Pierut voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan: niihin jotka tulevat ulos yksin ja niihin jotka tulevat ulos varren kanssa. Koska ikinä ei voi olla varma siitä tuleeko pieru yksin vai kaksin johtaa tämä siihen päätelmään, että pierut ovat epäluotettavia. Epäluotettava pieru taas on suorastaan perseestä.
Pieruhan on näkymätöntä paskaa. Se on suoleen kuolleen paskan haamu joka viimeisellä matkallaan kulkee pimeän tunnelin läpi kohti valoa ja lopulta perille päästyään muuttuu varsinaiseksi pieruksi taivaalle leviten ja jättäen jälkeensä vain hajun. Silloin tällöin kuitenkin käy niin, että pieru ei halua päästää irti maallisesta olomuodostaan, vaan ulos tullessaan raahaa mukanaan ektoplasmamaisen kehonsa. Näin kun tapahtuu on hauskaa kaikilla muilla paitsi yhdellä.
Pieruun luottaminen ei tee ihmisestä optimistia vaan tyhmän. Tämän oppii viimeistään silloin kun pierun lisäksi kalsareihin pamahtaa kasa paskaa juuri silloin kun on ystäviensä kanssa viettämässä iltaa ulkona ja tarkoitus oli vain käydä kusella. Naisilla vastaavaa ongelmaa ei ole. Heillä kun peräpää osoittaa esteettömästi aivan oikeaan suuntaa jo valmiiksi ja jos vedenheiton ohessa sattuu tulemaan muutakin niin sinne ne solahtavat samaan paikkaan. Tämäkin on siis vain meille miehille jonkin suuremman jumalvoiman määräämä vitsaus. Jotta kiitoksia vaan vitusti siitäkin.
Sanotaan, että älykäs selviää tilanteesta johon viisas ei edes joudu. Pieruihin tämä pätee siten että jos on vähänkään epäilystä ulostulevan tavaran olomuodosta, niin älykäs yrittää tuhnua kun taas viisas pidättelee. Tyhmä taas päräyttää pierunsa ulos täysin ilman kontrollia ja lopputulos voikin sitten olla lähes mitä tahansa.
Maailmassa pärjää hyvin kun muistaa kolme sääntöä:
1.Älä juokse saksien kanssa
2.Älä syö keltaista lunta
3.Älä luota pieruihin
Tsekkaa myös Kova paska.
lauantai 27. syyskuuta 2008
tiistai 23. syyskuuta 2008
#26 Lintukodon mureneminen
Suomi ei ole enää se lintukoto jollaiseksi olemme sen joskus mielikuvissamme kuvitelleet. Tämä on viime vuosina käynyt hyvinkin selväksi ja sen ovat meille opettaneet niin Pekka-Eric Auvinen, Matti Juhani Saari kuin Petri Gerdt. Se mikä saa nuoren ihmisen repeämään sisäisesti ja tappamaan väkivaltaisesti useita ihmisiä on jäänyt toistuvasti hyvin epäselväksi. Tekijän omaiset, uhrien omaiset ja itse kohtaamisesta hengissä säilyneet ovat jääneet vaille vastauksia joiden saaminen olisi tärkeää paranemisprosessin kannalta. Oli syy sitten yhteiskunnassa, lapsuudessa, vanhempien kasvatusmetodeissa, omissa turhatumissa ja pettymyksissä, liian helposti saatavilla olevissa aseissa tai tähtien asennoissa, niin yksi asia on selvää; me haluamme kiihkeästi että tuo syy on olemassa. Helpointa on väittää aselain olevan viallinen, vaikeampaa taas on myöntää että lapset ja nuoret ovat henkisesti hajoamassa. Se kun on meistä kaikista eikä vain päättäjistä kiinni.
1001ajv ottaa syvästi osaa 23.9.2008 Kauhajoella tapahtuneen kouluammuskelun uhrien omaisten, sekä tekijän omaisten suruun.
1001ajv ottaa syvästi osaa 23.9.2008 Kauhajoella tapahtuneen kouluammuskelun uhrien omaisten, sekä tekijän omaisten suruun.
perjantai 19. syyskuuta 2008
#25 BB
Pieni tarkennus näin alkuun: BB:llä tässä tarkoitetaan Big Brother nimistä tosiTV ohjelmaa, ei Brigitte Bardot nimistä näyttelijämallia.
Muistan joskus vuosia sitten katselleeni jotain saksalaista kanavaa jolta tuli käsittämätöntä ohjelmaa jossa ihmiset ottivat aurinkoa pienellä piha-alueella ja kävivät keskenään täysin mitäänsanomatonta ja epätärkeää keskustelua. Epätärkeää sillä tavalla, että kun elokuvassa tai TV-sarjassa joku sanoo jotain, niin sillä on oikeasti jotain merkitystä itse elokuvan ja sen juonen kannalta. Tässä näkemässäni järjettömältä tuntuvassa esityksessä jutustelu ei johtanut yhtään mihinkään ja tuon tylsän small talkin lisäksi ohjelman kamerakulmat olivat täysin staattisia ja kohtaukset tolkuttoman ylipitkiä. Mitään ei tapahtunut pitkää aikaan ja minä en ymmärtänyt mistään mitään.
