkaa muistuttaa ceishan liikkumista kaventuneen jalkojen liikeradan vuoksi. Eikä tilanne tyttöjen suhteen ole yhtään sen parempi. Tyttöjen mielestä tällä hetkellä sitä ”viileintä coolia” on vetää perskannikoiden väliin narusta rakennetut alus”housut” joiden päälle vedetään tuuman korkean vyötärön housut joiden alta nuo tyylikkäät alusvarustukset sitten vilkkuvat. Komeus voidaan vielä kruunata tyylikkäällä napapaidalla. Jossain pohjoisessa jossa riskit miehet traktoreissaan saapuvat kirkonkylän Essolle nauttimaan aamupäivän kahvin ja pullan voi nähdä yhtä paljon suomiverkkareiden alta pilkottavia persvakoja, kuin tällä hetkellä näkyy tiedostavien metropoliemme nuorisokeskittymissä.
Joskus kauan sitten katumuoti kehittyi aivan itsestään ja ilman median kaikkialle tunkevaa painostusta. Nykynuorison vaatekoodin syntysijoja etsiessään ei tarvitse kuitenkaan avata kuin MTV (Music Television) ja ne ovat löytyneet. Muoti on asia jolle ei voi mitään. Se pitää vain hyväksyä. Järjen takominen jälkikasvulle on yhtä turhaa kuin poliitikkojen toimien kritisoiminen TV:lle huutamalla. En voi kuitenkaan mitään sille, että joka kerta kun näen edessäni vilkkuvan persvaon minusta tuntuu, että silmieni verkkokalvot ovat ikuisiksi ajoiksi palaneet karrelle niistä kohdin joihin tuo saatanallinen näkymä on heijastunut. Lohdullista on se, että jossain vaiheessa tämäkin muoti saavuttaa loppunsa. Epätoivoa taasen synnyttää se, että se mitä seuraavaksi syntyy on luultavasti jotain vielä typerämpää ja hirveämpää.
Sinä joka tämän kaiken olet meille keksinyt ole hyvä ja lopeta. Lopeta ajoissa, sillä minua ei jumalauta oikeasti kiinnosta katsella kenenkään persvakoa kadulla kävellessäni ja minä todella pelkään mitä sinä seuraavaksi keksit.
Joskus 80-luvulla oli ihan saatanan kova juttu pukeutua kuten Sonny Crockett. Siis tämän legendaarisen 80-luvun kyttäsarjan toinen poliisi. Sonnyhän pukeutui äärimmäisen muodikkaasi. Miehekkäästi hihoistaan käännetyn pikkutakin alta paistoi laatumerkkinen T-paita ja jaloissa tällä muodikkaalla sankarillamme oli tuon ajan tyylikkäin jalkine purkkari. Allekirjoittanut koki teini-iän angsteissaan ja jossain epävarmuuden ja säälittävän paikan etsimisen tunnekuohujen synnyttämissä älynväläyksissään, että tuo pukeutumistyyli on se ainoa oikea jota kannattaa apinoida. Nuorten arviointi- ja arvostelukyvystä ei tuota esimerkkiä vasten voi kovin marittelevaa arvosanaa antaa, tai sitten allekirjoittaneen aivohäiriö oli täysin omaa luokkaansa.
Nykyään ollaan taas otettu typeryydessä ja pukeutumisen mauttomuudessa askel eteenpäin. Nykyäänhän nuorison keskuudessa on todella coolia vetää housut niin alas kuin mahdollista. Kaikista cooleimmat hardcorepukeutujat vetävät housunsa niin alas että persvako vilkkuu seuraavaan lääniin ja varsinainen housujen haaroväli roikkuu jossa polvien korkeudella. Tällaista koodia noudattavien nuorten poikien askellustyyli alkaa muistuttaa ceishan liikkumista kaventuneen jalkojen liikeradan vuoksi. Eikä tilanne tyttöjen suhteen ole yhtään sen parempi. Tyttöjen mielestä tällä hetkellä sitä ”viileintä coolia” on vetää perskannikoiden väliin narusta rakennetut alus”housut” joiden päälle vedetään tuuman korkean vyötärön housut joiden alta nuo tyylikkäät alusvarustukset sitten vilkkuvat. Komeus voidaan vielä kruunata tyylikkäällä napapaidalla. Jossain pohjoisessa jossa riskit miehet traktoreissaan saapuvat kirkonkylän Essolle nauttimaan aamupäivän kahvin ja pullan voi nähdä yhtä paljon suomiverkkareiden alta pilkottavia persvakoja, kuin tällä hetkellä näkyy tiedostavien metropoliemme nuorisokeskittymissä.
Joskus kauan sitten katumuoti kehittyi aivan itsestään ja ilman median kaikkialle tunkevaa painostusta. Nykynuorison vaatekoodin syntysijoja etsiessään ei tarvitse kuitenkaan avata kuin MTV (Music Television) ja ne ovat löytyneet. Muoti on asia jolle ei voi mitään. Se pitää vain hyväksyä. Järjen takominen jälkikasvulle on yhtä turhaa kuin poliitikkojen toimien kritisoiminen TV:lle huutamalla. En voi kuitenkaan mitään sille, että joka kerta kun näen edessäni vilkkuvan persvaon minusta tuntuu, että silmieni verkkokalvot ovat ikuisiksi ajoiksi palaneet karrelle niistä kohdin joihin tuo saatanallinen näkymä on heijastunut. Lohdullista on se, että jossain vaiheessa tämäkin muoti saavuttaa loppunsa. Epätoivoa taasen synnyttää se, että se mitä seuraavaksi syntyy on luultavasti jotain vielä typerämpää ja hirveämpää.
Sinä joka tämän kaiken olet meille keksinyt ole hyvä ja lopeta. Lopeta ajoissa, sillä minua ei jumalauta oikeasti kiinnosta katsella kenenkään persvakoa kadulla kävellessäni ja minä todella pelkään mitä sinä seuraavaksi keksit.
keskiviikko 14. toukokuuta 2008
#8 Puhelinmyyjät
Puhelinmyyjä, tuo väärään aikaan soittava leppoisana esiintyvä velikulta jolla on paljon asiaa ja joka ei järkipuhetta kuuntele sen paremmin kuin sitä ymmärrä. Kuin susi lampaannahkaan pukeutuneena hän esittää mukavaa heppua jolla on meille ja vain ja ainoastaan meille sellainen tarjous josta on sulaa hulluutta kieltäytyä ja jonka hän suorastaan oman puhelinmyyjän ”uransa” vaarantaen haluaa juuri meille tarjota ja koska olemme niin hyvä tyyppi haluaa hän vielä laittaa kaupanpäälle jotain joka on jo suorastaan sairasta koska tällä tarjouksella ei tule enää edes voittoa vaan hän luultavasti joutuu maksamaan kaiken omasta pussistaan. Sellainen on puhelinmyyjä. Alati valmis uhraamaan itsensä meidän vuoksemme.
Osa seuraavan keskustelun osapuolien sekä lehtien nimistä on muutettu ja aivan syystä. Murrekieliopin oikeellisuudesta ei ole valitusoikeutta.
RING RING!!!
Kartsa: Kartsa
Myyjä: No onko se ihte Kartsa puhelimessa?
Kartsa: Joo puhelimessa on.
Myyjä: Se on nimittäin Salosen Pertti ku tässä soitteloo. No mitenkä se on tuota soitinko pahhaa aekaa?
Kartsa: No olis tässä vähän...
Myyjä: Haluanki tässä aiva ensimmäeseks kiittää teitä lehtitillauksestanne ja näe olle minulla onki ilo ilimottaa että olemme juuri teille päättäneet laettaa tulemmaan puole vuore valitsemanne lehret aeva ilimatteeks. Miltäpä se tämä kuulostaa?
Kartsa: No itseasiassa mä tiedän ettei ne lehdet ole ilmasia, mutta voithan sä kertoa jos sä haluat mitä sulla on tarjolla.
Myyjä: Elähä nytte. Kyllä tää on kuule iha ilimane tarjous. Puoli vuotta iha ilimaset lehret. Olis tarjolla tuo Himaliesi, Mikro WC ja Rumuus&Sairaus. Että mikäs laetettas tulemmaa?
Kartsa: No ei noista nyt mikään ole sellainen joka kiinnostais ja kuten mä jo sanoin niin mä tiedän ettei ne ole ilmasia ja että seuraavaksi sä kerrot mitä ne sitten maksaa.
