#29 Tobe Hooperin Mortuary

Katselen paljon elokuvia. Itseasiassa katselen niitä aivan liikaa. Usein sitä kykenee päättelemään jo elokuvan kannesta onko kyseinen tuote katsomisen arvoinen vai ei. Joskus taas hälytyskellot eivät soi riittävän voimakkaasti. Kuten joku nokkela on jo ehkä otsikosta päätellytkin, niin olen katsonut elokuvan Mortuary. Elokuva on Tobe Hooperin, tuon Teksasin Moottorisahamurhien ja Poltergeistin tekijän DVD:n kansitietojen mukaan vuonna 2005 ulostama pökäle. DVD:n kansiselostukset eivät hyvää lupaa sillä sen lisäksi että siinä kehuskellaan edellämainituilla kahdella tuhat vuotta sitten valmistuneella mestariteoksella, niin kanteen on myös lämäisty jonkun Michael J. Heinin arvostelu jossa väitetään Mortuaryn olevan Tobe Hooperin parhaita elokuvia. Tosi uskottavaa. Kaikesta huolimatta halusin ottaa riskin ja kokeilla mitä mestarilla olisi nykyään tarjolla. Seuraava teksti tulee pitämään juonipaljastuksia.

Ihan ensimmäiseksi näemme pikkutytön istumassa autossa nalle sylissään. Tyttö vaikuttaa hieman yli kymmenvuotiaalta, mutta on meikattu huoran näköiseksi. Tobe setä taitaakin olla aikamoinen pervo. Sen lisäksi että tyttö näyttää huoralta hän on myös todella paska näyttelijä. Hyvin pian käy selväksi että tässä on nyt perhe aloittamassa uutta elämäänsä ja toiveikkaana matkalla kohti uutta alkua ja tulevaisuutta. Auto saapuu paskaiselle pihalle ränsistyneen hautaustoimiston eteen jossa kepin kanssa klenkkaava ja tauotta mielipuolisesti naureskeleva mieshenkilö ottaa heidät vastaan. Tässä vaiheessa henkiöhahmojen yliampuvuus läimii kasvoille kuin viikon vanha haiseva lahna. Hullun lailla ja saatanan ärsyttävästi hekottelevan hepun kertoessa rakennuksen tilasta porukka tutkii keittiötä ja käy ilmi että vankien olisi pitänyt tulla laittamaan paikkoja kuntoon ja siivoamaan, mutta että rakennuksessa olevien kemikaalien takia vankeja ei kuitenkaan voitu käyttää. Mitä vittua? Ja tällaiseen kemikaaleilla kyllästettyyn puolivalmiiseen siivoamattomaan paikkaan tuodaan asumaan huoran näköinen pieni lapsi! Lastensuojeluliitto! Unisef! Joku! Help!

Käsikirjoittajat ovat siis päättäneet että perheen on tarkoitus kunnostaa ränsistynyt hautaustoimisto. Paikkoja kuitenkaan sen kummemmin siivoamatta perheen äiti tulevana hautausurakoitsijana ja nokkelana naisena varastoi ruokatarvikkeita samaan tilaan missä ruumiit käsitellään. Ilmeisesti ruumiden käisittely on varsin energiaa kuluttavaa puuhaa tai sitten äidillä ei ole mitään käsitystä siitä mihin hän on ryhtymässä. Jälkimmäisen selityksen puolesta puhuu se, että ruumita käsitellessään äiti lukee suoritettavien toimenpiteiden ohjeet kuvakirjasta ja aina toimenpidettä suorittaessaan asettaa kirjan avonaisena ruumiin päälle odottamaan. Tämä on jo niin urpoa että katsoja alkaa tuntea jälleen pientä toivoa elokuvan suhteen, sillä mitään tämän typerämpää tämä kikkare tuskin tulee enää tarjoamaan ja se on jo jotain. Tosi ”hassu” tilanne koetaan kun hautausurakoitsijamme yrittää pumpata ruumiin valtimoista sisään ilmeisesti jonkinlaista säilöntäainetta. Litku ei tahdo oikein lähteä liikkeelle mutta onneksi kirjassa lukee että painetta pitää lisätä. Huonosti kiinnitetyt letkut kuitenkin irtoavat ja vihreää myrkkyä ja verta alkaa roiskua hautausurakoitsijamme päälle ja itseasiassa ihan joka puolelle. He he!