Nykyään tuo suomeenkin rantautunut formaatti tahkoo luultavasti miljoonia tuottajilleen ja saa iltapävälehdetkin kommentoimaan tapahtumiaan. Ohjelmaan osallistujista tulee ainakin hetkeksi julkkiksia ja parhaassa tapauksessa he saavat jopa töitä samalta kanavalta jolla showta esitetään. Jonkinlaisesta yhteiskunnallisesta alennustilasta tämän täytyy olla varoitus.
Mikä tuossa sitten vituttaa? Siinä vituttaa se, että minä en voi olla katsomatta sitä. Minä kykenen arvostelemaan sitä, näkemään sen puutteet ja todellisuuden jota se heijastaa ja siitä huolimatta minun on pakko sitä katsoa. Se on kuin huume jonka haittavaikutukset tuntee mutta jota ei voi olla käyttämättä. Säälittävää mutta totta. Olen osa sitä viihdeketjua jota olen aina inhonnut ja tulen aina inhoamaan.
Lopuksi BB vitsi. Vitsi EI kerro tosiTV ohjelmasta nimeltä Big Brother.
Nainen halusi yllättää miehensä tämän syntymäpäivänä ja koska mies oli kova Brigitte Bardot fani tatuoi hän pakaroihinsa kirjaimet BB. Toiseen pakaraan toisen B:n ja toiseen toisen B:n. Illalla sängyssä valojen sammuttamisen jälkeen nainen ehdotti seksiä ja kujersi miehelleen vielä haluavansa takaa päin. Nainen kävi pimeässä kontilleen miehensä eteen ja juuri kun mies oli asettunut asemiin naisen taakse sytytti tämä valot. "Hyvää Syntymäpäivää!" nainen sanoi ja pyllisti miehelleen rehevät pakarat levällään. Mies katseli hetken edessään leviävää näkyvä ja kysyi sitten hieman hämmentyneenä: "Kuka hiton Bob?"
Muistan joskus vuosia sitten katselleeni jotain saksalaista kanavaa jolta tuli käsittämätöntä ohjelmaa jossa ihmiset ottivat aurinkoa pienellä piha-alueella ja kävivät keskenään täysin mitäänsanomatonta ja epätärkeää keskustelua. Epätärkeää sillä tavalla, että kun elokuvassa tai TV-sarjassa joku sanoo jotain, niin sillä on oikeasti jotain merkitystä itse elokuvan ja sen juonen kannalta. Tässä näkemässäni järjettömältä tuntuvassa esityksessä jutustelu ei johtanut yhtään mihinkään ja tuon tylsän small talkin lisäksi ohjelman kamerakulmat olivat täysin staattisia ja kohtaukset tolkuttoman ylipitkiä. Mitään ei tapahtunut pitkää aikaan ja minä en ymmärtänyt mistään mitään.
Nykyään tuo suomeenkin rantautunut formaatti tahkoo luultavasti miljoonia tuottajilleen ja saa iltapävälehdetkin kommentoimaan tapahtumiaan. Ohjelmaan osallistujista tulee ainakin hetkeksi julkkiksia ja parhaassa tapauksessa he saavat jopa töitä samalta kanavalta jolla showta esitetään. Jonkinlaisesta yhteiskunnallisesta alennustilasta tämän täytyy olla varoitus.
Mikä tuossa sitten vituttaa? Siinä vituttaa se, että minä en voi olla katsomatta sitä. Minä kykenen arvostelemaan sitä, näkemään sen puutteet ja todellisuuden jota se heijastaa ja siitä huolimatta minun on pakko sitä katsoa. Se on kuin huume jonka haittavaikutukset tuntee mutta jota ei voi olla käyttämättä. Säälittävää mutta totta. Olen osa sitä viihdeketjua jota olen aina inhonnut ja tulen aina inhoamaan.
Lopuksi BB vitsi. Vitsi EI kerro tosiTV ohjelmasta nimeltä Big Brother.
Nainen halusi yllättää miehensä tämän syntymäpäivänä ja koska mies oli kova Brigitte Bardot fani tatuoi hän pakaroihinsa kirjaimet BB. Toiseen pakaraan toisen B:n ja toiseen toisen B:n. Illalla sängyssä valojen sammuttamisen jälkeen nainen ehdotti seksiä ja kujersi miehelleen vielä haluavansa takaa päin. Nainen kävi pimeässä kontilleen miehensä eteen ja juuri kun mies oli asettunut asemiin naisen taakse sytytti tämä valot. "Hyvää Syntymäpäivää!" nainen sanoi ja pyllisti miehelleen rehevät pakarat levällään. Mies katseli hetken edessään leviävää näkyvä ja kysyi sitten hieman hämmentyneenä: "Kuka hiton Bob?"
#24 Kutiava kantapää
Keskivertomiehen ihon pinta-ala on noin 1,5-2 m2 joka on senteiksi muunnettuna 15 000 - 20 000 cm2. Jos kutiavan ihoalueen pinta-ala on noin 5 cm2, niin näitä alueita mahtuu rotevan miehen karvaiselle ja paksulle iholle 4000 kpl. Siis 4000! Ei siis mikään ihme, että jostain löytyy jatkuvasti alue jota kutittaa.