Myyjä: No mistä sinä sen nyt niin tiedät? Kuten minä jo sanoin niin tämä on ilmainen tarjous! Se verra mie kuitenni pyytäesi että tuommosella nimellisellä summalla tulisitte vastaa nii saahaa sitte lähetettyä tämä tarjous.
Kartsa: Noniin, mitäs mä sanoin? Nyt sä pyydät rahaa vaikka ensin sanoit että se on ”ilimanen”.
Myyjä: Sinähän nyt olet varsinainen...! Kyllähän näistä nyt jotain pitää maksaa. Oletko sinä tyytyväinen itseesi ja tuollaiseen käytökseen? Onko sinulla ollut huono päivä vai mikä on? No mutta hyvää loppuelämää sinulle joka tapauksessa!
Kartsa: Samoin kiitos.
KLIK!
Puhelinmyyjän uskoa on pakko kunnioittaa. Tuon uskon on oltava vahva, sillä miten on muuten selitettävissä se, että hän kuvittelee minun tekevän ostokseni vain sen perusteella että hän niin ehdottaa? Miten muuten kuin vakaalla uskolla on selitettävissä se, että puhelinmyyjä kuvittelee:
a) minulla olevan jo valmiiksi valtava tarve ostaa partakoneenteriä, alushousuja, lehtiä, tai lähestulkoon mitä tahansa ja mistä tahansa?
tai
b) saavansa tuon edellämainitun tarpeen syntymään teennäisen ystävällisellä, mutta tyrkyttävällä puhetyylillä?
Puhelinmyyjän olemassaolon mahdollistaa puhelin joka jo itsessään on ihan saatanallinen vehje. En ole aivan täysin varma kumpaa vihaan enemmän, mutta elävistä olennoista puhelinmyyjä on siellä kärkipäässä.
Sellainen on puhelinmyyjä. Aivan tolkuttoman vittumainen asia.
Osa seuraavan keskustelun osapuolien sekä lehtien nimistä on muutettu ja aivan syystä. Murrekieliopin oikeellisuudesta ei ole valitusoikeutta.
RING RING!!!
Kartsa: Kartsa
Myyjä: No onko se ihte Kartsa puhelimessa?
Kartsa: Joo puhelimessa on.
Myyjä: Se on nimittäin Salosen Pertti ku tässä soitteloo. No mitenkä se on tuota soitinko pahhaa aekaa?
Kartsa: No olis tässä vähän...
Myyjä: Haluanki tässä aiva ensimmäeseks kiittää teitä lehtitillauksestanne ja näe olle minulla onki ilo ilimottaa että olemme juuri teille päättäneet laettaa tulemmaan puole vuore valitsemanne lehret aeva ilimatteeks. Miltäpä se tämä kuulostaa?
Kartsa: No itseasiassa mä tiedän ettei ne lehdet ole ilmasia, mutta voithan sä kertoa jos sä haluat mitä sulla on tarjolla.
Myyjä: Elähä nytte. Kyllä tää on kuule iha ilimane tarjous. Puoli vuotta iha ilimaset lehret. Olis tarjolla tuo Himaliesi, Mikro WC ja Rumuus&Sairaus. Että mikäs laetettas tulemmaa?
Kartsa: No ei noista nyt mikään ole sellainen joka kiinnostais ja kuten mä jo sanoin niin mä tiedän ettei ne ole ilmasia ja että seuraavaksi sä kerrot mitä ne sitten maksaa.
Myyjä: No mistä sinä sen nyt niin tiedät? Kuten minä jo sanoin niin tämä on ilmainen tarjous! Se verra mie kuitenni pyytäesi että tuommosella nimellisellä summalla tulisitte vastaa nii saahaa sitte lähetettyä tämä tarjous.
Kartsa: Noniin, mitäs mä sanoin? Nyt sä pyydät rahaa vaikka ensin sanoit että se on ”ilimanen”.
Myyjä: Sinähän nyt olet varsinainen...! Kyllähän näistä nyt jotain pitää maksaa. Oletko sinä tyytyväinen itseesi ja tuollaiseen käytökseen? Onko sinulla ollut huono päivä vai mikä on? No mutta hyvää loppuelämää sinulle joka tapauksessa!
Kartsa: Samoin kiitos.
KLIK!
Puhelinmyyjän uskoa on pakko kunnioittaa. Tuon uskon on oltava vahva, sillä miten on muuten selitettävissä se, että hän kuvittelee minun tekevän ostokseni vain sen perusteella että hän niin ehdottaa? Miten muuten kuin vakaalla uskolla on selitettävissä se, että puhelinmyyjä kuvittelee:
a) minulla olevan jo valmiiksi valtava tarve ostaa partakoneenteriä, alushousuja, lehtiä, tai lähestulkoon mitä tahansa ja mistä tahansa?
tai
b) saavansa tuon edellämainitun tarpeen syntymään teennäisen ystävällisellä, mutta tyrkyttävällä puhetyylillä?
Puhelinmyyjän olemassaolon mahdollistaa puhelin joka jo itsessään on ihan saatanallinen vehje. En ole aivan täysin varma kumpaa vihaan enemmän, mutta elävistä olennoista puhelinmyyjä on siellä kärkipäässä.
Sellainen on puhelinmyyjä. Aivan tolkuttoman vittumainen asia.
tiistai 13. toukokuuta 2008
Välihuomioita
Kiitos rakkaat lukijani lähettämästänne postista jota on tullut tasan 0 kappaletta. Hyvä niin. Veemäistä niitä olisi lueskellakkin. Mielummin vaikka puukotan itseäni päähän.
Seuraavaksi käsitellään puhelinmyyjiä, tuota jalon ammatin jaloa harjoittajaa joka pyyteettömästi meille soittaa vain kertoakseen tarjouksen josta emme voi kieltäytyä. Pysykäähän kanavalla.
Seuraavaksi käsitellään puhelinmyyjiä, tuota jalon ammatin jaloa harjoittajaa joka pyyteettömästi meille soittaa vain kertoakseen tarjouksen josta emme voi kieltäytyä. Pysykäähän kanavalla.
maanantai 12. toukokuuta 2008
#7 Nykytaide
Aaah, nykytaide. Tuo modernin ihmisen moderni tapa ilmaista itseään ja esiintuoda omaa luovuuttaan. Tuo taiteen suuri kysymys- ja huutomerkki joka kerää niin vastaan- kuin puolestapuhujiakin ja jonka olemassaolon funktio elon matetaattisessa lausekkeessa on pyöreä, punainen ja yhtä järkeenkäypä kuin tämä lause.
Vuonna 1873 päätti heppu nimeltä Monet maalata pläjäyttää teoksen nimeltä ”Impressio: Auringonnousu”. Teos sinänsä on varsin kaunis: auringon oranssinen silta kuultaa vedenpinnasta tarkalleen kultaisen laikkauksen kohdalla ja lähes mustina näkyvät veneilijä liikkuvat unenomaisesti usvainen maisema taustanaan. Teosta katsellessaan kriitikot alkoivat kuitenkin suu vaahdossa toistella impressio sanaa josta taas voitiin vetää yhteys impressionisteihin jotka taas olivat aikansa taiteen vallankumouksellisia ja joille säännöt ja tekniikka olivat vain rajoittavia tekijöitä. Tämä taasen johti impressionismiksi kutsutun taiteensuunnan syntyyn joka taasen on eräs modenismin ilmentymä josta taas sikisi nykytaide. Loppu onkin sitten historiaa, nykyaikaa ja tulevaisuutta. Valitettavasti.
Olen, tai ainakin kuvittelen olevani avoin kaikille ajatuksille, tavoille, käytännöille ja olemassaolon variaatioille. Muutamassa nykytaiteen näyttelyssä on siis tullut käytyä. Ihan mielenkiinnosta. Olen nähnyt miten paskaa voidaan käyttää hyvinkin luovasti ja kuinka kuvat panevista ihmisistä kolmemetrisinä valokuvina seinälle nostettuna muuttuvat pornosta taiteeksi. Olen nähnyt nyljetyn lehmän lasikuutiossa, hirvittävän läjän vaaleanpunaisia esineitä ja 2,5 metriä korkean naisen tekovärkin. Tämän kaiken minä olen nähnyt enkä mitään ymmärtänyt.