Kaiken kruunaa aivan rakennuksen takapihalle sijoitettu hautausmaa ja jos sinne pimeällä menee voi olla varma että kovat äänet joka puolella vilahtelevat varjot täyttävät aistit. TODELLA nokkelaa Tobe. Nuo kovat äänet ja yllättäen voimistuva musiikki takaavat sen että katsojalle ei missään vaiheessa jää epäselväksi milloin pitää olla varuillaan ja milloin pitää säikähtää. Pieniä mokia on myös tasaisesti sijoiteltu pitkin elokuvaa. Esimerkiksi kun hautausmaalle yöllä tunkeutunut porukka alkaa sotkea spraymaaleilla muistomerkkejä ja patsaita ja näitä sitten taskulampunvalossa tarkastellaan, niin osa sotkuista onkin yllättäen poissa. Leikkaspöydän ääressä on ilmeisesti tullut hätä kun on huomattu että tämä ja tämä kohtaus puuttuvat kokonaan ja että jostain pitää saada kuvaustiimi hoitamaan nuo kuvat purkkiin. Tehtävään valitulla kuvaustiimillä ei tietenkään ole ollut mitään käsitystä siitä mitä edellisessä kohtauksessa on näytetty.

Mainitsinko muuten että perheen tytön rooliin valittu huoran näköiseksi meikattu pikkulikka on aivan perkeleen huono näyttelijä. Itseasiassa KAIKKI ovat huonoja, mutta tuon pikkukakara vie tekonauruirvistyksineen ehdottomasti voiton kaikista. Tämän lisäksi käsikirjoitus on niin surkea että itku on lähellä ja juonen ja jännityksen kehittelyn suhteen ohjaaja on ollut täydellisen kuutamolla. Kuvakulmat ja kohtauksiin sijoitellut hahmot ovat kuin 3 vuotiaan piirustuksista ja itseasiassa elokuvan yleinen ote on yhtä taidokasta kuin jos kuvauksesta ja ohjauksesta olisi ollut vastuussa lauma mielisairaita simpansseja.

Älä katso tätä elokuvaa. Se on samaa ydinjätettä alusta loppuun. Ihan kokonaan.

#28 Radiokanavan säätäminen

Voi perkele että voi ihmistä riepoa turha ja pieni asia. Riepoo niin että tekisi mieli repiä korvat päästä, kuivata ne ja syöttää naapurin susikoiralle. Minulla on nimittäin työhuoneessani radio. Sitä on mukava kuunnella työn ohessa ja leppoisan paikallisradion puheohjelmien ja musiikkiesitysten lomassa työnteko sujuu kuin itsestään. Tuolla paholaisen välikappaleella on kuitenkin yksi äärimmäisen vittumainen ominaisuus ja se on tapa jolla radio aivan yllättäen saattaa aloittaa hyvin kuuluneen kanavan kohdalla perkeleellisen rutinan ja sihinän. Ominaisuus sinänsä on normaali ja vastaaville laitteille varsin tyypillinen ja johtuu luultavasti jostain niinkin "normaalista" kuin auringonpilkut, pilvet, huono sää, paksut seinät, mieliala, kuun asento, kiinalaisten lukumäärä ja USAn Irakin vierailu.

Aikaisemmin radioni oli sellainen vanhanaikaisella analogisella pyöreällä kanavanhakunapilla varustettu malli jota vääntämällä kanavat vaihtuvat tyyliin psssshhhkss.... kotka rankki....psskhssshhhh.... ohutta yläpilveä.... shhshhhhhh.... kekkonen, kekkonen, kekkonen..... pshhhhhshhkshhh.... ja koskaan se saatanan kanava ei ollut ihan täsmälleen kohdallaan. Sitten hankin digitaalisella virittimensäädöllä varustetun mallin ja kuvittelin kaiken olen hyvin, mutta paskanmarjat.

Kaikista vittumaisinta on se, kun yrittää säätää kanavaa ja antennia paremman kuuluvuuden toivossa ja kun siirtyy laitteen lähelle niin kanava alkaakin yllättäen kuulua aivan hyvin. No miten helvetissä sitä voi silloin enää säätää? Sitten kun ottaa hieman etäisyyttä niin rutina ja sihinä voimistuvat jälleen, mutta silloin ollaan jo liian kaukana koko laitteesta. Perkele että tämä kaikki ärsyttää ja joku kerta minä vielä heitän se paskalaitteen ikkunasta parkkipaikalle.