Kutiavan kantapään ongelma on siinä, että kantapää on niin julmetun kaukana käsistä, usein tehokkaasti suojattu, monesti liikkeessä ja monta milliä paksun ihon ympäröimä. Oletetaan että kantapää alkaa kutista kävellessä. Kiire on niin kuin aina, jalat ovat toiminnassa ja eteenpäin pitäisi päästä. Yht'äkkiä tuo jalan pikku möhkäle alkaa lähettää aivolle kuti kuti signaaleja, mutta miten helvetissä ruuhkassa ja liikkeessä voi kengän pois ottaa? Sitä yrittää iskeä jalkaansa maahan hieman voimakkaammin ja kiertää samalla kantapäätä kengänpohjaa vasten. Lopputulos vituttaa enemmän kuin helpottaa.
Hieman paremmalla tuurilla kutiaminen alkaa esimerkiksi kokouksessa. Tällöin voi rauhallisesti ja ajan kanssa hinkuttaa jalkapohjaansa kenkää vasten ja kenties huomaamatta jopa työntää sormensa kengän sisään. Tulos ei ole yhtä laiha kuin kävellessä, mutta kaukana tyydyttävästä.
Parasta tietysti on jos kutiaminen alkaa vaikka kotioloissa. Tällöin kantapäähän pääsee kunnolla käsiksi ja sukankin saa pois, jolloin jos sormien kynnet eivät ole täysin syöty voi aloittaa reilun rapsuttelun. Mutta voi perkele! Kantapään nahka on tarkoituksella paksua ja paksua on myös sen orvaskesi. Muutaman raavintavedon jälkeen kaikkien sormien kynnenaluset ovat täynnä kantapään kuollutta ihosolukkoa. Raapimista ei voi kuitenkaan lopettaa kesken, sillä kantapää osaa olla kutiamisen suhteen sitkeä pirulainen.
Lopulta kun kutiaminen on helpottanut on tunne kuin olisi juonut tai syönyt liikaa. Tarve on tyydytetty, mutta olo on vastenmielinen. Sormet ja kynnet ovat paskaiset ja puutuneet ja jos hyvin käy niin seuraavaksi alkavat kutista silmät.
Kutiavan kantapään ongelma on siinä, että kantapää on niin julmetun kaukana käsistä, usein tehokkaasti suojattu, monesti liikkeessä ja monta milliä paksun ihon ympäröimä. Oletetaan että kantapää alkaa kutista kävellessä. Kiire on niin kuin aina, jalat ovat toiminnassa ja eteenpäin pitäisi päästä. Yht'äkkiä tuo jalan pikku möhkäle alkaa lähettää aivolle kuti kuti signaaleja, mutta miten helvetissä ruuhkassa ja liikkeessä voi kengän pois ottaa? Sitä yrittää iskeä jalkaansa maahan hieman voimakkaammin ja kiertää samalla kantapäätä kengänpohjaa vasten. Lopputulos vituttaa enemmän kuin helpottaa.
Hieman paremmalla tuurilla kutiaminen alkaa esimerkiksi kokouksessa. Tällöin voi rauhallisesti ja ajan kanssa hinkuttaa jalkapohjaansa kenkää vasten ja kenties huomaamatta jopa työntää sormensa kengän sisään. Tulos ei ole yhtä laiha kuin kävellessä, mutta kaukana tyydyttävästä.
Parasta tietysti on jos kutiaminen alkaa vaikka kotioloissa. Tällöin kantapäähän pääsee kunnolla käsiksi ja sukankin saa pois, jolloin jos sormien kynnet eivät ole täysin syöty voi aloittaa reilun rapsuttelun. Mutta voi perkele! Kantapään nahka on tarkoituksella paksua ja paksua on myös sen orvaskesi. Muutaman raavintavedon jälkeen kaikkien sormien kynnenaluset ovat täynnä kantapään kuollutta ihosolukkoa. Raapimista ei voi kuitenkaan lopettaa kesken, sillä kantapää osaa olla kutiamisen suhteen sitkeä pirulainen.
Lopulta kun kutiaminen on helpottanut on tunne kuin olisi juonut tai syönyt liikaa. Tarve on tyydytetty, mutta olo on vastenmielinen. Sormet ja kynnet ovat paskaiset ja puutuneet ja jos hyvin käy niin seuraavaksi alkavat kutista silmät.
Välihuomioita osa 7
Tähän mennessä vitutuksen aiheista on tullut juttua enemmän kuin sudelta paskaa. Tähän tulee nyt muutos. Seuraavaksi käsitellään muutama kevyt ja nopeasti pureskeltava vitutus eikä niihin tuhlata bittitilaa muutamaa riviä enempää. Olkaa hyvät, seuraavaksi sarja pikavitutuksia.
torstai 18. syyskuuta 2008
#23 Tietotekniikka
Kuinka voikaan jumalauta yksi asia saada otsasuonet pullistelemaan kuin tukittu puutarhaletku, hermot ratkeamaan miljooniksi pillunpäreiksi ja sulakkeet ja hihat palamaan sellaisella roihulla, että alkusammutustyöt voi suosiolla jättää väliin ja niiden sijasta soittaa suoraan palokunnan kaikki sammutusyksiköt kerralla sammuttamaan tietotekniikan edessä henkisen kiinailmiön kokenutta ihmispoloa?