Jackson Pollock oli maalari joka päätti, että edes sivellintä ei aina tarvita vaan riittää kun maali saadaan tavalla tai toisella siirrettyä taululle josta se sitten itse liikkuu oikealle paikalleen. Ja jos ei liiku niin heittämällä sen sinne saa. Tuo hullunlailla maanisesti edestakaisin hilluva ja maalia ympärilleen ruikkiva ukonkäppänä oli oman aikansa nykytaiteilija. 40 - 50 luvuilla hänen taidettaan eivät kaikki ymmärtäneet eivätkä ymmärrä vieläkään. Mitä jumalan nimeen katsomista on summittaisesti taululle roimituissa maalijäljissä? Kaikki taiteen asiantuntijat eivät välttämättä erota edes apinan maalaamaa taulua nykytaiteilijan teoksesta ja Pollockin teoksiakin on pitänyt tutkia tietokoneilla jotta niiden erityislaatuisuus on saatu esille. Missä on silloin taiteen idea jos sitä ei voi käsittää, tai edes tunnistaa?
Minun mielestäni esimerkiksi Edelfeltin taide on aivan saatanan kaunista. ”Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä” on käsittämättömän upea teos ja ilmentää aivan uskomattomalla tavalla kansallista historiaamme. Von Wrightin veljesten eläintaulut ovat niin taidokkaita, ettei tiedä katsooko ikkunasta ulos vai käsin maalattua öljyvärityötä. Gallen Kallelan itkettävän kaunis kansallisromantiikka ja kansalliseepoksemme kuvainnollinen lihaksi muuttuminen, ja AH, Muchan naiset. Nuo paksulla ääriviivalla verhotut anatomisesti täydellisesti toimivissa ja onnistuineissa asennossa poseeraavat ihanat olennot.
Olen ehkä hieman rajoittunut ja vedän kaiken lisäksi vielä jonkin verran kotiinpäin, mutta perkele kun minä en ymmärrä mitä hienoa on tehosekoittimessa pyörivässä veressä ja spermassa. Ei mene tuollainen minulle jakeluun. Ei mene vaikka olen yrittänyt ja koettanut olla avoin mieleltäni ja suhtautua näkemääni kypsästi ja ajatuksella. Ei mene joten eiköhän se ala jo riittää.
Voi perseensuti!
Vuonna 1873 päätti heppu nimeltä Monet maalata pläjäyttää teoksen nimeltä ”Impressio: Auringonnousu”. Teos sinänsä on varsin kaunis: auringon oranssinen silta kuultaa vedenpinnasta tarkalleen kultaisen laikkauksen kohdalla ja lähes mustina näkyvät veneilijä liikkuvat unenomaisesti usvainen maisema taustanaan. Teosta katsellessaan kriitikot alkoivat kuitenkin suu vaahdossa toistella impressio sanaa josta taas voitiin vetää yhteys impressionisteihin jotka taas olivat aikansa taiteen vallankumouksellisia ja joille säännöt ja tekniikka olivat vain rajoittavia tekijöitä. Tämä taasen johti impressionismiksi kutsutun taiteensuunnan syntyyn joka taasen on eräs modenismin ilmentymä josta taas sikisi nykytaide. Loppu onkin sitten historiaa, nykyaikaa ja tulevaisuutta. Valitettavasti.
Olen, tai ainakin kuvittelen olevani avoin kaikille ajatuksille, tavoille, käytännöille ja olemassaolon variaatioille. Muutamassa nykytaiteen näyttelyssä on siis tullut käytyä. Ihan mielenkiinnosta. Olen nähnyt miten paskaa voidaan käyttää hyvinkin luovasti ja kuinka kuvat panevista ihmisistä kolmemetrisinä valokuvina seinälle nostettuna muuttuvat pornosta taiteeksi. Olen nähnyt nyljetyn lehmän lasikuutiossa, hirvittävän läjän vaaleanpunaisia esineitä ja 2,5 metriä korkean naisen tekovärkin. Tämän kaiken minä olen nähnyt enkä mitään ymmärtänyt.
Jackson Pollock oli maalari joka päätti, että edes sivellintä ei aina tarvita vaan riittää kun maali saadaan tavalla tai toisella siirrettyä taululle josta se sitten itse liikkuu oikealle paikalleen. Ja jos ei liiku niin heittämällä sen sinne saa. Tuo hullunlailla maanisesti edestakaisin hilluva ja maalia ympärilleen ruikkiva ukonkäppänä oli oman aikansa nykytaiteilija. 40 - 50 luvuilla hänen taidettaan eivät kaikki ymmärtäneet eivätkä ymmärrä vieläkään. Mitä jumalan nimeen katsomista on summittaisesti taululle roimituissa maalijäljissä? Kaikki taiteen asiantuntijat eivät välttämättä erota edes apinan maalaamaa taulua nykytaiteilijan teoksesta ja Pollockin teoksiakin on pitänyt tutkia tietokoneilla jotta niiden erityislaatuisuus on saatu esille. Missä on silloin taiteen idea jos sitä ei voi käsittää, tai edes tunnistaa?
Minun mielestäni esimerkiksi Edelfeltin taide on aivan saatanan kaunista. ”Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä” on käsittämättömän upea teos ja ilmentää aivan uskomattomalla tavalla kansallista historiaamme. Von Wrightin veljesten eläintaulut ovat niin taidokkaita, ettei tiedä katsooko ikkunasta ulos vai käsin maalattua öljyvärityötä. Gallen Kallelan itkettävän kaunis kansallisromantiikka ja kansalliseepoksemme kuvainnollinen lihaksi muuttuminen, ja AH, Muchan naiset. Nuo paksulla ääriviivalla verhotut anatomisesti täydellisesti toimivissa ja onnistuineissa asennossa poseeraavat ihanat olennot.
Olen ehkä hieman rajoittunut ja vedän kaiken lisäksi vielä jonkin verran kotiinpäin, mutta perkele kun minä en ymmärrä mitä hienoa on tehosekoittimessa pyörivässä veressä ja spermassa. Ei mene tuollainen minulle jakeluun. Ei mene vaikka olen yrittänyt ja koettanut olla avoin mieleltäni ja suhtautua näkemääni kypsästi ja ajatuksella. Ei mene joten eiköhän se ala jo riittää.
Voi perseensuti!
lauantai 10. toukokuuta 2008
#6 Kova paska
Nyt ollaan Maslowin tarvehierarkian alimmalla portaalla. Ollaan perimmäisten kysymysten äärellä ja tätä alemmaksi emme voi enää laskeutua. Samalla portaalla sijaitsevat mm. syöminen, hengittäminen ja nukkuminen joista yksikään ei kuitenkaan aiheuta niin ristiriitaisia tunteita kuin paskominen. Onhan siellä tietysti se seksikin, mutta käsitellään sitä sitten toiste.
Paskantaminen on universaali tapa toteuttaa itseään. Sitä tekevät lähes kaikki ja hänestä joka ei sitä tee tulee poliitikko joka paskantamisen sijasta puhuu sitä. Sen tekeminen tuottaa suunnatonta tyydytystä onnistuessaan ja siihen ajaa pakottava tasaisin väliajoin ilmenevä tarve. Sillä tavalla on ihmiskeho jännittävästi rakennettu, että yhdessä tuo tarve ja tyydytys useimmiten aiheuttavat onnistuneen paskasta eroon pääsyn. Hänestä joka ei paskastaan eroon tavalla tai toisella pääse tulee paskapää.
Kuten mikä tahansa asia voi paskantaminenkin mennä vituiksi. Ja kun paskantaminen menee vituiksi menee kaikki vituiksi ja mikä voisi tämän jälkeen vituttaa enää enempää. On olemassa lukemattomia erilaisia paskoja joista ehkä kaikkein vittumaisin on kova paska. Kovaa paskaa pelkäävät kaikki kuninkaallisista kerjäläisiin ja viisaista tyhmiin. Kova paska on kuin toteutumatta jäänyt lupaus. Sen on kuin lottovoitto jonka sijasta pankissa lyödäänkin hampaat sisään. Se on kuin kaunis nainen sängyssä joka olikin mies. Se tekee ihmisestä vihaisen, tympeän ja pelokkaan. Se voi yllättää ihmisen ilman että tällä on pienintäkää aavistusta tulevasta ja kun se lopulta saapuu on pettymys totaalinen.
Kaikki voi alkaa niinkin pienestä kuin liiallisen rasvaisen ruoan syönnistä. Jossa vaiheessa syönnin jälkeen alkaa takapuolessa tuntua siltä että vessaan on päästävä. Onnellisena ihminen saapuu eriöön ja istahtaa luottavaisin mielin valtaistuimelleen sydän täynnä toiveita ja lupauksia. Ensimmäinen pinnistys ei vielä pelota. Onhan se nyt selvää ettei se sieltä ihan itsekseen ulos tule. Toinen pinnistys tuottaa jo pienen ihmetyksen, mutta varsinainen pelkotila ei kuitenkaan vielä ota valtaa. Kolmannen pinnistyksen jälkeen alkaa kuitenkin olla jo selvää mistä on kyse ja tämän jälkeen edessä onkin ylämäki jonka huipulle ei ole pääsyä. Koko paskatamisprosessista tulee sarja verisuonia puhkovia puristuksia, pinnistyksiä ja ähinänsekaista tärinää. Välillä tuntuu siltä, että jotain saattaisi olla jopa tulossa, mutta ainoa minkä ahteri tarjoilee on pieni suklaarusinan kokoinen kikkare. Tässä eivät todellakaan tehty työ ja sen tulos kohtaa. Istumisaika ei tilannetta paranna. Lopputulos on sarja pieniä papanoita joille rusakkokin nauraisi ja ihminen luovuttaa pettyneenä ja kärsineenä.
Jos voisin valittaa sanoisin, että perseessä on jotain vikaa kun se toimii tuolla tavalla. Jos takapuolen toimintaan voitaisiin soveltaa olemassaolevia kuluttajasuojalain yksityiskohtia pyytäisin ehdottomasti rahani takaisin, tai vaatisin rahoilleni muunlaista vastinetta.
Hyvä Jumala. Olen nyt testannut tuotettanne 40 vuotta ja todennut siinä olevan virheen olevan valmistusvirhe. Olen käyttänyt tuotetta ohjeiden mukaisesti vain yksisuuntaiseen toimintaan sekä huolehtinut siitä annettujen ohjeistuksien mukaan. Käsittääkseni tuotteen pitäisi kestää huomattavasti kauemmin kuin tuo 40 vuotta ja olenkin näin ollen mielestäni oikeutettu saamaan virheellisesti toimivan tuotteen tilalle uuden. Olen lisäksi vertaillut tuotteen toimintaa muiden samankaltaisten tuotteiden kanssa ja todennut, että tuotteet eivät ole tasalaatuisia. Näin ollen tuotantoprosessissa on mitä ilmeisimmin parannettavaa ja tähän toivoisinkin teidän kiinnittävän huomioita. Muuten olen suhteellisen tyytyväinen tuotteisiinne ja toivonkin että tuotantoprosessissa mahdollisesti ilmenevät puutteet saadaan korjattua.
Kartsa
Paskantaminen on universaali tapa toteuttaa itseään. Sitä tekevät lähes kaikki ja hänestä joka ei sitä tee tulee poliitikko joka paskantamisen sijasta puhuu sitä. Sen tekeminen tuottaa suunnatonta tyydytystä onnistuessaan ja siihen ajaa pakottava tasaisin väliajoin ilmenevä tarve. Sillä tavalla on ihmiskeho jännittävästi rakennettu, että yhdessä tuo tarve ja tyydytys useimmiten aiheuttavat onnistuneen paskasta eroon pääsyn. Hänestä joka ei paskastaan eroon tavalla tai toisella pääse tulee paskapää.
Kuten mikä tahansa asia voi paskantaminenkin mennä vituiksi. Ja kun paskantaminen menee vituiksi menee kaikki vituiksi ja mikä voisi tämän jälkeen vituttaa enää enempää. On olemassa lukemattomia erilaisia paskoja joista ehkä kaikkein vittumaisin on kova paska. Kovaa paskaa pelkäävät kaikki kuninkaallisista kerjäläisiin ja viisaista tyhmiin. Kova paska on kuin toteutumatta jäänyt lupaus. Sen on kuin lottovoitto jonka sijasta pankissa lyödäänkin hampaat sisään. Se on kuin kaunis nainen sängyssä joka olikin mies. Se tekee ihmisestä vihaisen, tympeän ja pelokkaan. Se voi yllättää ihmisen ilman että tällä on pienintäkää aavistusta tulevasta ja kun se lopulta saapuu on pettymys totaalinen.
Kaikki voi alkaa niinkin pienestä kuin liiallisen rasvaisen ruoan syönnistä. Jossa vaiheessa syönnin jälkeen alkaa takapuolessa tuntua siltä että vessaan on päästävä. Onnellisena ihminen saapuu eriöön ja istahtaa luottavaisin mielin valtaistuimelleen sydän täynnä toiveita ja lupauksia. Ensimmäinen pinnistys ei vielä pelota. Onhan se nyt selvää ettei se sieltä ihan itsekseen ulos tule. Toinen pinnistys tuottaa jo pienen ihmetyksen, mutta varsinainen pelkotila ei kuitenkaan vielä ota valtaa. Kolmannen pinnistyksen jälkeen alkaa kuitenkin olla jo selvää mistä on kyse ja tämän jälkeen edessä onkin ylämäki jonka huipulle ei ole pääsyä. Koko paskatamisprosessista tulee sarja verisuonia puhkovia puristuksia, pinnistyksiä ja ähinänsekaista tärinää. Välillä tuntuu siltä, että jotain saattaisi olla jopa tulossa, mutta ainoa minkä ahteri tarjoilee on pieni suklaarusinan kokoinen kikkare. Tässä eivät todellakaan tehty työ ja sen tulos kohtaa. Istumisaika ei tilannetta paranna. Lopputulos on sarja pieniä papanoita joille rusakkokin nauraisi ja ihminen luovuttaa pettyneenä ja kärsineenä.
Jos voisin valittaa sanoisin, että perseessä on jotain vikaa kun se toimii tuolla tavalla. Jos takapuolen toimintaan voitaisiin soveltaa olemassaolevia kuluttajasuojalain yksityiskohtia pyytäisin ehdottomasti rahani takaisin, tai vaatisin rahoilleni muunlaista vastinetta.
Hyvä Jumala. Olen nyt testannut tuotettanne 40 vuotta ja todennut siinä olevan virheen olevan valmistusvirhe. Olen käyttänyt tuotetta ohjeiden mukaisesti vain yksisuuntaiseen toimintaan sekä huolehtinut siitä annettujen ohjeistuksien mukaan. Käsittääkseni tuotteen pitäisi kestää huomattavasti kauemmin kuin tuo 40 vuotta ja olenkin näin ollen mielestäni oikeutettu saamaan virheellisesti toimivan tuotteen tilalle uuden. Olen lisäksi vertaillut tuotteen toimintaa muiden samankaltaisten tuotteiden kanssa ja todennut, että tuotteet eivät ole tasalaatuisia. Näin ollen tuotantoprosessissa on mitä ilmeisimmin parannettavaa ja tähän toivoisinkin teidän kiinnittävän huomioita. Muuten olen suhteellisen tyytyväinen tuotteisiinne ja toivonkin että tuotantoprosessissa mahdollisesti ilmenevät puutteet saadaan korjattua.
Kartsa
perjantai 9. toukokuuta 2008
#5 Mutkan takaa kelloa soittavat pyöräilijät
Voisiko joku selittää minulle yhden asian. Mitä tarkoitusta palvelee käytäntö jossa pyöräilijä esimerkiksi yhdistettyä kevyenliikenteenväylää kovaa vauhtia ajaessaan soittaa niin perkeleesti kelloa juuri ennen mutkaa tai kulmaa ja lainkaan vauhtia hidastamatta sitten kääntyy ja viilettää tuon mutkan läpi? Onko tuo kellon soittaminen kuolleissa kulmissa haahuileville vastaantulijoille informaativinen ilmoitus tulevasta yhteentörmäyksestä, vai toive siitä että joku muu jossain tekisi jotain jotta pyöräilijä voisi jatkaa esteettä matkaansa? Ja mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sitten tehdä? Pitäisikö siinä soiton kuullessa, mutta pyöräilijää vielä näkemättä hypätä ojaan odottamaan ohikiitävää kahelia, vai jäädä paikoilleen odottamaan ja rukoilemaan, että pyöräilijä näkisi ajoissa ja ehtisi väistää? Ei ymmärrä tätä ihminen vaan käsittämättömän hämmästyksen vallassa hän turvautuu joko uskoon tai ryhtyy alkoholistiksi. Niin paljon vitutusta ja järkytystä em. toiminta hänessa aiheuttaa.