Ensimmäiset kotimikrot tulivat markkinoille 80-luvun alkupuoliskolla. Vic20 oli ihan saatanan kova juttu jolla mainosten mukaan rakennettiin Rooma päivässä ja lopuksi poistettiin vielä syöpä ihmiskunnan vitsauksena ja kehitettiin tähtienvälinen matkustus. Itse sain oman koneeni järkyttävällä määrällä kitinää, ruinausta, rukoilua ja käsittämättömiä sepustuksia ja esitelmiä siitä kuinka tietokonetta voi koko perhe käyttää ja äitikin voi sille tallentaa kaikki sekalaiset eri lipuilla ja lapuilla olevat ruokareseptinsä. Pettymys oli suunnaton kun paskalaite ei tehnytkään yhtään mitään ilman ohjelmia ja ainoa mitä sain aikaiseksi oli virheilmoitus ”Syntax Error”. Jos joku asia on syöpynyt noilta ajoita mieleen niin se on juuri tuo perkeleen virheilmoitus joka kertoo että annetussa komennossa on ollut niin sanottu kieliopillinen virhe. Ensimmäiset yhteiset kollektiiviset hermojen menettämiset koettiin suomalaisissa kodeissa parin joulun aikana vuosina -81 ja -82 kun pukin lähdön jälkeen pienessä maistissa olevat isät yrittivät saada perheen pilteille ostettua tiekonetta toimimaan. Sen jälkeen hermojen menettämisiä on tapahtunut enemmän kuin lääkäri määrää.
Paljon on muuttunut vajaassa 30 vuodessa. Tällä hetkellä kotitietokone kykenee jo oikeasti melkoisiin suorituksiin, vaikka seuraavien 30 vuoden kuluttua näille vehkeille tullaan aivan varmasti nauramaan vedet silmissä. Vaikka laitteiden suorituskyky jatkuvasti kehittyykin ja niiden käyttömahdollisuudet monipuolistuvat ja ne helppokäyttöistyvät entisestään, niin yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään ja se on vitutus. Tuo ajoittain tietoteknisen laitteen käytön aikana ilmenevä inhimillinen tunne on nämä vuosikymmenet pysynyt suurin piirtein samana, ellei jopa kasvanut ja mikä mielenkiintoista, niin laitteiden teknisen edistyneisyyden vaikutus tuon tunteen esiintymistiheyteen on ollut käytännössä olematon. Oli laite miten edistynyt tahansa se on silti potentiaalinen vitutuksen aiheuttaja joko epäloogisella, liian loogisella, järjettömällä, väärällä tai väärässä paikassa oikealla toiminnallaan.
On hienoa, että tietotekniikankin kanssa voi vielä johonkin luottaa ja että se jokin sattuu vielä olemaan jotain niin perin juurin tunteista kumpuavaa. Vitutus ei myöskään koskaan tule kuolemaan, sillä se on ikuista vaikka sen kantaja kuolisikin. Globaalin ydinsodan tuhkasta rottien ja torakoiden kanssa nousee armoton vitutus eikä se ei kuole suurimmastakaan mahdollisesta säteilyannoksesta, vaan jää elämään ja odottamaan että jokin jäljellejäänyt laji kehittää jonkinasteisen älyn jääden sitten tämän eliölajin päähän asumaan.
Mutta palataanpa niihin tietokoneisiin. Jos ei lasketa pelaamista, musiikin kuuntelua, elokuvien katselua, laitonta netistä lataamista, laitonta nettiin jakamista ja vain tyhjänpäiväistä ja tarkoituksetonta koneella nysväämistä, niin kyllä noista laitteista jotain hyötyäkin on. Tiedon tallentaminen, sen hakeminen ja jakaminen kaikkien saataville on mullistunut muutamassa vuodessa. Muistan vielä ajan jolloin tietoa saadakseen joutui sitä joltain kysymään tai pahimmassa tapauksessa jopa kipaisemaan kirjastossa. Siellä sitten ajan kanssa haettiin sitä oikeaa teosta, plarattiin kortistoja ja konsultoitiin kirjastontätiä. Lopulta kirja ja itse tieto löytyi, tai sitten ei. Nykyään taas ei tarvitse kuin avata internetyhteys ja jo tunkee informaatiota silmät ja korvat täyteen. Tai tunkee jos jumalat suovat, yhteys pelaa, käyttöjärjestelmä tämän sallii ja on muistanut aamulla kopauttaa kolme kertaa kengänkantoja yhteen samalla silmiä räpsytellen, käsiä pyöritellen ja persettä heilutellen.