Ensimmäisen polkupyörää etäisesti muistuttavan konstruktion patentoi Saksalainen paroni Karl Draisin (Karl Friedrich Christian Ludwig Freiherr Drais von Sauerbronn) vuonna 1817 ja aivoitus sai nimen potkupyörä. Laitteesta puuttuivat nykyiset polkupyörän tunnusmerkit ketjut ja polkimet ja sen käytännöllisyyttä on syytä epäillä hyvinkin vahvasti. Itseasiassa laitteen käyttäjille vittuiltiin harva se päivä typerän koivilla potkimisen vuoksi ja syntyi paine keksiä jotain muuta. Kuten sitten tapahtuikin. Jos keksijä herra paroni Draisin olisi jo tuolloin tiennyt mihin hänen keksintönsä johtaa ja miten typeriä käytäntöjä hänen keksintönsä johdannaisten käyttäjät lopulta ottavat mukaan jokapäiväisiin toimintatapoihinsa, olisi hän leikannut kätensä poikki ja lopettanut keksimisen siihen paikkaan.
Niille jotka eivät kävelyä sen paremmin kuin pyöräilyäkään harrasta, mutta sen sijaan autoilevat kuvitelkoot tilannetta jossa autoilija näkyvyydeltään erinomaisesti rajoitettuun kaarteeseen tullessaan hidastamisen sijaan soittaisi hullun lailla torvea. Tällainen käytäntö tuntuu olevan nyt kovassa huudossa joidenkin itsetuhoisten pyöräilevien sarjamurhaajamielipuolien keskuudessa. Se mistä tapa on saanut alkunsa jäänee arvailujen varaan. Pyöräily itsessään on kuitenkin erinomainen keino liikkua paikasta toiseen, vähentää kasvihuonekaasuja sekä pitää kuntoa yllä. Joidenkin vanhempien vain ei olisi koskaan pitänyt ostaa kakaroileen omaa fillaria.
Voi jeesus että ihmistä vituttaa kaikki tämä tällainen.
Ensimmäisen polkupyörää etäisesti muistuttavan konstruktion patentoi Saksalainen paroni Karl Draisin (Karl Friedrich Christian Ludwig Freiherr Drais von Sauerbronn) vuonna 1817 ja aivoitus sai nimen potkupyörä. Laitteesta puuttuivat nykyiset polkupyörän tunnusmerkit ketjut ja polkimet ja sen käytännöllisyyttä on syytä epäillä hyvinkin vahvasti. Itseasiassa laitteen käyttäjille vittuiltiin harva se päivä typerän koivilla potkimisen vuoksi ja syntyi paine keksiä jotain muuta. Kuten sitten tapahtuikin. Jos keksijä herra paroni Draisin olisi jo tuolloin tiennyt mihin hänen keksintönsä johtaa ja miten typeriä käytäntöjä hänen keksintönsä johdannaisten käyttäjät lopulta ottavat mukaan jokapäiväisiin toimintatapoihinsa, olisi hän leikannut kätensä poikki ja lopettanut keksimisen siihen paikkaan.
Niille jotka eivät kävelyä sen paremmin kuin pyöräilyäkään harrasta, mutta sen sijaan autoilevat kuvitelkoot tilannetta jossa autoilija näkyvyydeltään erinomaisesti rajoitettuun kaarteeseen tullessaan hidastamisen sijaan soittaisi hullun lailla torvea. Tällainen käytäntö tuntuu olevan nyt kovassa huudossa joidenkin itsetuhoisten pyöräilevien sarjamurhaajamielipuolien keskuudessa. Se mistä tapa on saanut alkunsa jäänee arvailujen varaan. Pyöräily itsessään on kuitenkin erinomainen keino liikkua paikasta toiseen, vähentää kasvihuonekaasuja sekä pitää kuntoa yllä. Joidenkin vanhempien vain ei olisi koskaan pitänyt ostaa kakaroileen omaa fillaria.
Voi jeesus että ihmistä vituttaa kaikki tämä tällainen.
torstai 8. toukokuuta 2008
#4 Paskat elokuvakässärit
Katselin elokuvan. Ei olisi kannattanut. Rupesi vituttamaan aivan suunnattomasti se miten typerää paskaa ihmisille tehdään ja miten jonkun mielestä tämä voi oikeasti olla hyvää elokuvaa. Elokuva oli Behind Enemy Lines (Vihollisen keskellä).
Ihmisellä on näinä helppoina aikoina paljon aikaa ja vähän tehtävää. Senkun käväistään vähän töissä, tullaan pakastealtaan kautta kotiin ja työnnetään lisäaineet mikroon jossa ne muuttuvat ihmiselle kelvolliseksi ravinnoksi. Enää ei tarvitse keihäs kädessä juosta mammuttien perässä joten aikoinaan yhtenään suonistossamme virranneet adrenaliiniruiskeet jäävät saamatta. Ihminen kuitenkin kaipaa noita adrenaliiniruiskeita ja jos hän ei niitä saa, hänestä tulee Jehovan todistaja. Jotain on siis pitänyt keksiä ja tähän saumaan iskevät elokuvat, urheilu ja Unelmien poikamies.
Elokuvat ovat erinomainen keino poistua hetkeksi todellisuudesta ja saada pikkuinen adrenaliiniruikkaus. Elokuvan tärkein elementti on sen käsikirjoitus. Siitä kaikki lähtee. Käsikirjoitus on elokuvan selkäranka jonka varaan kaikki rakentuu. Kaikkia menestyneitä elokuvia yhdistää yksi yhteinen tekijä ja se on käsikirjoitus. Jos elokuva on menestynyt huonolla käsikirjoituksella on se mitä todennäköisemmin tehty Yhdysvalloissa ja tehty lähinnä Yhdysvaltalaiselle yleisölle. Toki näyttelijätyöllä ja ohjauksellakin on suuri merkityksensä, mutta nyt käsittelemme käsikirjoitusta koska em. elokuvassa se on niin suurta kuraa, että Jumalakin itkee.
En ole varma kenelle on tehty tuo katsomani Behind Enemy Lines. Sen pääosassa hölmöilee komedioista tuttu Owen Wilson sekä mitä luultavimmin jollain käsittämättömällä uhkavaatimuksella mukaan pakotettu Gene Hackman. Elokuvassa Wilsonin esittämä hävittäjälentäjä poikkeaa rutiinilennon reitiltä ja ajautuu alueelle jolla majailevat vihollisjoukot ampuvat nokkelan lentäjäsankarimme koneen tuusan paskaksi. Hymyilevä Wilson tipahtaa kirjaimellisesti vihollisten keskelle ja toinen lentäjäurpoista poistetaan päiviltä lähes saman tien. Seuraa mahdottomalta tuntuva reissu vihollislinjojen takaa omien puolelle jonka aikana mutkanenäisen näyttelijämme pitää näytellä itsensä irti kiipelistä jos toisestakin. Meininki on välillä aivan mahdotonta ja välillä jopa jännittävääkin, mutta tasaisin väliajoin katsoja tipahtaa takaisin maanpinnalle tajutessaan, että tarinaan kirjoitetut ja elokuvaan toteutetut kohtauksen ovat kuin suuri vitsi tai katsojaa aliarvioivaa ja häntä pilkkaavaa mustaa huumoria.
Miksi teollisuusalueen miinoittaneet viholliset ovat asettaneet kaikki miinansa kauas oletetun kulkureitin reunoille jolloin sankarimme voi juoksennella teennäisessä paniikissa alueen läpi saamatta haavaakaan liian kaukana olevista räjähteistä? Mistä sankarimme on hankkinut teflonpukunsa jonka avulla hän selviää tuhansien ammuksien ristitulesta? Miten on mahdollista etteivät vihulaiset kykene päättelemään sankarimme yksinäisen jalkapatikan suuntaa ja sen reittiä ja kiertämään hänen eteensä kaikkia niitä käytössä olevia moottoriajoneuvoja hyödyntäen? Miksi lähellä räjähtävä kranaatti ei lennätä sirpaleita tai tuota painevaikutusta muille kuin vihollisille? Miksi minä katsoin tämän elokuvan?