Pikku hiljaa tietotekninen laite alkaa muuttua osittain tai jopa kokonaan itsetarkoitukseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tietokoneesta on tulossa laite joka on olemassa vain itsensä vuoksi ja siihen kehitetään ominaisuuksia joilla ei ole mitään oikeasti järkevää tai tuottavaa tarkoitusta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat kaikki nykykäyttöjärjestelmiin luodut graafiset ilmentymät ja upeat tehosteet jotka ovat kuin karkki joka kyllä maistuu hyvältä, mutta siihen se sitten jääkin. Tehosteet ja graafiset upeudet hyvin harvoin auttavat saavuttamaan tietotekniselle laitteelle määritettyä varsinaista päämäärää, ellei päämäärä sitten ole ruudulla kieppuvan hypnoottisen ruudunsäästäjän tuijottaminen.
Vitutus tietoteknistä laitetta kohtaan syntyy siitä kun laite ei toimi halutulla tavalla ja syy siihen miksi tietotekninen laite toimii epätäydellisesti johtuu taas siitä, että sen on suunnitellut epätäydellinen ihminen. Ihminen on siis tietämättään vihainen ja vittuuntunut itseensä ja näin jälleen ympäri käydään ja yhteen tullaan.
Tämä viimeisen kappaleen haluan omistaa niille joista tämä kaikki alkoi. Tämä kappale on omistettu sille perkeleen käärmeensikiölle joka keksi ensimmäisen puolijohteen. Kiitos sinulle tästä kaikesta ja korkeasta verenpaineestani. Kiitos siitä, että saan oman koneeni lisäksi hoitaa kuntoon kaikkien muidenkin koneet. Kiitos siitä että kaikki aikani menee näiden laitteiden kanssa eikä minulla ole muuta elämää. Kiitos siitä että luultavasti kuolen nuorena kun viimeinen vitutus saa sydämeni lyömään tyhjää ylisuuren adrenaliinisyöksyn vaikutuksesta. Kiitos myös sinulle joka meille Dos ja Windows käyttöjärjestelmän toit ja kiitos myös Officen juttelevasta klemmarista.
Ensimmäiset kotimikrot tulivat markkinoille 80-luvun alkupuoliskolla. Vic20 oli ihan saatanan kova juttu jolla mainosten mukaan rakennettiin Rooma päivässä ja lopuksi poistettiin vielä syöpä ihmiskunnan vitsauksena ja kehitettiin tähtienvälinen matkustus. Itse sain oman koneeni järkyttävällä määrällä kitinää, ruinausta, rukoilua ja käsittämättömiä sepustuksia ja esitelmiä siitä kuinka tietokonetta voi koko perhe käyttää ja äitikin voi sille tallentaa kaikki sekalaiset eri lipuilla ja lapuilla olevat ruokareseptinsä. Pettymys oli suunnaton kun paskalaite ei tehnytkään yhtään mitään ilman ohjelmia ja ainoa mitä sain aikaiseksi oli virheilmoitus ”Syntax Error”. Jos joku asia on syöpynyt noilta ajoita mieleen niin se on juuri tuo perkeleen virheilmoitus joka kertoo että annetussa komennossa on ollut niin sanottu kieliopillinen virhe. Ensimmäiset yhteiset kollektiiviset hermojen menettämiset koettiin suomalaisissa kodeissa parin joulun aikana vuosina -81 ja -82 kun pukin lähdön jälkeen pienessä maistissa olevat isät yrittivät saada perheen pilteille ostettua tiekonetta toimimaan. Sen jälkeen hermojen menettämisiä on tapahtunut enemmän kuin lääkäri määrää.
Paljon on muuttunut vajaassa 30 vuodessa. Tällä hetkellä kotitietokone kykenee jo oikeasti melkoisiin suorituksiin, vaikka seuraavien 30 vuoden kuluttua näille vehkeille tullaan aivan varmasti nauramaan vedet silmissä. Vaikka laitteiden suorituskyky jatkuvasti kehittyykin ja niiden käyttömahdollisuudet monipuolistuvat ja ne helppokäyttöistyvät entisestään, niin yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään ja se on vitutus. Tuo ajoittain tietoteknisen laitteen käytön aikana ilmenevä inhimillinen tunne on nämä vuosikymmenet pysynyt suurin piirtein samana, ellei jopa kasvanut ja mikä mielenkiintoista, niin laitteiden teknisen edistyneisyyden vaikutus tuon tunteen esiintymistiheyteen on ollut käytännössä olematon. Oli laite miten edistynyt tahansa se on silti potentiaalinen vitutuksen aiheuttaja joko epäloogisella, liian loogisella, järjettömällä, väärällä tai väärässä paikassa oikealla toiminnallaan.
On hienoa, että tietotekniikankin kanssa voi vielä johonkin luottaa ja että se jokin sattuu vielä olemaan jotain niin perin juurin tunteista kumpuavaa. Vitutus ei myöskään koskaan tule kuolemaan, sillä se on ikuista vaikka sen kantaja kuolisikin. Globaalin ydinsodan tuhkasta rottien ja torakoiden kanssa nousee armoton vitutus eikä se ei kuole suurimmastakaan mahdollisesta säteilyannoksesta, vaan jää elämään ja odottamaan että jokin jäljellejäänyt laji kehittää jonkinasteisen älyn jääden sitten tämän eliölajin päähän asumaan.