Käsittämättömät epäloogisuudet, suoranaiset virheet ja typeryydet seuraavat toinen toistaan ilman taukoja. Kaiken huippu on kuitenkin loppuun kehitelty äksöni jonka aikana sankari tekee taiturimaisia syöksyjä ja väistelee luoteja kadehdittavalla taidolla sydämeen ja tunteisiin vetoavan jylhän musiikin voimalla. Patriootit ja muut kansallismieliset ehkä saavat tällaisesta jotain irti, mutta meikäläinen ei.
Ehkä eniten paskassa kässärissä harmittaa se, että sen mukaan tehty elokuva on luotu juuri ja juuri niin kiinnostavaksi, että se on pakko katsoa loppuun. Ja oikeasti sitä on silloin vihainen itselleen. Sitä seuraa ja seuraa vastaanottimesta aistimiin tunkeutuvaa ongelmajätettä kykenemättä lopettamaan ja haukkuu saman aikaan kaikki maailman paskat käsikirjoitukset ja niiden mukaan tehdyt räkäklöntit.
Haistakaa paska kaikkien paskojen leffojen tekijät! Toivottavasti olette helvetin tyytyväisiä siitä että minun on pakko katsoa teidän paskoja elokuvianne.
Ihmisellä on näinä helppoina aikoina paljon aikaa ja vähän tehtävää. Senkun käväistään vähän töissä, tullaan pakastealtaan kautta kotiin ja työnnetään lisäaineet mikroon jossa ne muuttuvat ihmiselle kelvolliseksi ravinnoksi. Enää ei tarvitse keihäs kädessä juosta mammuttien perässä joten aikoinaan yhtenään suonistossamme virranneet adrenaliiniruiskeet jäävät saamatta. Ihminen kuitenkin kaipaa noita adrenaliiniruiskeita ja jos hän ei niitä saa, hänestä tulee Jehovan todistaja. Jotain on siis pitänyt keksiä ja tähän saumaan iskevät elokuvat, urheilu ja Unelmien poikamies.
Elokuvat ovat erinomainen keino poistua hetkeksi todellisuudesta ja saada pikkuinen adrenaliiniruikkaus. Elokuvan tärkein elementti on sen käsikirjoitus. Siitä kaikki lähtee. Käsikirjoitus on elokuvan selkäranka jonka varaan kaikki rakentuu. Kaikkia menestyneitä elokuvia yhdistää yksi yhteinen tekijä ja se on käsikirjoitus. Jos elokuva on menestynyt huonolla käsikirjoituksella on se mitä todennäköisemmin tehty Yhdysvalloissa ja tehty lähinnä Yhdysvaltalaiselle yleisölle. Toki näyttelijätyöllä ja ohjauksellakin on suuri merkityksensä, mutta nyt käsittelemme käsikirjoitusta koska em. elokuvassa se on niin suurta kuraa, että Jumalakin itkee.
En ole varma kenelle on tehty tuo katsomani Behind Enemy Lines. Sen pääosassa hölmöilee komedioista tuttu Owen Wilson sekä mitä luultavimmin jollain käsittämättömällä uhkavaatimuksella mukaan pakotettu Gene Hackman. Elokuvassa Wilsonin esittämä hävittäjälentäjä poikkeaa rutiinilennon reitiltä ja ajautuu alueelle jolla majailevat vihollisjoukot ampuvat nokkelan lentäjäsankarimme koneen tuusan paskaksi. Hymyilevä Wilson tipahtaa kirjaimellisesti vihollisten keskelle ja toinen lentäjäurpoista poistetaan päiviltä lähes saman tien. Seuraa mahdottomalta tuntuva reissu vihollislinjojen takaa omien puolelle jonka aikana mutkanenäisen näyttelijämme pitää näytellä itsensä irti kiipelistä jos toisestakin. Meininki on välillä aivan mahdotonta ja välillä jopa jännittävääkin, mutta tasaisin väliajoin katsoja tipahtaa takaisin maanpinnalle tajutessaan, että tarinaan kirjoitetut ja elokuvaan toteutetut kohtauksen ovat kuin suuri vitsi tai katsojaa aliarvioivaa ja häntä pilkkaavaa mustaa huumoria.
Miksi teollisuusalueen miinoittaneet viholliset ovat asettaneet kaikki miinansa kauas oletetun kulkureitin reunoille jolloin sankarimme voi juoksennella teennäisessä paniikissa alueen läpi saamatta haavaakaan liian kaukana olevista räjähteistä? Mistä sankarimme on hankkinut teflonpukunsa jonka avulla hän selviää tuhansien ammuksien ristitulesta? Miten on mahdollista etteivät vihulaiset kykene päättelemään sankarimme yksinäisen jalkapatikan suuntaa ja sen reittiä ja kiertämään hänen eteensä kaikkia niitä käytössä olevia moottoriajoneuvoja hyödyntäen? Miksi lähellä räjähtävä kranaatti ei lennätä sirpaleita tai tuota painevaikutusta muille kuin vihollisille? Miksi minä katsoin tämän elokuvan?
Käsittämättömät epäloogisuudet, suoranaiset virheet ja typeryydet seuraavat toinen toistaan ilman taukoja. Kaiken huippu on kuitenkin loppuun kehitelty äksöni jonka aikana sankari tekee taiturimaisia syöksyjä ja väistelee luoteja kadehdittavalla taidolla sydämeen ja tunteisiin vetoavan jylhän musiikin voimalla. Patriootit ja muut kansallismieliset ehkä saavat tällaisesta jotain irti, mutta meikäläinen ei.
Ehkä eniten paskassa kässärissä harmittaa se, että sen mukaan tehty elokuva on luotu juuri ja juuri niin kiinnostavaksi, että se on pakko katsoa loppuun. Ja oikeasti sitä on silloin vihainen itselleen. Sitä seuraa ja seuraa vastaanottimesta aistimiin tunkeutuvaa ongelmajätettä kykenemättä lopettamaan ja haukkuu saman aikaan kaikki maailman paskat käsikirjoitukset ja niiden mukaan tehdyt räkäklöntit.
Haistakaa paska kaikkien paskojen leffojen tekijät! Toivottavasti olette helvetin tyytyväisiä siitä että minun on pakko katsoa teidän paskoja elokuvianne.
tiistai 6. toukokuuta 2008
#3 Mököttävän naisen probleema
Mököttävä nainen on jotain jonka jokainen mies on jossain elämänsä vaiheessa kokenut. Se on naiseuden ilmentymä jonka olemassaolo tiedetään, mutta jota ei vielä näihin päiviin mennessä ole tieteellisesti kyetty selittämään. Mistä se tulee? Mikä on sen tarkoitus? Onko siihen olemassa toimivaa hoitomuotoa?
Mikään ei rievo niin paljon kuin nainen jonka asennosta, liikkeistä ja eleistä näkee, että tämän sisällä velloo pidätellyn suuttumuksen, pettymyksen ja harmin kiehtova soppa. Tai on yksi asia joka riepoo vieläkin enemmän ja se on se ettei tiedä kuka sen sopan on keittänyt. Se itseasiassa vituttaa aivan saatanasti. On varmasti niitäkin miehiä jotka jakavat pahan olon ja luikkivat häntä koipien välissä pitkin asuntoa ja silloin tällöin kyselevät että:
”Kulta, onko se jotain mitä olen tehnyt, tai sanonut, tai jättänyt tekemättä tai sanomatta...”
Sitten on taas meitä jotka eivät tällaiseen herkkyyteen kykene vaan haluamme tietää välittömästi mistä on kysymys ja ilman kiertelyitä. Se tuleeko sitä vastausta on sitten toinen juttu.
Ensimmäinen mököttävä nainen on luultavasti ollut jonkinlainen ilmiö jota on tultu tarkastelemaan kauempaakin. Vieläkin se aiheuttaa meille miehille siinä määrin kummastelua, että emme osaa välttämättä käyttäytyä lainkaan ilmiön lähettyvillä. Ja kuinka osaisimmekaan? Kaikki ne jotka osaavat kantava kahta X kromosomia. Meillä on tässä siis aivan erinomaisen vittumainen paradoksi jonka selvittämiseen eivät tavallisen miehen aivokapasiteetti ja resurssit riitä. Ratkaisu on varmasti olemassa. Se on tuolla jossain. Sen täytyy olla. Maailmassa on paljon ratkaisemattomia ongelmia ja loogisesti ajatellen niihin jokaiseen on olemassa ratkaisu. Mököttävän naisen probleeman ratkaisu tuntuu kuitenkin olevan yhtä mahdoton löydettävä kuin päättymättömän desimaalikehitelmän viimeinen desimaali.
Mököttävän naisen probleemalla voidaan nähdä olevan jonkinlaista evolutionista perää. Se on kenties toiminut itkun kanssa jonkinlaisena näkymättömän liekana jolla uros on lopulta saatu pysymään naaraan lähttyvillä ja osallistumaan jälkeläisten kasvattamiseen sekä pitämään huolta itse naaraasta. Ehkä se on vaikuttanut siihen että ihmissuku on niin julmetun elinkelvollinen ja sikiää pitkin planeettaa täysin hallitsemattomasti. Ilmastonmuutoksen ja resurssien vähenemisen valossa tälläinen ominaisuus alkaa kuitenkin vaikuttaa jopa itsetuhoiselta. Olemmeko nähneet vasta jäävuoren huipun siitä mihin tämä kaikki voi vielä johtaa, vai ovatko nekin kohta jo sulaneet.
Vetoankin teihin nyt kaikki planeettamme älyköt, tiedemiehet, nobelistit ja muut viisaat. Pelastakaa planeettamme ylikansoitukselta, ilmastonmuutokselta ja ruokamellakoilta. Pelastakaa sen miespuolisten asukkaiden hermot. Keksikää ratkaisu mököttävän naisen probleemaan. Olen siitä valmis jopa maksamaan.
Mikään ei rievo niin paljon kuin nainen jonka asennosta, liikkeistä ja eleistä näkee, että tämän sisällä velloo pidätellyn suuttumuksen, pettymyksen ja harmin kiehtova soppa. Tai on yksi asia joka riepoo vieläkin enemmän ja se on se ettei tiedä kuka sen sopan on keittänyt. Se itseasiassa vituttaa aivan saatanasti. On varmasti niitäkin miehiä jotka jakavat pahan olon ja luikkivat häntä koipien välissä pitkin asuntoa ja silloin tällöin kyselevät että:
”Kulta, onko se jotain mitä olen tehnyt, tai sanonut, tai jättänyt tekemättä tai sanomatta...”
Sitten on taas meitä jotka eivät tällaiseen herkkyyteen kykene vaan haluamme tietää välittömästi mistä on kysymys ja ilman kiertelyitä. Se tuleeko sitä vastausta on sitten toinen juttu.
Ensimmäinen mököttävä nainen on luultavasti ollut jonkinlainen ilmiö jota on tultu tarkastelemaan kauempaakin. Vieläkin se aiheuttaa meille miehille siinä määrin kummastelua, että emme osaa välttämättä käyttäytyä lainkaan ilmiön lähettyvillä. Ja kuinka osaisimmekaan? Kaikki ne jotka osaavat kantava kahta X kromosomia. Meillä on tässä siis aivan erinomaisen vittumainen paradoksi jonka selvittämiseen eivät tavallisen miehen aivokapasiteetti ja resurssit riitä. Ratkaisu on varmasti olemassa. Se on tuolla jossain. Sen täytyy olla. Maailmassa on paljon ratkaisemattomia ongelmia ja loogisesti ajatellen niihin jokaiseen on olemassa ratkaisu. Mököttävän naisen probleeman ratkaisu tuntuu kuitenkin olevan yhtä mahdoton löydettävä kuin päättymättömän desimaalikehitelmän viimeinen desimaali.
Mököttävän naisen probleemalla voidaan nähdä olevan jonkinlaista evolutionista perää. Se on kenties toiminut itkun kanssa jonkinlaisena näkymättömän liekana jolla uros on lopulta saatu pysymään naaraan lähttyvillä ja osallistumaan jälkeläisten kasvattamiseen sekä pitämään huolta itse naaraasta. Ehkä se on vaikuttanut siihen että ihmissuku on niin julmetun elinkelvollinen ja sikiää pitkin planeettaa täysin hallitsemattomasti. Ilmastonmuutoksen ja resurssien vähenemisen valossa tälläinen ominaisuus alkaa kuitenkin vaikuttaa jopa itsetuhoiselta. Olemmeko nähneet vasta jäävuoren huipun siitä mihin tämä kaikki voi vielä johtaa, vai ovatko nekin kohta jo sulaneet.
Vetoankin teihin nyt kaikki planeettamme älyköt, tiedemiehet, nobelistit ja muut viisaat. Pelastakaa planeettamme ylikansoitukselta, ilmastonmuutokselta ja ruokamellakoilta. Pelastakaa sen miespuolisten asukkaiden hermot. Keksikää ratkaisu mököttävän naisen probleemaan. Olen siitä valmis jopa maksamaan.
lauantai 3. toukokuuta 2008
#2 Kakaroiden kuuloelimet
Naapurin kakaroilla, omilla lapsilla ja muilla alaikäisillä on korvissa suodatin. Tämä suodatin on sellainen kapistus joka muokkaa korvaan tulevaa äänisignaalia omalla erityisellä ohjelmoidulla tavallaan ja laskee sitten lävitseen aivojen käsiteltäväksi tämän muokkautuneen signaalin. Jossain vaiheessa aikuisuuteen tullessa tämä vempele ilmeisesti poistuu luonnollista tietä tipahtaen korvavaikun mukana, tai kenties kuuloelimeen sulautuen. Tai ainakin sen toiminta heikkenee merkittävästi. Joillakin aikuisilla tämä suodatin toimii edelleen ja vieläpä erinomaisen hyvin, sillä poikkeuksiahan tietysti aina löytyy.
Tämän vittumaisen vehkeen ja kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellisesti toimivan laitteen toimintaperiaatteen voi pääpiirteissään tiivistää seuraavasti: laite toimii poistamalla kaikista korvaan tulevista komennoista, käskyistä, ohjeistuksista ja tiedonannoista kieltosanat ja muuttamalla ne näin täysin päinvastaisiksi kuin mikä oli niiden alkuperäinen merkitys. Tämä ilmeisesti huipputekniikkaa sisällään pitävä laite mahdollistaa erittäin vaikuttavan lopputuloksen. Otetaanpa pari esimerkkiä.
Esimerkki 1
Oletaan että pennulle on aamulla sanottu seuraavalla tavalla:
”Ei kavereita koulun jälkeen. Teet läksyt heti kotiin tullessasi. Ja ennen läksyjä et saa pelata pleikkaa. Onko selvä?”.
Kuitenkin kotiin tullessa tupa on täynnä vieraita räkänokkia, läksyt ovat tekemättä ja pelikonsoli huutaa olohuoneessa. Mitä on tapahtunut? Ainoa vaihtoehto on, että suodatin on muuttanut pennun korvaan tulevaa signaalia. Lapsi on siis kuullut:
”Kavereita koulun jälkeen. Et tee läksyjä heti kotiin tullessasi. Ja ennen läksyjä saat pelata pleikkaa.”
Esimerkki 2
Oletettakaamme että olemme juuri neuvonut lasta seuraavasti:
”Et saa koskea näihin suklaalevyihin etkä syödä niitä sillä ne on tarkoitettu viikonloppuna leivottavaan kakkuun.”
Parin päivän päästä levyjä etsittäessä riivatun kakara on kuitenkin käynyt penkomassa ne piiloistaan ja jättänyt folioon pari palaa ja paljon muruja. Miten tämä on mahdollista? Suodatin on jälleen tehnyt tehtävänsä. Lapsi on kuullut:
”Saat koskea näihin suklaalevyihin ja syödä ne sillä niitä ei ole tarkoitettu viikonloppuna leivottavaan kakkuun”
Kyllä on vittumainen kapistus ei voi muuta sanoa. Ja esimerkkejä on loputtomiin:
”Petaa sänkysi!”
”Siivoa huoneesi!”
”Syö ruokasi!”
”Laita TV hiljemmalle!”
”Mene ulos ja tee jotain!”
”Et sitten heitä tikalla koiraa!”
Mikään näistä komennoista ei saavuta kakaran aivoja sellaisena kuin se on sanojan suusta poistunut, vaan jokainen lause on muuttunut merkitykseltään päinvastaiseksi. Ja näin uikuttava koira juoksee pitkin pihaa tikka selässään ja yllättynyt jälkikasvu tujottaa ihmetellen että: ”Mitä nyt? Mitä minä nyt olen tehnyt?”.