Mutta palataanpa niihin tietokoneisiin. Jos ei lasketa pelaamista, musiikin kuuntelua, elokuvien katselua, laitonta netistä lataamista, laitonta nettiin jakamista ja vain tyhjänpäiväistä ja tarkoituksetonta koneella nysväämistä, niin kyllä noista laitteista jotain hyötyäkin on. Tiedon tallentaminen, sen hakeminen ja jakaminen kaikkien saataville on mullistunut muutamassa vuodessa. Muistan vielä ajan jolloin tietoa saadakseen joutui sitä joltain kysymään tai pahimmassa tapauksessa jopa kipaisemaan kirjastossa. Siellä sitten ajan kanssa haettiin sitä oikeaa teosta, plarattiin kortistoja ja konsultoitiin kirjastontätiä. Lopulta kirja ja itse tieto löytyi, tai sitten ei. Nykyään taas ei tarvitse kuin avata internetyhteys ja jo tunkee informaatiota silmät ja korvat täyteen. Tai tunkee jos jumalat suovat, yhteys pelaa, käyttöjärjestelmä tämän sallii ja on muistanut aamulla kopauttaa kolme kertaa kengänkantoja yhteen samalla silmiä räpsytellen, käsiä pyöritellen ja persettä heilutellen.
Pikku hiljaa tietotekninen laite alkaa muuttua osittain tai jopa kokonaan itsetarkoitukseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tietokoneesta on tulossa laite joka on olemassa vain itsensä vuoksi ja siihen kehitetään ominaisuuksia joilla ei ole mitään oikeasti järkevää tai tuottavaa tarkoitusta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat kaikki nykykäyttöjärjestelmiin luodut graafiset ilmentymät ja upeat tehosteet jotka ovat kuin karkki joka kyllä maistuu hyvältä, mutta siihen se sitten jääkin. Tehosteet ja graafiset upeudet hyvin harvoin auttavat saavuttamaan tietotekniselle laitteelle määritettyä varsinaista päämäärää, ellei päämäärä sitten ole ruudulla kieppuvan hypnoottisen ruudunsäästäjän tuijottaminen.
Vitutus tietoteknistä laitetta kohtaan syntyy siitä kun laite ei toimi halutulla tavalla ja syy siihen miksi tietotekninen laite toimii epätäydellisesti johtuu taas siitä, että sen on suunnitellut epätäydellinen ihminen. Ihminen on siis tietämättään vihainen ja vittuuntunut itseensä ja näin jälleen ympäri käydään ja yhteen tullaan.
Tämä viimeisen kappaleen haluan omistaa niille joista tämä kaikki alkoi. Tämä kappale on omistettu sille perkeleen käärmeensikiölle joka keksi ensimmäisen puolijohteen. Kiitos sinulle tästä kaikesta ja korkeasta verenpaineestani. Kiitos siitä, että saan oman koneeni lisäksi hoitaa kuntoon kaikkien muidenkin koneet. Kiitos siitä että kaikki aikani menee näiden laitteiden kanssa eikä minulla ole muuta elämää. Kiitos siitä että luultavasti kuolen nuorena kun viimeinen vitutus saa sydämeni lyömään tyhjää ylisuuren adrenaliinisyöksyn vaikutuksesta. Kiitos myös sinulle joka meille Dos ja Windows käyttöjärjestelmän toit ja kiitos myös Officen juttelevasta klemmarista.
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
#22 Häirikkömyyjä
Yhteiskunta on luonut markkinatalouden ja markkinatalous on muokannut yhteiskuntaa. Jossakin näiden vuorovaikutteisten prosessien keskellä on muovautunut uusi uljas ihminen. Ihminen joka saa ravintonsa markkinatalouden jälleenmyyntiportaasta ja näyttäytyy niin meille taviksille kuin suurille julkkiksillekkin silloin kun toteutamme kaikilla yhteiskuntaluokkien portailla oikeuttamme ja velvollisuuttamme olla markkinakoneiston viimeinen pikku palanen, kuluttaja.
Suorittaessamme sitä minkä kuluttaja parhaiten osaa ja syöttäessämme vaivalla ansaitsemiamme rahoja markkinoiden konvertoitavaksi ja muunnettavaksi hyödykkeiksi, joudumme jokainen jossain vaiheessa kohtaamaan tämän ihmisen. Hänen sukupuolensa voi olla kumpaa tahansa, hän voi olla ruma tai kaunis, hän voi olla lyhyt tai pitkä, laiha tai lihava, tumma tai vaalea. Hän voi olla niin kovin paljon, mutta ennen kaikkea hän väsymätön saalistaja ja ärsyttää yhtä paljon kuin chilikastike paljaalla silmämunalla. Hän on häirikkömyyjä.
Häirikkömyyjä on kenties hieman harhaanjohtavasta nimestään äärimmäinen peto jonka kynsistä harva on päässyt pakenemaan. Tuon pedon saalistusmetodit ovat hyvin yksinkertaiset, mutta saalistuksen tehokkuus ja onnistumisprosentti suorastaan erinomaiset. Häirikkömyyjä hyökkää kimppuun silloin kun sitä vähiten odottaa, mutta myös silloin kun sitä eniten odottaa. Itse asiassa häirikkömyyjä vähät välittää siitä onko hänet havaittu vai ei sillä tuo pedon päätä ei sen paremmin pelko kuin järkikään pakota.
Häirikkömyyjän reviiriä on kaikki se missä myydään jotain. Jälleenmyyntiä harjoittavan liiketilan sisällä asiakkaasta tulee potentiaalinen uhri jonka pakenemista on monasti vielä vaikeutettu nerokkaalla liikehdintää vaikeuttavalla pohjaratkaisulla ja hyllysijoittelulla. Kun sisään on kerran tultu, iskee häirikkömyyjä nopeasti, tarkasti ja armotta ja lausuu tuotteita silmäilevän viattoman asiakkaan korvaan maagiset sanansa: ”Miten voin olla avuksi?”. Perimmäinen syy tälle toiminalle on tehostaa asiakkaan rahojen omistussuhteen muuttumista ja käytännössä tämä päällisin puolin hyvinkin ystävälliseltä vaikuttava ja nerokas saalistusmalli johtaa siihen, että osa saaliiksi joutuneen uhrin aivosoluista kuolee silkasta järkytyksestä ja vitutuksesta ja jättää asiakkaan typertyneenä hokemaan yhtä ainoata kysymystä kidutetuissa aivoissaan: ”Oi miksi? Oi miksi? Oi miksi?”.
Häirikkömyyjän luonteeseen kuuluu kysellä. Käyttäytymismalli on hänessä yhtä kiinteästi kuin syylä yleisiä pesutiloja käyttävän jalkapohjassa. Hänen on aivan pakko kysellä tyhmiä ja tarjota ”apuaan”, vaikka aivan selvästi on havaittavissa, että asiakas ei todellakaan myyjän apua halua. Häirikkömyyjä on mitä luultavammin jonkinasteisen hurmion vallassa osastaan kapitalistisen koneiston jälleenmyyntiportaan saalistavana työläisenä ja tuo hurmio on luettavissa siitä ilmeestä joka joillakin tämän petolajin yksilöillä on kasvoillaan. Pää kallellaan, kasvot typerässä ilmeessä ja kulmat koholla tämä olento haluaa meitä auttaa valitsemaan juuri sen oikean kulutustavaran jolla voimme ostohalumme tyydyttää.
Hyvät häirikkömyyjät. Hyvät kaupan sedät ja tädit. Hyvät jälleenmyyjät ja heidän pienipalkkaiset orjansa. Tiedän, että te oikeasti teette työtänne ja teilläkin on perheitä elätettävänänne. Haluan kuitenkin, että ymmärrätte yhden asian. Haluan teidän käsittävän, että jos minä sitä apua oikeasti tarvitsen, niin minä JUMALAUTA sitä kyllä pyydän. Minä annan tuosta apuni tarpeesta selkeät merkit joita lukemalla te kyllä tiedätte mitä seuraavaksi pitää tehdä. Teidän ei oikeasti tarvitse muuta kuin olla korkeintaan paikallanne ja tarkkailla. Minä saatan vain yksinkertaisesti pyöritellä päätäni etsivän oloisena, tai teidät nähdessäni ottaa teihin jopa kontaktia ja kysäistä: ”Voisitteko auttaa?”.
Jos te eläimet ette suostu edellä mainittuihin ehtoin, niin olen pakotettu brutaaleihin toimiin joiden realisoitumista kukaan ei oikeasti halua. Jos minulta vielä tullaan kyselemään tyhmiä aion vastata samalla mitalla.
Myyjä: ”Voinko olla jotenkin avuksi?”
Asiakas: ”Joo mä tässä kattelin näitä Hädensan peräpuikkoja et miten monta näitä saa työntää kerralla perseeseen? Ja voiko sen jälkeen piereskellä turvallisin mielin?”
Myyjä: ”Tarvitsetteko apua?”
Asiakas: ”Itse asiassa kyllä! Mä olen just muuttanut ja mun kämppä on ihan sekasin. Jos peset keittiön kaapit niin mä asennan pesukoneen paikalleen.”
Myyjä: ”Voinko jotenkin auttaa?”
Asiakas: ”No kuule Nissanin talvirenkaat pitäis vaihtaa. Tosson noi avaimet. Auto on tallissa.”
Myyjä: ”Miten voin olla avuksi?”
Asiakas: ”Et mitenkään!”
Suorittaessamme sitä minkä kuluttaja parhaiten osaa ja syöttäessämme vaivalla ansaitsemiamme rahoja markkinoiden konvertoitavaksi ja muunnettavaksi hyödykkeiksi, joudumme jokainen jossain vaiheessa kohtaamaan tämän ihmisen. Hänen sukupuolensa voi olla kumpaa tahansa, hän voi olla ruma tai kaunis, hän voi olla lyhyt tai pitkä, laiha tai lihava, tumma tai vaalea. Hän voi olla niin kovin paljon, mutta ennen kaikkea hän väsymätön saalistaja ja ärsyttää yhtä paljon kuin chilikastike paljaalla silmämunalla. Hän on häirikkömyyjä.