Perkele!
Tämän vittumaisen vehkeen ja kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellisesti toimivan laitteen toimintaperiaatteen voi pääpiirteissään tiivistää seuraavasti: laite toimii poistamalla kaikista korvaan tulevista komennoista, käskyistä, ohjeistuksista ja tiedonannoista kieltosanat ja muuttamalla ne näin täysin päinvastaisiksi kuin mikä oli niiden alkuperäinen merkitys. Tämä ilmeisesti huipputekniikkaa sisällään pitävä laite mahdollistaa erittäin vaikuttavan lopputuloksen. Otetaanpa pari esimerkkiä.
Esimerkki 1
Oletaan että pennulle on aamulla sanottu seuraavalla tavalla:
”Ei kavereita koulun jälkeen. Teet läksyt heti kotiin tullessasi. Ja ennen läksyjä et saa pelata pleikkaa. Onko selvä?”.
Kuitenkin kotiin tullessa tupa on täynnä vieraita räkänokkia, läksyt ovat tekemättä ja pelikonsoli huutaa olohuoneessa. Mitä on tapahtunut? Ainoa vaihtoehto on, että suodatin on muuttanut pennun korvaan tulevaa signaalia. Lapsi on siis kuullut:
”Kavereita koulun jälkeen. Et tee läksyjä heti kotiin tullessasi. Ja ennen läksyjä saat pelata pleikkaa.”
Esimerkki 2
Oletettakaamme että olemme juuri neuvonut lasta seuraavasti:
”Et saa koskea näihin suklaalevyihin etkä syödä niitä sillä ne on tarkoitettu viikonloppuna leivottavaan kakkuun.”
Parin päivän päästä levyjä etsittäessä riivatun kakara on kuitenkin käynyt penkomassa ne piiloistaan ja jättänyt folioon pari palaa ja paljon muruja. Miten tämä on mahdollista? Suodatin on jälleen tehnyt tehtävänsä. Lapsi on kuullut:
”Saat koskea näihin suklaalevyihin ja syödä ne sillä niitä ei ole tarkoitettu viikonloppuna leivottavaan kakkuun”
Kyllä on vittumainen kapistus ei voi muuta sanoa. Ja esimerkkejä on loputtomiin:
”Petaa sänkysi!”
”Siivoa huoneesi!”
”Syö ruokasi!”
”Laita TV hiljemmalle!”
”Mene ulos ja tee jotain!”
”Et sitten heitä tikalla koiraa!”
Mikään näistä komennoista ei saavuta kakaran aivoja sellaisena kuin se on sanojan suusta poistunut, vaan jokainen lause on muuttunut merkitykseltään päinvastaiseksi. Ja näin uikuttava koira juoksee pitkin pihaa tikka selässään ja yllättynyt jälkikasvu tujottaa ihmetellen että: ”Mitä nyt? Mitä minä nyt olen tehnyt?”.
Perkele!
torstai 1. toukokuuta 2008
#1 Lehtipuhallin - paholaisen keksintö
Kesä on jo ovella. Tuo vittumainen vuodenaika jolloin hiki virtaa ja heikkokuntoisimmat ja vanhukset kuolevat pois häiritsemästä. Kevään myötä alkaa pihoillamme esiintyä myös jokavuotinen vitutuksenaiheemme lehtipuhallin. Tuo saatanallinen ilmiö ei tosin näin keväällä esiinny aivan yhtä voimallisesti kuin syksyisin, mutta jo yhdenkin yksilön esiintulo keväällä pilaa seuraavat kaksi viikkoa.
Lehtipuhallinhan on tällainen polttomoottoria hyödyntävä paineella ulos sisuksistaan ilmaa työntävä laite jolla reipas duunari poistaa pihoilta ja muilta julkisilta alueilta lehdet, pölyt kuin muutkin paskat. Pölyn ja paskan siirtelyyn laitteen käyttö on käsittääkseni kielletty, mutta tämähän ei duunaria haittaa. Laitetta näkyy käytettävän niin hiekan kuin lehtienkin siirtelyyn ja vaikka tarkoitus olisikin siirtää vain lehtiä niin tomu ja muut hiukkaset siirtyvät siinä samalla ihan automaattisesti. Oli siirron kohteena sitten mikä tahansa niin toimituksen aikana vähintään kuutilokilometrin suuruinen alue on elinkelvoton kaikille muille paitsi duunarille ja vähintään elämälle haitallinen seuraavan tunnin. Lisäksi meteli on niin perkeleellinen että se karkoittaa kaikki kuuloelimen omaavat nisäkkäät seuraavalle paikkakunnalle. Voi jeesus kun vituttaa.
Lehtipuhaltimen perimmäinen tarkoitus on jäänyt allekirjoittaneella hämärän peittoon. Lehdet on kyllä mahdollista kerätä muutakin työkalua ja tapaa käyttäen. Esimerkiksi harava on ihan helvetin hyvä työkalu. Taloyhtiöiden kokouksissa on kuitenkin ilmeisesti lyöty saatanasti nyrkkiä pöytään ja ääni vavisten silmät itkusta kosteina pidetty palopuhe tavallisen duunarin oikeuksista ja siitä kuinka tähän on nyt keksittävä jokin ratkaisu ja että näin ei voi enää jatkua sillä duunariparan kädet ja jalat ovat aivan rakoilla siitä tolkuttomasta edestakaisin ramppaamisesta ja haravan veivaamisesta. "LÄHTÖKOHTAMME OLKOON SE ETTÄ LEHDET ON KYETTÄVÄ KERÄÄMÄÄN SEISTEN JA TOINEN KÄSI TASKUSSA", kokouksessa on lopuksi kaikunut ja jokainen osallistuja on huomannut kyynelehtien äänestävänsä kiertävän kataloogin kalleinta BLOWJOB 5000 mallia.
Kun syksy saapuu niin otan aiheen uudelleen käsittelyyn.
Vittujen kevät!
Lehtipuhallinhan on tällainen polttomoottoria hyödyntävä paineella ulos sisuksistaan ilmaa työntävä laite jolla reipas duunari poistaa pihoilta ja muilta julkisilta alueilta lehdet, pölyt kuin muutkin paskat. Pölyn ja paskan siirtelyyn laitteen käyttö on käsittääkseni kielletty, mutta tämähän ei duunaria haittaa. Laitetta näkyy käytettävän niin hiekan kuin lehtienkin siirtelyyn ja vaikka tarkoitus olisikin siirtää vain lehtiä niin tomu ja muut hiukkaset siirtyvät siinä samalla ihan automaattisesti. Oli siirron kohteena sitten mikä tahansa niin toimituksen aikana vähintään kuutilokilometrin suuruinen alue on elinkelvoton kaikille muille paitsi duunarille ja vähintään elämälle haitallinen seuraavan tunnin. Lisäksi meteli on niin perkeleellinen että se karkoittaa kaikki kuuloelimen omaavat nisäkkäät seuraavalle paikkakunnalle. Voi jeesus kun vituttaa.
Lehtipuhaltimen perimmäinen tarkoitus on jäänyt allekirjoittaneella hämärän peittoon. Lehdet on kyllä mahdollista kerätä muutakin työkalua ja tapaa käyttäen. Esimerkiksi harava on ihan helvetin hyvä työkalu. Taloyhtiöiden kokouksissa on kuitenkin ilmeisesti lyöty saatanasti nyrkkiä pöytään ja ääni vavisten silmät itkusta kosteina pidetty palopuhe tavallisen duunarin oikeuksista ja siitä kuinka tähän on nyt keksittävä jokin ratkaisu ja että näin ei voi enää jatkua sillä duunariparan kädet ja jalat ovat aivan rakoilla siitä tolkuttomasta edestakaisin ramppaamisesta ja haravan veivaamisesta. "LÄHTÖKOHTAMME OLKOON SE ETTÄ LEHDET ON KYETTÄVÄ KERÄÄMÄÄN SEISTEN JA TOINEN KÄSI TASKUSSA", kokouksessa on lopuksi kaikunut ja jokainen osallistuja on huomannut kyynelehtien äänestävänsä kiertävän kataloogin kalleinta BLOWJOB 5000 mallia.
Kun syksy saapuu niin otan aiheen uudelleen käsittelyyn.
Vittujen kevät!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