Häirikkömyyjä on kenties hieman harhaanjohtavasta nimestään äärimmäinen peto jonka kynsistä harva on päässyt pakenemaan. Tuon pedon saalistusmetodit ovat hyvin yksinkertaiset, mutta saalistuksen tehokkuus ja onnistumisprosentti suorastaan erinomaiset. Häirikkömyyjä hyökkää kimppuun silloin kun sitä vähiten odottaa, mutta myös silloin kun sitä eniten odottaa. Itse asiassa häirikkömyyjä vähät välittää siitä onko hänet havaittu vai ei sillä tuo pedon päätä ei sen paremmin pelko kuin järkikään pakota.
Häirikkömyyjän reviiriä on kaikki se missä myydään jotain. Jälleenmyyntiä harjoittavan liiketilan sisällä asiakkaasta tulee potentiaalinen uhri jonka pakenemista on monasti vielä vaikeutettu nerokkaalla liikehdintää vaikeuttavalla pohjaratkaisulla ja hyllysijoittelulla. Kun sisään on kerran tultu, iskee häirikkömyyjä nopeasti, tarkasti ja armotta ja lausuu tuotteita silmäilevän viattoman asiakkaan korvaan maagiset sanansa: ”Miten voin olla avuksi?”. Perimmäinen syy tälle toiminalle on tehostaa asiakkaan rahojen omistussuhteen muuttumista ja käytännössä tämä päällisin puolin hyvinkin ystävälliseltä vaikuttava ja nerokas saalistusmalli johtaa siihen, että osa saaliiksi joutuneen uhrin aivosoluista kuolee silkasta järkytyksestä ja vitutuksesta ja jättää asiakkaan typertyneenä hokemaan yhtä ainoata kysymystä kidutetuissa aivoissaan: ”Oi miksi? Oi miksi? Oi miksi?”.
Häirikkömyyjän luonteeseen kuuluu kysellä. Käyttäytymismalli on hänessä yhtä kiinteästi kuin syylä yleisiä pesutiloja käyttävän jalkapohjassa. Hänen on aivan pakko kysellä tyhmiä ja tarjota ”apuaan”, vaikka aivan selvästi on havaittavissa, että asiakas ei todellakaan myyjän apua halua. Häirikkömyyjä on mitä luultavammin jonkinasteisen hurmion vallassa osastaan kapitalistisen koneiston jälleenmyyntiportaan saalistavana työläisenä ja tuo hurmio on luettavissa siitä ilmeestä joka joillakin tämän petolajin yksilöillä on kasvoillaan. Pää kallellaan, kasvot typerässä ilmeessä ja kulmat koholla tämä olento haluaa meitä auttaa valitsemaan juuri sen oikean kulutustavaran jolla voimme ostohalumme tyydyttää.
Hyvät häirikkömyyjät. Hyvät kaupan sedät ja tädit. Hyvät jälleenmyyjät ja heidän pienipalkkaiset orjansa. Tiedän, että te oikeasti teette työtänne ja teilläkin on perheitä elätettävänänne. Haluan kuitenkin, että ymmärrätte yhden asian. Haluan teidän käsittävän, että jos minä sitä apua oikeasti tarvitsen, niin minä JUMALAUTA sitä kyllä pyydän. Minä annan tuosta apuni tarpeesta selkeät merkit joita lukemalla te kyllä tiedätte mitä seuraavaksi pitää tehdä. Teidän ei oikeasti tarvitse muuta kuin olla korkeintaan paikallanne ja tarkkailla. Minä saatan vain yksinkertaisesti pyöritellä päätäni etsivän oloisena, tai teidät nähdessäni ottaa teihin jopa kontaktia ja kysäistä: ”Voisitteko auttaa?”.
Jos te eläimet ette suostu edellä mainittuihin ehtoin, niin olen pakotettu brutaaleihin toimiin joiden realisoitumista kukaan ei oikeasti halua. Jos minulta vielä tullaan kyselemään tyhmiä aion vastata samalla mitalla.
Myyjä: ”Voinko olla jotenkin avuksi?”
Asiakas: ”Joo mä tässä kattelin näitä Hädensan peräpuikkoja et miten monta näitä saa työntää kerralla perseeseen? Ja voiko sen jälkeen piereskellä turvallisin mielin?”
Myyjä: ”Tarvitsetteko apua?”
Asiakas: ”Itse asiassa kyllä! Mä olen just muuttanut ja mun kämppä on ihan sekasin. Jos peset keittiön kaapit niin mä asennan pesukoneen paikalleen.”
Myyjä: ”Voinko jotenkin auttaa?”
Asiakas: ”No kuule Nissanin talvirenkaat pitäis vaihtaa. Tosson noi avaimet. Auto on tallissa.”
Myyjä: ”Miten voin olla avuksi?”
Asiakas: ”Et mitenkään!”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
